19/04/2021 - , ,

Yhteiset Lapsemme 1/2021: Jälkiturvaa itsenäistyville nuorille

Teksti: Irma Marttinen
Kuva: Jeesi Kalombo

Koti Ilolassa kasvanut Joonatan Nsukami, 22, kantaa huolta lastenkodista itsenäistyvistä nuorista.

”Kun siirtyy jälkihuoltoon, se on 80 prosenttia rajumpi muutos kuin mitä ikinä voi kuvitella”, hän sanoo.

Joonatan Nsukami

Kuusivuotiaasta Ilolassa asunut Joonatan kertoo, että hän olisi itsekin tarvinnut siirtymävaiheessa vertaistukea. Hän muistelee lämmöllä lyhyttä juttuhetkeä:

”Alepan kassalla tapasin yhden tytön, joka oli asunut Ilolassa. Olin silloin muuttamassa omaan asuntoon. Muistan, että se keskustelu auttoi paljon, kun sai vaihtaa ajatuksia saman kokeneen kanssa.”

”Ei riitä, että kunta järjestää asunnon ja koulupaikan. Nuori jää silti helposti ihan yksin.”

Joonatan Nsukami on jo parin kolmen vuoden ajan käynyt puhumassa eri tilaisuuksissa jälkihuollosta sekä nuorille että lastensuojelun ammattilaisille.

”Haluan jakaa sitä ymmärrystä ja kokemusta, mitä minulla on”, hän sanoo.

Näistä lähtökodista starttaa tänä keväänä Nsukamin perustama yritys JÄLKITURVA. Yrityksen toimialana on jälkihuollon luento- ja koulutuspalvelut.

Onnea matkaan, Joonatan! That’s the way to go.  

Tagit

Takaisin aihealueeseen: , ,