Ilola 26/09/2019

Haemme yöhoitajan perhevapaan sijaista ja keikkatyöntekijöitä Koti Ilolaan

Yhteiset Lapsemme ry hakee yöhoitajan perhevapaan sijaista ajalle 11.11.2019 – 31.7.2020 Monikulttuuriseen Koti Ilolaan Sipooseen.

Monikulttuurinen Koti Ilola on lastensuojelun ympärivuorokautisen sijaishuollon 7-paikkainen yksikkö, joka on tarjonnut vuodesta 1999 lähtien lastensuojelun sijaishuoltoa monikulttuurisille lapsille. Toimintamme on strukturoitua ja hoidollisesti kannattelevaa. Ilolassa asuu teini-ikäisiä pitkäaikaisesti sijoitettuja lapsia.

Työ on jaksotyötä yövuorojen pääsääntöisesti sijoittuen viisi yötä, neljä vapaata. Työ sisältää myös työryhmäpäiviin osallistumista. Yöhoitajan työtehtäviin kuuluu hoito- ja kasvatustehtävien lisäksi turvallisuudesta huolehtiminen ja kodinhoidollisia tehtäviä, kuten siivousta sekä ruoan valmistusta.

Kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaali- ja terveysalan tutkinto, ensisijaisesti sosionomi (AMK).  Lääkehoito-osaaminen katsotaan eduksi.  Edellytämme hygieniapassia viimeistään työsuhteen alkaessa. Arvostamme sitoutumista työhön ja hoidollisiin rakenteisiin, vastuunottokykyä, kehittämismyönteisyyttä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä asettaa rajat ja luoda turvallinen suhde lapsiin. Kokemus traumatisoituneiden lasten hoidosta, lastensuojelusta ja maahanmuuttajatyöstä katsotaan eduksi.

Oman auton käyttömahdollisuus työmatkoihin on käytännössä välttämätön työajoista johtuen.

Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002).

Tarjoamme säännöllisen ryhmätyöohjauksen sekä kokeneen ja pitkäaikaisen työryhmän tuen. Palkkaus määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan tes:n mukaan.

Hakemukset pyydetään lähettämään viimeistään 20.10.2019 osoitteeseen rekry@yhteisetlapsemme.fi. 
Haastattelut pidetään 25. ja 28.10.2019 Sipoossa.

Lisätietoja antaa: Koti Ilolan johtaja Pirkko Kokko, puh. 050 595 3811, pirkko.kokko@yhteisetlapsemme.fi

Huom. Haemme myös keikkatyöntekijöitä Koti Ilolaan. Jos olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä johtaja Pirkko Kokkoon.

 

Yhteiset Lapsemme ry on vuonna 1988 perustettu, poliittisesti, uskonnollisesti ja ideologisesti sitoutumaton valtakunnallinen lastensuojelujärjestö. Toimimme maahanmuuttajalasten, kansainvälisesti adoptoitujen lasten, etnisiin vähemmistöihin kuuluvien lasten ja monikulttuuristen lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta.

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme ry:n Joulukeräys 2023 lastenkoti Koti Ilolalle

01/12/2023

Yhteiset Lapsemme ry:n Joulukeräyksen kohteena on tänä vuonna lastenkotimme Koti Ilola. Keräämme varojen Ilolan talon remonttiin, joka on tarkoitus toteuttaa...

Lue lisää

Fatim Diarra jatkaa Yhteiset Lapsemme ry:n puheenjohtajana 2024

29/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin maanantaina 27.11.2023 Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimistossa Helsingissä. Kokouksessa valittiin kansanedustaja Fatim Diarra jatkamaan yhdistyksen...

Lue lisää

Piirroskuva, jossa on lapsia, nuoria ja kukkia

Info uusille vapaaehtoisille 12.12.2023

28/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry järjestää infotilaisuuden kotoutumista tukevasta vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille uusille vapaaehtoisille tiistaina 12.12.2023 klo 17.30-18.00. Infotilaisuudessa esitellään Yhteiset Lapsemme ry:n...

Lue lisää

Monikielinen perheiden päivä 9.12.2023

10/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry järjestää kaikille lapsille ja perheille avoimen Monikielisen perheiden päivän lauantaina 9.12.2023 klo 13:00-16:30 lasten- ja nuorten taidekeskus...

Lue lisää

MeEmmeVaikene -näyttely Emmauksen ikkunagalleriassa 1.-30.11.2023

08/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry on rakentanut ME EMME VAIKENE -näyttelyn Emmaus Vallilan Ikkunagalleriaan marraskuussa vietettävää Lapsen oikeuksien viikkoa varten. Näyttely on...

Lue lisää

Meidän perhe – vertaistapahtuma mixed-perheille 23.11.2023

03/11/2023

Mitkä asiat pohdituttavat mixed-lapsen vanhempana? Kaipaisitko ajatuksen vaihtoa näistä aiheista muiden vanhempien kanssa? Mixed Finns ry ja Yhteiset Lapsemme ry...

Lue lisää