05/10/2019

Unelmien kaupunki – yhteistaideteoksen julkistaminen 23.10.2019

Lämpimästi tervetuloa kohottamaan mehumalja koululaisten syyslomaviikolla taidetyöpajoissa valmistuneen yhteisen taideteoksemme kunniaksi!

Juhlistamme Unelmien kaupunki -taidetyöpajoissa syntynyttä yhteistaideteosta eli muraalia. Lasten valmistama teos julkistetaan keskiviikkona 23.10.2019 klo 17.00 Kauppakeskus Redin Vapaakaupungin Olohuoneessa, osoitteessa Hermannin Rantatie 5, Helsinki (metro Kalasatama).

Yhteistaideteos koostuu taidetyöpajajakson aikana toteutetuista piirustuksista, maalauksista ja kollaaseista. Unelmien kaupunki -työpajoissa erilaisista taustoista tulevat lapset ja nuoret ovat saaneet kohdata toisiaan ja pohtia yhdessä tekemällä ja taiteilemalla monikulttuurisuutta, yhdenvertaisuutta ja toinen toistemme kunnioittamista.

Työpajat on ohjannut kuvataiteilija ja kuvittaja Laura Merz.

OHJELMA

Avaussanat, toiminnanjohtaja Markus Söderlund
Puheenvuoro, taiteilija, työpajojen ohjaaja Laura Merz
Musiikkiesitys, Farida Albrecht

Tilaisuudessa lapset voivat myös piirtää ja kuunnella satuja!

Yhteistaideteos jää esille Kauppakeskus Redin Vapaakaupungin olohuoneeseen ajalle 21.-27.10., minkä jälkeen se saa pysyvän paikan vastaanottokeskuksesta.

Unelmien kaupunki -projekti on saanut rahoitusta Alli Paasikiven säätiöltä. Taidetarvikkeet tarjosi Tempera Oy

 

Lisätietoja: marjukka.rauhala@yhteisetlapsemme.fi ja helena.korpela@yhteisetlapsemme.fi

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen kevätkokous 18.5.2026

28/04/2026

Lämpimästi tervetuloa Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 18.5.2026 alkaen klo 18:00. Kokous pidetään Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, osoitteessa Pohjoinen...

Lue lisää

Blogi 3/2026: Valkoisia vanhempia epämukavuusalueella

24/04/2026

Teksti: Jenni HeinonenHenkilökuva: Vilma Pimenoff Adoptiosta puhutaan usein valkoisen, lasta toivovan vanhemman näkökulmasta: Korostetaan rakkautta, iloa ja perheen muodostamista. Lapsen...

Lue lisää

Marina Wetzer-Karlsson on aloittanut Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtajana

20/04/2026

Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtajana on aloittanut 20.4.2026 Marina Wetzer-Karlsson. Marina Wetzer-Karlssonilla on monipuolinen koulutustausta, josta viimeisimpänä on University of Wolverhamptonissa...

Lue lisää

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempäänkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää