Raitiovaunu numero 4 kulkee Helsingissä. 24/02/2020

Rohkeasti ja reilusti ratikassa – rasisminvastaisen viikon avausmatka 15.3.2020

TAPAHTUMA PERUUTETTU KORONAVIRUSTILANTEEN TAKIA. KAMPANJOIMME SOSIAALISESSA MEDIASSA RASISMINVASTAISELLA VIIKOLLA.

Yhteiset Lapsemme ry järjestää YK:n rasisminvastaisen viikon (16.-22.3.) avauksena ratikkamatkan Rohkeasti ja reilusti ratikassa sunnuntaina 15.3.2020 klo 14-16 Helsingin keskustassa. Lähtö on klo 14.00 Kolmen Sepän patsaalla Aleksanterinkadun päässä, minkä jälkeen matka jatkuu ratikalla.

Tapahtuma on mielenilmaus rasismia, vihapuhetta ja ennakkoluuloja vastaan, rohkeuden ja reiluuden puolesta. Sen tarkoituksena on saada ihmiset pohtimaan omia ennakkoluuloja ja asenteita. Tavoitteena on kertoa niistä ajatuksista, kokemuksista ja toiveista, joita moninaisia taustoja omaavilla lapsilla, nuorilla ja aikuisilla on liikkuessaan kaupungin kaduilla ja julkisissa liikennevälineissä.

Kylttien valmistaminen

Rohkeasti ja reilusti ratikassa -tempausta varten valmistamme kylttejä torstaina 5.3.2020 klo 16-19 Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, os. Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, Helsinki. Työpajassa on ohjaajana taiteilija Rosamaría Bolom.

Ilmoittaudu kylttityöpajaan 4.3. mennessä. Voit lähettää lomakkeella myös viestisi kylttiin, jos et ise pääse paikalle.

Jos et pääse mukaan työpajaan, niin voit osallistua seuraavasti:
* Valmista oma kylttisi kotona tai ystäväporukassa. Tule suoraan tapahtumapaikalle sunnuntaina 15.3. klo 14.
* Lähetä viestisi / ajatuksesi / toiveesi kylttiin alla olevalla lomakkeella tai pajatoiminta@yhteisetlapsemme.fi.

Tapahtuman dokumentointi

Dokumentoimme tapahtumaa kuvaamalla kylttejä ja haastattelemalla osallistujia. Jos et halua näkyä kuvissa, niin kerro siitä! Kuvia ja videomateriaalia käytetään rasisminvastaisella viikolla.

Ole rohkea ja reilu – Uskalla välittää!

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme 2/2023: Milloin mä synnyn ihan pieneksi? – Kehityksellinen trauma adoptioperheiden haasteena

01/06/2023

Teksti: Jenni Heinonen Yhteiset Lapsemme ry järjesti syksyllä 2022 laajaa kiinnostusta herättäneen webinaarin, jossa käsiteltiin kehityksellisen trauman vaikutuksia adoptioperheissä. Haastattelimme...

Lue lisää

Kun riittävän hyvä vanhemmuus ei yksin riitä – tilaisuus adoptiovanhemmille 22.4.

08/03/2023

Pelastakaa Lapset ry, Interpedia ry, Adoptioperheet ry, Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmä sekä Yhteiset Lapsemme ry järjestävät yhteistyössä tilaisuuden adoptiovanhemmille huhtikuussa! Tilaisuus...

Lue lisää

Aikuisten adoptoitujen brunssi adoptoitujen päivän kunniaksi 18.3.

24/02/2023

Adoptoitujen päivää vietetään maaliskuun 13. päivä, ja sen kunniaksi järjestämme adoptoiduille aikuisille brunssin tiloissamme Helsingin Töölössä lauantaina 18.3. klo 12-17....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2022: Kansainvälisen adoption eettiset kysymykset, tulevaisuus ja jälkipalvelu esillä EurAdop2022 konferenssissa

25/01/2023

Teksti: Anja Wikstedt EurAdoptin konferenssi Sustainability of intercountry adoption from different perspectives järjestettiin Kööpenhaminassa 1.-2. syyskuuta 2022. Alun perin konferenssin...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2022: Haagissa keskusteltiin laittomuusepäilyistä ja riskien hallinnasta kansainvälisissä adoptioissa  

20/12/2022

Teksti: Irene Pärssinen-Hentula Haagin adoptiosopimuksen jäsenvaltioiden 5. Special Commission -seurantakokous toteutui heinäkuussa seitsemän vuoden tauon jälkeen, kun pandemia lykkäsi kaksi...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2022 Hallituksen palsta: Våga vara, en kolumn om mod 

20/12/2022

Text: Oscar Lehtinen Det tog 25 år för mig att bli intresserad av min egen adoption. Detta skedde då mitt...

Lue lisää