Käsi pitelee puhelinta. Puhelimessa mies hymyilee kitara sylissään. 26/05/2020

Tule mukaan Etäkaveritoimintaan – osallistu verkkokoulutukseen

Voisitko sinä olla turvallinen ja välittävä Etäkaveri Suomessa ilman perhettään elävälle nuorelle?

Etäkaveritoiminta on osa Yhteiset Lapsemme ry:n tukiperhe- ja tukihenkilötoimintaa. Tämä toiminta tarjoaa turvapaikanhakijataustaisille nuorille paremmat mahdollisuudet kotoutua ja rakentaa oman näköistä hyvää elämää Suomessa.

Toiminnassa nuori voi laajentaa sosiaalisia verkostojaan ja vähentää yksinäisyyden kokemuksia. Etäkaverina voi tukea nuorta mm. videopuheluilla, viesteillä ja puhelinsoitoilla. Vapaaehtoisena voi toimia yksittäinen henkilö tai koko perhe. Poikkeustilanteen päätyttyä, voi vapaaehtoisuutta halutessaan jatkaa tukiperheenä tai tukihenkilönä ja tavata nuorta kasvokkain.

Koulujen sulkeutuminen ja kotiin eristäytyminen merkitsevät monelle ilman perhettään Suomessa asuvalle nuorelle lisääntyvää yksinäisyyttä. Monella toimintaamme hakeutuvalla nuorella kaikki läheiset aikuiskontaktit ovat työntekijöitä ja kaipuu ihan tavallisen arjen jakamiseen ja tavallisena nuorena elämiseen on suuri. Toimintaan osallistuvat nuoret ovat pääosin 16-21-vuotiaita ja he asuvat pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla.

Tarjoamme

– Kattavan verkkokoulutuksen, joka antaa valmiuksia ilman huoltajaa tulleen lapsen ja nuoren kohtaamiseen ja tukemiseen
– Perheille oman koulutusosion, jossa lasten kanssa voi käsitellä vapaaehtoisuutta yhdessä
– Työntekijöiden tuen
– Mahdollisuuden tehdä merkityksellistä vapaaehtoistyötä

Toivomme sinulta

– Kiinnostusta uuden ihmisen aitoon kohtaamiseen
– Tasapainoista elämäntilannetta
– Etäyhteydenpidon perustaitoja
– Mahdollisuutta olla yhteydessä nuoreen vähintään kerran viikossa
– Sitoutumista toimintaa mielellään pitkäkestoisesti

Koulutus

Osallistujalle annetaan linkki verkkokoulutukseen, jonka voi itsenäisesti käydä läpi. Koulutukseen läpikäyntiin on hyvä varata noin 4-6 tuntia. Siihen sisältyy miniluentoja, kirjallinen materiaali, tehtäviä ja lisämateriaalia tietyistä teemoista sekä perheille oma osionsa. Koulutus on maksuton.

Ilmoittaudu koulutukseen täältä

Haastattelemme kaikki osallistujat puhelimitse ennen koulutusta. Toimintaan mukaan lähteviltä tarkastetaan heidän suostumuksellaan rikostaustaote ja sosiaalitoimen lausunto, jos on ryhtymässä etäkaveriksi alaikäiselle. Toivomme vapaaehtoisilta sitoutumista toimintaan pitkäkestoisesti, mutta sitoutumisesta voi päättää koulutuksen jälkeen. Koulutus ei vielä sitouduta Etäkaveritoimintaan, vaan sen aikana voi rauhassa miettiä onko toiminta itselle sopiva vapaaehtoisuuden muoto.

Lisätietoa toiminnasta voit kysyä:
Meeri Lindroos, puh. 044 7211 244, meeri.lindroos@yhteisetlapsemme.fi
Heini Aaltonen, puh. 044 7211 245, heini.aaltonen@yhteisetlapsemme.fi

Lisää ajankohtaisia:

Blogi 10/2025: ”Haluaisin poimia sinut kuin eksoottisen hedelmän”

10/10/2026

Joka kolmas seksuaalista häirintää kokeva tyttö on liikaa Teksti: Irma Marttinen Syyskuussa julkaistun kouluterveyskyselyn mukaan tyttöjen kokema seksuaalinen häirintä on...

Lue lisää

Helsingin Kirjamessuilla haastattelussa Kaisa Beltran kirjasta Vauvakaupan varjot 25.10.2026

29/09/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana Helsingin Kirjamessuilla 22.-25.10.2026. Yhteiset Lapsemme -lehti on esillä koko messujen ajan Kulttuuri-, tiede- ja mielipidelehtiliitto...

Lue lisää

Vetoomus: Pidetään politiikka puhtaana vihapuheesta

28/09/2026

Vetoomus päättäjille ja kaikille aikuisille 2026 Vihapuhe on vihaa lietsovaa viestintää, joka tuottaa yhteiskunnassa eriarvoisuutta ja aiheuttaa turvattomuutta myös lapsille...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry toimii 1.10.2026 alkaen pienemmällä työaikaresurssilla

22/09/2026

Yhteiset Lapsemme ry:ssä toteutetaan useiden muiden sosiaali- ja terveysjärjestöjen tapaan vuodelle 2027 Stea-avustuksiin suunniteltujen leikkausten takia ennakoivia säästötoimia 1.10.2026 lähtien....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry:n ylimääräinen yhdistyskokous 21.9.2026

09/09/2026

Yhteiset Lapsemme ry:n ylimääräinen yhdistyskokous pidetään maanantaina 21.9.2026 alkaen klo 18:00 yhdistyksen toimistolla, osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, Helsinki. Kokoukseen on...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu Maailmanparannuspäiville 26.-27.9.2026

09/09/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana 26.–27.9.2026 järjestettävillä Maailmanparannuspäivillä Lapinlahden Lähteellä Helsingissä. Esittelyssä meillä on vapaaehtoinen tukiperhe- ja tukihenkilötoimintamme. Yhdistyksen pöytä...

Lue lisää