YL 4/2021: Kansainvälinen adoptio murroksessa

Teksti: Tuomo Holopainen

Järjestimme kansainvälisen adoptiotoiminnan parissa toimiville palvelunantajille keskustelun 15.11.2021. Mukana haastattelussa olivat Helsingin kaupungilta adoptiokoordinaattori Saara Leinonen ja johtava sosiaalityöntekijä Aulikki Haimi-Kaikkonen, Interpedialta adoptiovastaava Marika Elmeranta ja adoptiopalvelun päällikkö Salla Hari sekä Pelastakaa Lapset ry:stä kansainvälisen adoptiopalvelun esimies Marjo Mäenpää. Yhteiset Lapsemme ry:stä keskusteluun osallistui adoptiokuraattori Anja Wikstedt. Keskustelun kannalta mielenkiintoiset lähtökohdat antoi juuri samana päivänä Hufvudstadsbladetissa ilmestynyt sosiaali- ja terveysministeriölle osoitettu vetoomus kansainvälisiin adoptioihin liittyvän selvityksen teettämiseksi. Vetoomuksen oli allekirjoittanut 24 kansainvälisesti adoptoitua, nyt jo aikuista.

Tarve järjestämällemme keskustelulle syntyi kansainvälisten tapahtumien myötä: Hollannissa teetetyn selvityksen perusteella Hollannin hallitus päätti keskeyttää kaikki kansainväliset adoptiot toistaiseksi, ja myös Ruotsissa on päätetty toteuttaa selvitys. Hollannin selvityksessä tarkemman tutkimuksen kohteena olleista maista Kolumbia on edelleen Suomen yhteistyömaa. Muiden tutkimuksen kohteena olleiden maiden (Sri Lanka ja Bangladesh) kanssa Suomi on jo lopettanut yhteistyön. Olemme Suomessa kuitenkin osa tätä ilmiötä, joten asiasta on hyvä herätellä keskustelua myös täällä.

Hollannissa adoptioiden määrät ovat moninkertaisia

Hollannin selvitysryhmällä tutkinnan pääpainona olivat kansainväliset adoptiot vuosina 1967–1998. Osa tutkinnan kohteena olleista adoptioista oli tapahtunut jo ennen vuotta 1967. Yksi nyt keskustelua herättänyt teema olikin komitean suositus, jota seurasi Hollannin hallituksen päätös kansainvälisten adoptioiden keskeyttämisestä. Päätös tuntui keskusteluun osallistuneiden mielestä melko rajulta toimenpiteeltä. Esiin nousi muun muassa näkökulma siitä, perustuiko päätös nykytilanteeseen, jos pääpainona on ollut ennen 2000-lukua tapahtuneet adoptiot. Selvityksessä niputettiin yhteen hyvin laaja, eri vuosikymmeniä sisältävä ajanjakso, jonka aikana käytännöt adoptiotoiminnassa ovat varmasti muuttuneet. Huomio kiinnittyi myös Suomen ja Hollannin kansainvälisen adoption nykytilanteen eroavaisuuksiin: Hollannissa tehtiin ennen paljon yksityisiä adoptioita ja toimijakenttä Hollannissa on edelleenkin todella laaja, kun taas Suomessa toiminta on keskittynyt nykyisin vain muutamalle palvelunantajalle. Suomenkin historiasta toki löytyy itsenäisiä adoptioita. Täällä toiminta on nykyisin kuitenkin säädellympää ja valvotumpaa, kun kaikki toimivat adoptiolautakunnan valvonnan alaisena.

Hollannin toimijakentän laajuuden lisäksi heillä myös kohdemaita on ollut huomattavasti enemmän. Keskustelussa nousi säännöllisesti esiin se, kuinka Suomessa kohdemaiden valitsemisessa seula on aina ollut tarkka, jotta kohdemaiden kanssa on varmuudella mahdollista toteuttaa lapsen edun mukaista adoptiotoimintaa. Myös adoptiomäärät Hollannissa ovat hyvin erilaisia: adoptoituja on siellä 40 000, kun Suomessa vastaava luku on noin 5 000.

