22/12/2021 - , , , , , ,

YL 4/2021: Ajatuksia yhteisistä vuosista ja Yhteiset Lapsemme ry:n tulevaisuudesta

Teksti: Eva Biaudet

Kuva: Marjukka Rauhala

Yli kolmenkymmentä vuotta elämämme on kulkenut rinnakkain, Yhteiset Lapsemme ry ja minä. Adoptiovalmennuksen ja adoptiolapsitapaamisten kautta yksintulleiden pakolaislasten asemaan ja rasismin vastaiseen työhön. Yhdistyksen työ on kaikkinaan kietoutunut omaan elämääni niin perheeni että työni kautta – ja antanut minulle tukea, ystäviä ja paljon osaamista.

Lapsen etua ja kehitystä arvioidaan tietysti aina sen hetkisen parhaan osaamisen ja tiedon mukaan. Mutta en voi olla miettimättä, miten paljon siinä on kehitytty oman elämäni tai jo lasteni kolmenkymmenen vuoden aikana. Pohdin usein, miten olemme olleet edelläkävijöitä kansainvälisessä adoptiotoiminnassa, tai ainakin hereillä monen asian suhteen. Olemme nähneet lapsen itsensä adoption keskiössä. Olemme aina asettaneet lapsen hyvinvoinnin, onnen ja rakkauden tarpeen turvaamisen ensisijaiseksi. Olemme siksi, toisin kuin monet muut vanhemmuutta suunnittelevat, valmistautuneet kohtaamaan vanhemmuuden mukana tuleviin erilaisiin tunteisiin ja haasteisiin. Muiden adoptiovanhempien kokemuksista onkin ollut suurta apua varsinkin niissä kovemmissa paikoissa, kun oma riittämättömyys on iskenyt konkreettisesti.

Työssäni olen saanut ammentaa siitä osaamisesta ja kokemuksista joita yhdistyksessä on työstetty ja jaettu. Vertaistuki on suunnaton voiman lähde – tapahtumien ja hallitustyön kautta olen saanut osakseni monia ystäviä, joiden vieraanvaraisuus ja halukkuus keskustella tunteista ja ajatuksista on tuntunut rajattomalta. Jollei aiemmin, uskon että yhdistystyö on tuonut jokaiselle paremman ymmärryksen siitä, miten tärkeää on, että saa jakaa ajatuksiaan toisten kanssa. Ja Yhteiset Lapsemme ry on aina tarjonnut siihen turvallisen tilan.

On ollut vaikea ennakoida, miten keskeiseksi rasismin vastainen työ on muodostunut Suomessa. Pandemiat, ilmastonmuutos ja muu epävarmuus tulevaisuuden näkymistä ovat monelle lisänneet tunnetta siitä, että omaa elämänkulkua on vaikea hallita. Tarve hakea yksinkertaisia ratkaisuja, samalla kun disinformaatio helposti leviää erityisesti sosiaalisessa mediassa, on luonut hyvän kasvualustan häikäilemättömille vallantavoittelijoille ja ääripopulisteille. Kohteeksi joutuvat usein vähemmistöt, jotka historiallisestikin ovat joutuneet syrjinnän ja vihapuheen kohteeksi.

Me kansainvälisten adoptioiden puolustajat olemme ehkä vähätelleet tällaisen kehityksen vahvistumisen mahdollisuuksia. Siksi rasismin vastainen työ ja kaikenlaisen moninaisuuden puolustaminen on noussut keskeiseksi työn fokukseksi viime vuosina. Emme voi seistä passiivisina vaan meidän on tosissamme vaikutettava eri tasoilla, jakamalla tietoa ja vaikuttamalla entistä aktiivisemmin niin kansalaismielipiteeseen kuin päättäjiin. Uskon, että yhä useampi haluaa olla mukana työssämme ja kumppaneina, kun vain osaamme kertoa viestimme riittävän kuuluvasti ja laajasti. Viestinnän merkitystä ei voi vähätellä ja siihen olisi löydettävä myös lisää voimavaroja.

Nyt on uusien sukupolvien aika. Adoptoidun Ääni – podcast on ollut äärettömän tärkeässä roolissa ja lisännyt keskustelua kansainvälisistä adoptioista, moninaisuudesta ja vanhemmuudesta. Omien kokemuksiensa kautta he tuovat toimintaamme ratkaisevan äänen, jota ilman Yhteiset Lapsemme ei olisi yhtä uskottava toimija. Uskon, että tämä sukupolvi kantaa yhdistyksen seuraavalle vuosikymmenelle yhä vahvempana ja kuuluvampana.

Oma elämänkaareni notkahtaa ensi keväänä eteenpäin, kun minusta tulee isoäiti. Asia, jota oli melkovaikea kuvitella noin kolmekymmentä vuotta sitten pitäessäni ensimmäistä kertaa lastani sylissäni. Silloin elämä kääntyi yhtäkkiä uuteen parempaan suuntaan, huikeaan seikkailuun. Haluan vielä kiittää kaikkia yhdistyksen toimijoita, vapaaehtoisia ja työntekijöitä, niin vanhoja kuin uusia, yhteisistä vuosistamme ja erityisesti seitsemästä vuodesta puheenjohtajana. Olen aina iloinnut saadessani olla yksi teistä.

Tagit

Takaisin aihealueeseen: , , , , , ,