
Ajankohtaisia uutisia toiminnastamme ja sen rahoituksesta
Yhteiset Lapsemme ry:n toimintaan vaikuttavat alkaneena vuonna sosiaali- ja terveysalan järjestöihin kohdistuvat leikkaukset. Joudumme miettimään uusia rahoitus- ja toimintamalleja etenkin adoptiotoimintaan, koska Stean joulukuussa tekemän avustusesityksen mukaan siihen ei enää jatkossa myönnetä rahoitusta. Kaikki muu Stea-rahoitteinen toimintamme, antirasistinen kasvatus- ja vaikuttamistyö, kotoutumista tukeva työ ja viestintä, jatkuu näillä näkymin entiseen tapaan. Odotamme vielä sosiaali- ja terveysministeriön avustuspäätöstä ja myös muutamia uusia hankepäätöksiä muilta rahoittajilta.
Adoptiotoiminnan osalta voimme jo nyt kertoa, että kaikki tälle keväälle ja kesälle sovitut valmennuskurssit pidetään suunnitellusti. Kursseille voi myös ilmoittautua, mikäli kurssilla on vielä tilaa. Adoptiokuraattori palvelee toistaiseksi edelleen, mutta puheluista ja tapaamisista on hyvä sopia etukäteen työajan lyhennyksen takia. Yhteiset Lapsemme ry:n hallituksen asettama adoptiotoiminnan tulevaisuusryhmä aloittaa työnsä tällä viikolla. Sen tuloksista kerromme myöhemmin keväällä.
Suomalaisen järjestökentän koko tulevaisuus on suuressa myllerryksessä, ja sillä on merkittävä vaikutus myös Yhteiset Lapsemme ry:n toimintaedellytyksiin. Tässä tilanteessa kaikkien jäsenten, lahjoittajien ja yhteistyökumppaniemme tuki onkin meille monella tavalla korvaamattoman tärkeää. Lämmin kiitos siitä! Yhdessä meissä on voimaa.