Adoptio ei ole hätäapua

Kansainvälisten adoptioiden toteuttaminen vaatii toimijoilta tarkkaa työtä. Toisella puolella on lapsia, joille halutaan ehdottomasti tarjota lapsen edun kannalta paras mahdollinen ympäristö kasvaa ja kehittyä. Toisella puolella on hakijat, joilla voi monella olla valtava kaipuu saada lapsi itselleen. Historian saatossa on ollut ihmisiä, jotka ovat havainneet tässä olevan mahdollisuus tienata rahaa. Tämä on voinut ajaa joissakin maissa tilanteen siihen, että adoptioita ovat toteuttaneet toimijat, jotka eivät välttämättä tutki jokaisen adoptiolapsen taustaa ja tilannetta riittävän huolellisesti. Myös erilaiset kriisit, kuten Haitin maanjäristys, Syyrian sota ja Afganistanin tilanne ovat esimerkkejä tilanteista, jolloin adoptiopalveluantajilla soivat puhelimet, kun ihmiset tiedustelevat mahdollisuutta adoptoida lapsi. Nämä esimerkit ovat kuitenkin tilanteita, joissa tulisi toteuttaa hätäapua lasten auttamiseksi. Adoptio ja hätäapu eivät liity toisiinsa millään lailla, eivätkä ole verrattavissa keskenään.

Suomessa adoptioneuvonnassa varmistetaan, ettei adoptiota pääse hakemaan ihmiset, jotka eivät ole punninneet riittävän huolellisesti adoptiota kaikilta kannoilta. Näistä moni keskeyttääkin adoptioprosessin jo neuvonnan aikana. Voikin sanoa, että kohdemaiden lastensuojelussa on toiminta mennyt eteenpäin ja täällä Suomessa adoptioneuvonta on samalla kehittynyt huomattavasti. Ennen neuvonta saattoi kestää vain vähän aikaa, eivätkä kotiselvitykset olleet yhtä kattavia. Lasten tarinoihin voi myös liittyä niin kotimaisessa adoptiossa täällä Suomessa kuin myös kansainvälisissä adoptioissa usein traagisiakin kohtaloita. ”Kansainvälinen adoptio on kuitenkin edelleen joillekin lapsille ainoa mahdollisuus päästä pysyviin perheisiin ja saada rakastavat vanhemmat”, kuten keskustelussakin muistutettiin.

Adoptioiden eettisyys mietityttää

Jos hakija on jo neuvontaan tullessaan miettinyt, mitä tämä adoptiokriittinen keskustelu tarkoittaa ja mitä Hollannin keskeytyspäätöksestä tulisi ajatella, sitä pidettiin keskustelijoiden keskuudessa erittäin hyvänä lähtökohtana. Tämä tarkoittaa, että hakijalla on ymmärrys ja tahto siihen, että adoptioprosessin voi toteuttaa vain, jos lapsen asiat on hoidettu kohdemaassa eettisesti ja hyvin. Toisaalta Hollannin raportti on myös lisännyt sitä, että adoptioneuvonnan aikana adoptionhakijat itse ottavat eettisyyden näkökulman esille. Raportti on myös auttanut ymmärtämään, miksi Suomessa yhteistyömaat valitaan niin tarkkaan ja miksi prosessi kestää niin pitkään. Prosessissa toimitaan kuitenkin Haagin sopimusten mukaisesti, joten kahden valtion välinen yhteistyö on tarkkaan määriteltyä. Sen vuoksi prosessia on turha yrittää hoputtaa. Myös kotimaisessa lastensuojelussa ja kotimaan adoptioissa on ajoittain ollut epäselvyyksiä. Esimerkiksi kotimaisessa jälkipalvelussa on tullut esiin epäkohtia erityisesti 1960-luvulla ja sitä ennen adoptoitujen taustatiedoissa: adoptoidut eivät ole aina tienneet, miten ovat adoptioon päätyneet ja joillekin on ollut myös epäselvää, ovatko adoptoituja, lastensuojelun sijoittamia vai kasvattilapsia.  Aina onkin hyvä pitää mielessä, ettei ikinä voi täydellä varmuudella sanoa, ettei joidenkin adoptioon annettavien lasten taustalta voisi löytyä joitakin epäkohtia.

