05/03/2021 - , ,

Yhteiset Lapsemme 1/2021: Adoptoitujen lasten perhekäsitykset

”Perhe muodostuu rakkaudesta, tämä on fakta!”

Teksti: Markus Söderlund

Miten adoptoidut kuvailevat perhettään? Tämä oli tutkimuksen aiheena, kun kansainvälisesti adoptoituja, tutkimushetkellä 6-12-vuotiaita lapsia pyydettiin piirtämään oma perheensä. Tarkoituksena oli selvittää adoptoitujen perhesuhteita perheeseen kuulumisen näkökulmasta. Ovatko biologiset vanhemmat osa adoptoidun perhettä, kuka perheeseen kuuluu tai ei kuulu? Kuulumisella (belonging) tarkoitetaan sellaista kiinnittymistä, johon liittyy paitsi emotionaalisella tasolla oleva turvallisuuden tunne, myös tiivis sosiaalinen side. Aineiston tuottivat kansainvälisesti adoptoidut lapset itse ryhmäkeskusteluissa ja niiden yhteydessä tehdyissä piirroksissa. Tehtävään osallistui 26 lasta. Samalla avautui mahdollisuus tarkastella merkityksiä, joita perheeseen liitetään. Tuloksia käsiteltiin tutkimusartikkelissa, joka julkaistiin marraskuussa 2020 Nuorten elinolot 2020 -vuosikirjassa.

Sukulaisuutta ja perhesiteitä luovat niin biologiset, sosiaaliset, juridiset kuin emotionaaliset suhteet. Erityisesti keskustelua on käyty siitä, onko perhe perimmäiseltä olemukseltaan biologinen vai sosiaalinen. Eri kulttuureissa biologiselle siteelle annetaan erilainen painoarvo. Voidaan nähdä, että nykyinen länsimainen, yhä melko ydinperhekeskeinen ajattelu, korostaa biologisten siteiden merkitystä.

Perinteisestä ydinperhemallista poikkeavissa adoptioperheissä juuret ja biologiset vanhemmat ovat tyypillinen keskusteluaihe. Vaikka biologiset vanhemmat ovat kaukana, biologinen perimä on adoptioperheessä koko ajan läsnä.  Aihetta käsitellään jo hyvin nuortenkin lasten kanssa. Tämän mahdollistaa avoimuuden periaate, joka on adoptioissa nykyisin lähtökohtana, toisin kuin vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten. Biologisista vanhemmista kuitenkin harvoin tiedetään kovin paljon – jos mitään – ja vielä harvemmin adoptoitu pitää heihin yhteyttä. Mahdollisuus yhteydenpitoon koskeekin lähinnä kotimaan adoptioita, joissa niin kutsuttu avoin adoptio voi toteutua.

Lapset puolustavat perhettään

Nykyään adoptoidulle lapselle siis käytännössä aina kerrotaan hänen taustastaan siinä määrin kuin se on mahdollista. Oman taustan aktiivisempi käsittely käynnistyy tyypillisesti murrosiässä tai silloin, kun adoptoitu saa omia lapsia. Aihe on sensitiivinen, ja adoptoitu tarvitsee sen käsittelyyn apua. Omia juuria voidaan käsitellä myös adoption jälkipalvelun kautta ja monet tekevät juurimatkoja synnyinmaahan.

Adoptoidulla lapsella perheeseen liittyvä prosessointi on joka tapauksessa vielä alussa tai joka tapauksessa kesken. Perhekäsitys on siis paitsi yksilöllinen, myös prosessinomainen, kuten eri tutkimukset ovat osoittaneet. Tässä prosessissa ihmisen läheissuhteet voivat muuttua syntymien, kuolemien, parisuhteen muodostumisen, uusperheen tai jonkin muun muutoksen, kuten adoption kautta. Adoptiolapsen elämässä perhesuhteiden prosessimaisuus tulee todeksi usein jo elämän alkuvuosina. Perhe muuttuu, kun biologisten vanhempien tilalle tulevat adoptiovanhemmat. Polku adoptioperheeseen voi olla monivaiheinen. Taustalla voi olla useita sijoituksia ja lastenkoteja ja hoitajia. Adoptoidun elämässä on läsnä ns. kaksien vanhempien dilemma, koska adoptoidulla on tosiasiallisesti kahdet vanhemmat.

Lasten kanssa ohjatusti käydyssä ryhmäkeskustelussa pohdittiin heille luetun, monien jo valmiiksi tunteman Leena Virtasen kirjoittaman Pikku Xing -kertomuksen pohjalta muun muassa sitä, voisivatko lastenkotisisaruksetkin kuulua omaan perheeseen sekä sitä, ketkä ovat ”oikeat vanhemmat”. Lapset kertoivat tilanteista, joissa adoptiovanhempien oikeellisuus on kyseenalaistettu. Tyypillisesti tällainen tilanne syntyy keskusteluissa muiden lasten kanssa.

