08/02/2022

Haemme ohjaajaa Koti Ilolaan Sipooseen

Haluatko tehdä töitä lastensuojelun parissa, kulttuurisesti moninaisessa työympäristössä?

Haemme lastenkodin ohjaajaa (sosionomi, sairaanhoitaja tai yhteisöpedagogi AMK) Yhteiset Lapsemme ry:n ylläpitämään Koti Ilolaan, joka on lastensuojelun ympärivuorokautisen sijaishuollon 7-paikkainen yksikkö Sipoossa Uudellamaalla. Ilolassa asuu eri-ikäisiä, pitkä- sekä lyhytaikaisesti sijoitettuja lapsia, joista useimmilla on monikulttuurinen tausta. Toimintamme on strukturoitua ja hoidollisesti kannattelevaa.

Haemme vakituiseen työsuhteeseen ohjaajaa tekemään töitä sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa. Ohjaajan tehtäviin kuuluvat lasten kasvatus ja hoito, koulunkäynnin ja harrastustoiminnan tukeminen, omaohjaajana toimiminen, arviointi ja dokumentointi sekä perhe- ja verkostoyhteistyö ja kodinhoidolliset tehtävät. Työ on vuorotyötä. Haemme ensisijaisesti ohjaajaa, joka voi tehdä iltavuoroja, mutta tehtävään voidaan yhdistää myös muita vuoroja. Toive yövuoroihin painottuvasta työstä on myös mahdollista esittää.

Tehtävään edellytetään ensisijaisesti sosiaali- ja terveysalan tutkintoa (sosionomi tai sairaanhoitaja AMK, laillistettu ammattihenkilö tai entinen vastaava opistoasteen tutkinto) tai muuta soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. yhteisöpedagogi AMK). Myös pian valmistumassa oleva hakija voidaan ottaa huomioon.

Toivomme sinulta:

  • oma-aloitteisuutta ja sitoutumista hoidollisiin rakenteisiin
  • hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä luoda turvallinen suhde lapsiin
  • kiinnostusta kehittää omaa osaamista ja kasvatuksellista toimintaamme
  • mielellään kokemuksesta traumatisoituneiden ja haastavalla käytöksellä oirehtivien lasten hoidosta, lastensuojelusta ja maahanmuuttajien kanssa tehdystä työstä
  • riittävän hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, lisäksi arvostamme muuta kielitaitoa
  • oman auton käyttömahdollisuutta työmatkoihin (käytännössä välttämätöntä)
  • lääkehoito-osaamista, hygieniapassi katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle:

  • kokeneen ja sitoutuneen työryhmän tuen sekä säännöllisen työnohjauksen ja koulutusmahdollisuuksia
  • palkkaus määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan (G21-G23 sovittavan tehtävänkuvan ja mahdollisen erityisosaamisen perusteella), lisäksi etuihin kuuluvat virikesetelit ja vapaa-ajan vakuutus

Hakemukset pyydetään lähettämään mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 28.2., osoitteeseen rekry@yhteisetlapsemme.fi. Merkitse viestin otsikkoon ”Ohjaaja”. Ohjaajan työ alkaa mahdollisimman pian, sopimuksen mukaan. Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002).

Lisätietoja: Koti Ilolan johtaja Katja Suhonen, puh. 044 7211 238, katja.suhonen@yhteisetlapsemme.fi

Yhteiset Lapsemme ry on vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen lastenoikeusjärjestö, joka tekee rasisminvastaista ja kotouttavaa työtä ja puolustaa kulttuurisesti moninaista Suomea. Koti Ilola on vuodesta 1999 lähtien tarjonnut lastensuojelun sijaishuoltoa monikulttuurisille lapsille.

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme ry:n Joulukeräys 2023 lastenkoti Koti Ilolalle

01/12/2023

Yhteiset Lapsemme ry:n Joulukeräyksen kohteena on tänä vuonna lastenkotimme Koti Ilola. Keräämme varojen Ilolan talon remonttiin, joka on tarkoitus toteuttaa...

Lue lisää

Fatim Diarra jatkaa Yhteiset Lapsemme ry:n puheenjohtajana 2024

29/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin maanantaina 27.11.2023 Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimistossa Helsingissä. Kokouksessa valittiin kansanedustaja Fatim Diarra jatkamaan yhdistyksen...

Lue lisää

Piirroskuva, jossa on lapsia, nuoria ja kukkia

Info uusille vapaaehtoisille 12.12.2023

28/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry järjestää infotilaisuuden kotoutumista tukevasta vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille uusille vapaaehtoisille tiistaina 12.12.2023 klo 17.30-18.00. Infotilaisuudessa esitellään Yhteiset Lapsemme ry:n...

Lue lisää

Monikielinen perheiden päivä 9.12.2023

10/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry järjestää kaikille lapsille ja perheille avoimen Monikielisen perheiden päivän lauantaina 9.12.2023 klo 13:00-16:30 lasten- ja nuorten taidekeskus...

Lue lisää

MeEmmeVaikene -näyttely Emmauksen ikkunagalleriassa 1.-30.11.2023

08/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry on rakentanut ME EMME VAIKENE -näyttelyn Emmaus Vallilan Ikkunagalleriaan marraskuussa vietettävää Lapsen oikeuksien viikkoa varten. Näyttely on...

Lue lisää

Meidän perhe – vertaistapahtuma mixed-perheille 23.11.2023

03/11/2023

Mitkä asiat pohdituttavat mixed-lapsen vanhempana? Kaipaisitko ajatuksen vaihtoa näistä aiheista muiden vanhempien kanssa? Mixed Finns ry ja Yhteiset Lapsemme ry...

Lue lisää