Suomen yhteistyömaissa maiden oman kotimaan adoption kehitys on ollut merkittävää. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että adoptioon ohjautuu korostuvassa määrin erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia, koska heidän on haastavampaa saada koti lähtömaistaan. Adoptioneuvonnassa onkin tärkeää selittää adoptiota hakeville perusteellisesti kaikki adoptioon liittyvät asiat, jotta lapsen etu varmasti toteutuu. Keskustelussa pohdittiin myös sitä, tulisiko adoption palvelumaksut muuttaa kokonaan julkisista varoista maksettavaksi.

Kansainväliseen adoptioon voi edelleen lähteä luottavaisin mielin. Suomella on ollut aina maltillinen linja yhteistyösuhteiden luomisessa eri maiden kanssa. Suomelle on ollut keskeistä sitoutuminen Haagin sopimukseen, ja jos on herännyt epäilyksiä, yhteistyötä ei ole aloitettu tai selvitys yhteistyön päättämisestä on aloitettu. Joissakin maissa myös byrokratian raskaus voi johtaa siihen, että adoptiot kyseisen maan kanssa lopetetaan.

Adoptiot Suomessa nyt ja tulevaisuudessa?

Haastattelupäivänä Suomessa oli ilmestynyt selvityspyyntö myös täällä toteutetuista kansainvälisistä adoptioista, kuten jutun alussa mainittiin. Keskustelijat pitivät selvitystä hyvänä asiana ja ehdotuksena, mutta sen toteutustapa herätti kysymyksiä. Selvityksessä tulisi ehdottomasti ottaa huomioon menneiden aikojen lisäksi myös nykykäytännöt. Lisäksi pidettiin tärkeänä, että jos selvitys päätetään toteuttaa, se tehdään myös kotimaan adoptioista, vaikka kansainvälisesti adoptoidut useammin ovatkin esillä mediassa. Huolta herätti myös adoptoitujen yksityisyys: Suomessa tehdään kansainvälisiä adoptioita vuosittain vain joitakin kymmeniä ja joistakin maista on saattanut tulla kokonaisuudessaan hyvin pieni määrä lapsia. Adoptoitujen yksityisyydestä tulisi siis pitää huolta selvitysprosessin aikana. Keskustelijat pohtivat myös, miten joissakin maissa on mahdollista päästä tutkimaan adoptoitujen taustoja, kun valtaosa adoptoiduista voi olla löytölapsia. Näiden teemojen johdosta toivottiinkin, ettei selvitys aiheuttaisi Suomessa Hollannin kaltaista päätöstä.

Kansainvälisen adoption tulevaisuudelta toivottiin, että mukaan liittyisi uusia yhteistyömaita ja nykyisten sekä uusien kohdemaiden lastensuojelu kehittyisi siinä ohessa. Kansainväliset adoptiot ovat kuitenkin vain pieni pyramidin huippu koko kohdemaan lastensuojelun tarpeesta ja viimesijainen vaihtoehto lapsille, joilla ei muuten ole mahdollisuutta pysyvään ja turvalliseen perheeseen. Kansainvälinen adoptio on lapsen kannalta vaihtoehtona parempi kuin pysyvä laitossijoittaminen. Keskustelijat toivoivat myös, että adoptiota hakevat suhtautuisivat avoimesti lapsen toiveisiin selvittää omaa taustaansa. Valtakunnallinen selvitys ei välttämättä vastaa adoptoitujen toiveisiin, vaan jokaiselle tulisi mahdollistaa omien juuriensa selvittäminen ja avoin keskustelu yhdessä vanhempiensa kanssa. Tärkeimpänä keskustelijat toivoivatkin, että kansainväliset adoptiot olisivat myös tulevaisuudessa lapsille mahdollisuus saada koti ja perhe, jos se ei ole lasten kotimaissa toteutettavissa.