04/04/2018

Käsiin kirjottu -näyttely Suomen Sosiaalifoorumissa 21.-22.4.2018

Käsiin kirjottu -näyttely tulee osaksi Suomen Sosiaalifoorumia! Näyttely on nähtävissä lauantaina 21.4. klo 10.30-17.30 ja sunnuntaina 22.4. klo 11.00-16.30 Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston Arbiksen kahvilassa 2. kerroksessa, osoitteessa Dagmarinkatu 3, Helsinki.

Lauantaina 21.4. n. klo 13.45-15.00 Käsiin kirjottu -näyttelyssä on mukana Itä-Euroopan romansiirtolaisia, jotka ovat osallistuneet hankkeessa järjestettyihin käsityöpajoihin. Näyttelyvieraat voivat keskustella heidän kanssaan tulkkien avustuksella.

Käsiin kirjottu -näyttelyn keskeinen elementti on haapapuusta valmistettu elämänkauha. Perinnekäsityöpajoihin osallistuneet Itä-Euroopan romanisiirtolaiset ovat kuvioineet esillä oleviin elämänkauhoihin omaa elämäänsä ja unelmiaan. Näyttelyssä on myös kauhantekijöiden valokuvia ja tarinoita.

Näyttelyn pääkuvan on ottanut Caius Andreas Bruun Lapinlahden vanhan sairaalarakennuksen pihalla. Esillä on myös valokuvia romanien perinneammateista Romaniasta sekä taiteilija Matti Pekosen tekemiä pienoisveistoksia.

Käsiin kirjottu –näyttely on valmistettu hankkeessa, joka vahvistaa Itä-Euroopan romanisiirtolaisten voimavaroja sekä laajentaa heidän mahdollisuuksiaan hankkia toimeentuloa perinteisiä käsityötaitoja oppimalla.

Hanke on toteutettu yhteistyössä Yhteiset Lapsemme ry:n, Päiväkeskus Hirundon (HDL) ja Vapaa liikkuvuus -verkoston kanssa.

Katso myös Facebook-tapahtuma
Suomen Sosiaalifoorumi 2018

KUVA: Caius Andreas Bruun, 2016

 

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempäänkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää