19/08/2021

Haemme lastenkodin johtajaa Koti Ilolaan Sipooseen

Lastenkotimme pitkäaikaisen johtajan siirtyessä uusiin tehtäviin haemme ammattitaitoista ja kehittämisorientoitunutta, lastensuojelun hyvin tuntevaa johtajaa Koti Ilolaan Sipooseen 1.10. alkaen tai sopimuksen mukaan. Johtajan tehtäviin kuuluvat lastenkodin toiminnan johtaminen ja kehittäminen, esihenkilötehtävät, taloushallinto sekä yksikön sisäinen ja ulkoinen viestintä. Lastensuojelulain edellyttämä päätöksenteko kuuluu myös lastenkodin johtajan vastuualueisiin.

Koti Ilola on lastensuojelun ympärivuorokautisen sijaishuollon 7-paikkainen yksikkö Sipoossa Uudellamaalla. Toimintamme on strukturoitua ja hoidollisesti kannattelevaa. Ilolassa asuu eri-ikäisiä, pitkä- sekä lyhytaikaisesti sijoitettuja lapsia, joista useimmilla on kulttuurisesti moninainen tausta.

Tehtävässä edellytetään sosiaalihuoltolain (1301/2014) 46a §:n 3 momentin mukaisesti tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. sosionomi AMK), alan tuntemusta sekä riittävää johtamistaitoa. Toivomme myös hyviä vuorovaikutustaitoja, kokemusta monikulttuuristen asiakkaiden parissa työskentelystä sekä esihenkilönä toimimisesta. Tehtävässä vaaditaan ajokorttia.

Lastenkodin johtajana pääset kehittämään yksikön toimintaa ja yhteistyösuhteita moniammatillisen työryhmän kanssa. Tukenasi toimii Yhteiset Lapsemme ry:n organisaatio, jonka avulla pääset mukaan myös lastensuojelun valtakunnallisiin verkostoihin.

HAKEMUKSET pyydetään lähettämään 8.9.2021 mennessä osoitteeseen rekry@yhteisetlapsemme.fi. Haastatteluja voidaan tehdä jo hakuaikana. Pyydämme sinua liittämään hakemukseen ansioluettelon sekä palkkatoiveesi. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi etuihin kuuluvat virikesetelit ja vapaa-ajan vakuutus.

Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002).

LISÄTIETOJA antaa Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtaja Markus Söderlund, puh. 040 762 6809, markus.soderlund@yhteisetlapsemme.fi

Yhteiset Lapsemme ry on vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen lastenoikeusjärjestö, joka tekee rasisminvastaista ja kotouttavaa työtä ja puolustaa kulttuurisesti moninaista Suomea. Koti Ilola on vuodesta 1999 lähtien tarjonnut lastensuojelun sijaishuoltoa monikulttuurisille lapsille.

Lisää ajankohtaisia:

Haemme järjestötyöntekijää Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolle

24/05/2023

Yhteiset Lapsemme ry on rasismia vastaan toimiva ja kulttuurista moninaisuutta puolustava lastenoikeusjärjestö. Yhteiset Lapsemme ry hakee alle 30-vuotiasta järjestötyöntekijää toimistotehtäviin....

Lue lisää

Olemme mukana Maailma kylässä -festivaaleilla Suvilahdessa 27.-28.5.2023

16/05/2023

Maailma kylässä on koko perheelle sopiva kestävän kehityksen festivaali, globaaliaiheiden keskusteluareena ja maksuton kulttuuritapahtuma, joka järjestetään vuosittain toukokuun viimeisenä viikonloppuna...

Lue lisää

Haemme Yhteiset Lapsemme ry:lle innostavaa ja motivoitunutta toiminnanjohtajaa

15/05/2023

Yhteiset Lapsemme ry on vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen poliittisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastenoikeusjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry:n kevätkokous 2023

02/05/2023

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään torstaina 11.5.2023 alkaen klo 18.00. Kokous pidetään Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu...

Lue lisää

Yle Uutiset 10.4: Yksin Afganistanista Suomeen 15-vuotiaana saapuneen Azizin taival tukiperheensä kanssa alkoi elekielellä

14/04/2023

Teksti: Otso Karhu / Yle Kuva: Retu Liikanen / Yle Aluksi oli vain käsimerkit. Marraskuussa 2015 Aziz, silloin 15, saapui turvapaikanhakijana...

Lue lisää

Antirasistiset aamunavaukset ala- ja yläkouluihin

21/03/2023

Aamunavauksissa käsitellään rasismia ja siihen liittyviä ilmiöitä ikätasoisesti, ja niiden toivotaan herättelevän ajatuksia. Lataa aamunavaus alakouluun täältä ja yläkouluun täältä!...

Lue lisää