Lasten puheenvuoroissa adoptiovanhempien vanhemmuuden ”aitous” nousi merkitykselliseksi. Ulkoa tuleva perheyhteyden epäily kiistetään ja tällainen paine koetaan stressaavaksi. Adoptoidun lojaalius adoptiovanhempia kohtaan kuitenkin säilyy silloinkin, kun vanhemmuutta ja kuulumista kyseenalaistetaan. Myös opettajat esittävät toisinaan kiusallisia ja ilmiselvästi tarpeettomia adoptioon liittyviä kysymyksiä ja kommentteja, jotka voivat ahdistaa: ”Alan välillä itkeä koulussa johtuen opettajan sanomisista”,kertoi yksi osallistujista. Lapset nostivat keskustelussa esille myös kokemuksiaan rasismista, mikä jälleen osoittaa sen, että rasismi on myös adoptoitujen lasten kohtaama ilmiö.

Piirrokset ilmentävät perheen merkityksiä

Lasten tekemiä piirroksia tutkittiin laadullisen kuva-analyysin avulla. Tehtävä suunniteltiin siten, ettei sen suorittaminen edellyttänyt korkeaa luovuuden tai teknisen osaamisen tasoa. Lapsia kannustettiin piirtämään vaikka tikku-ukkoja, jotta visuaaliset vaatimukset eivät korostuisi. Perherakenteen osalta useimmat piirrokset muistuttivat toisiaan: niihin on liitetty piirtäjä itse, vanhemmat ja sisarukset, joskus kotitalo. Kuvissa esiintyvien ilmeet ovat usein iloisia, ja niistä välittyy myönteinen tunnelma. Omakuvan kasvot väritetään toisinaan tummemmiksi kuin muiden perheenjäsenten. Piirroksissa on ihmis- ja eläinhahmoja ja niitä kuvailevia sanoja, mutta myös muita elementtejä, kuten sydämiä, kukkia, autoja, taloja ja puhekuplia. Perhe on saatettu piirtää sydämen ympärille, mikä on linjassa keskustelussa todettuun asiaan: ”Perhe muodostuu rakkaudesta” – ei siis niinkään samoista geeneistä.

Piirosten perusteella perheeseen siis kuuluvat adoptiovanhemmat ja mahdolliset sisarukset, mutta ei juuri muita. Suomalaisessa perhemuodossa isovanhemmat ja muut sukulaiset asuvat yleensä muualla, eikä heitä nähdä kuvissakaan. Aineistossa lapsen suhde biologisiin vanhempiin jää varsin näkymättömäksi. Biologisiin vanhempiin viitataan vain kuvateksteissä: ”En yleensä ajattele, että äiti olisi feikki äiti. Se on yhtä oikea, kun mun biologinen äiti, mutta hän ei ole vaan synnyttänyt mua”. Biologisen äidin merkitys lapsen synnyttäjänä siis noteerataan, mutta biologista isää ei saada tutkimusaineistosta näkyville. Biologisten perheenjäsenten jäämistä pääasiassa ulkopuolisiksi voi selittää sillä, että suhde heihin on pikemmin abstraktilla kuin konkreettisella tasolla, tai heidän eksistenssinsä on epäselvä, eikä varsinaista perhesidettä siten tunnisteta. Ne siis ilmentävät varsin eksklusiivista näkemystä perheestä. Ei voida olla varmoja, olisivatko biologiset vanhemmat tulleet lainkaan näkyville, ellei heitä olisi käsitelty tehtävää edeltävässä keskustelussa.

Piirrosten ja keskustelujen perusteella omat adoptiovanhemmat ja mahdolliset adoptioperheessä asuvat sisarukset lukeutuvat perheeseen aina. Nämä luovat adoptoidun elämään perusturvallisuuden. Kiinnostavana yksityiskohtana piirroksista voi todeta, että lemmikit, jopa jo kuolleet, luetaan perheeseen todennäköisemmin kuin ”adoptioydinperheen” ulkopuoliset sukulaiset tai biologiset vanhemmat. Isovanhempia ei siis nähdä osana perherakennetta, mutta heidät mainittiin keskustelussa. Lemmikkien näkyminen taas on linjassa siihen, minkälaisia tutkimustuloksia niiden tärkeästä merkityksestä on aiemminkin saatu.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tutkimukseen osallistuvat lapset eivät aineiston perusteella laske biologisia vanhempiaan suoraan perheensä tai nykyisen ”arkiperheen” jäseniksi. Yksittäisen laadullisen aineiston perusteella ei voida tehdä kaikkia adoptoituja koskevia johtopäätöksiä tai yleistyksiä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että adoptiolapset kokevat perheekseen nimenomaan adoptioperheensä lemmikkeineen, eikä biologisilla vanhemmilla ole siinä selkeää paikkaa. Tämä ei tarkoita, että biologisten vanhempien merkitys olisi adoptoidulle vähäpätöinen asia. Adoptoitu tarvitsee tukea, kun kysymystä biologista vanhemmista käsitellään. Kansainvälisesti adoptoidut ovat kiinnostuneita biologisten juuriensa etsimisestä ja tämä prosessointi voi käynnistää merkittäviäkin muutoksia myös perhekäsityksessä myöhemmissä elämänvaiheissa.

Kirjoittaja on Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtaja ja adoptioisä.

Teksti perustuu vertaisarvioituun Ketkä muodostavat adoptiolapsen perheen? Kansainvälisesti adoptoitujen lasten perhekäsitykset -tutkimusartikkeliin, joka on julkaistu kokonaisuudessaan Nuorten elinolot 2020 -vuosikirjassa (toim. Tiina Valkendorff & Ella Sihvonen, julk. THL & Nuorisotutkimusseura & valtion nuorisoneuvosto).

Tagit

Takaisin aihealueeseen: , ,