Yhdessä koettua 18/04/2017 -

Yhdessä koettua –hanke tuo esille sijoitetun lapsen omaa kokemusta

Lastensuojeluun liittyvä leima on edelleen olemassa, vaikka sen poistamiseksi on tehty vuosien ajan töitä. Ennakkoluulot leimaavat helposti asiakkaina olevia lapsia, nuoria ja heidän läheisiään. Ne rajoittavat lasten ja nuorten elämää ja kapeuttavat valintojen tekemistä esimerkiksi koulutuksen ja työelämän suhteen.

Negatiivinen leima vaikuttaa myös siihen, että lastensuojelun asiakkaina olleet eivät usein ole halua kertoa kokemuksistaan. Työntekijöitä puolestaan sitoo vaitiolovelvollisuus. Näistä syistä lastensuojelu näyttäytyy julkisuudessa usein traagisina kohtaloina, ja siitä on vaikea saada tietoa. Tämä vahvistaa negatiivista leimaa ja luo vaikenemisen noidankehän.

Ennakkoluulojen purkamista

Yhdessä Koettua –hankkeen tehtävänä on vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja ennakkoluuloihin. Ihanteellista olisi, että juuri ne ihmiset, joilla ei välttämättä ole kauheasti kokemusta tai tietoa lastensuojelusta, löytäisivät tiensä eri tapahtumiin.

Tapahtumakokonaisuuden avulla pyrimme tuomaan esiin lasten, nuorten ja perheiden moninaiset tarinat sijaishuollossa. Lastensuojelun asiakkaina olevat lapset ja nuoret ovat monesti ihan tavallisia lapsia ja nuoria, mutta silti edelleen ennakkoluulot ja väärinkäsitykset saattavat värittää sitä, miten ihmiset suhtautuvat heihin.

Lastensuojelu on muuttunut todella paljon jo pelkästään viimeisten viiden vuoden aikana. Nuoret ja lapset ovat alkaneet saamaan ääntänsä kuuluviin. Yritämme omalla toiminnallamme edesauttaa sitä, että lastensuojelusta voisi jatkossa puhua julkisesti, ilman häpeää. Tieto hälventää ennakkoluuloja ja vahvistaa lasten ja nuorten unelmia sekä toiveikkuutta elämää kohtaan.

Avoin keskustelu lisää myös palveluiden läpinäkyvyyttä sekä lastensuojelun piirissä olevien lasten ja nuorten turvallisuutta ja hyvinvointia. Haluamme myös luoda toivoa. Lastensuojelu ei ole maailmanloppu. Sen tehtävänä olisi nimenomaan olla tukemassa lasten ja nuorten kasvua ja auttaa heitä pääsemään kohti unelmiaan ja tavoitteitaan elämässään, siitäkin huolimatta, että heillä saattaa olla taustalla koviakin kokemuksia.

Parhaiten lasten ja nuorten ääni tulee kuuluviin, kun heitä aktiivisesti kannustetaan tuomaan esiin mielipiteitään. Olemme vuosien aikana reflektoineet satojen nuorten kanssa heidän kokemuksiaan lastensuojelusta keräten samalla palautetta siitä, miten he lastensuojelun ovat kokeneet.

Vertaistuesta vaikuttamiseen

Selviytyjät –ryhmässä olemme käyneet läpi lastensuojelua monesta eri näkökulmasta: sijoituksen alkuvaiheesta aina jälkihuoltoon asti. Oma mottomme toiminnassamme niin yksittäisten nuorten kanssa kuin aloittelevien ryhmien mentorina on ollut, että aktiiviset nuoret tarvitsevat tuekseen aktiivisia aikuisia.

Lisäksi nuoria usein auttaa kertomaan kokemuksistaan se, että niitä saa jakaa ja pohtia yhdessä vertaisten kanssa. Koska nuoret jakavat yhteisen tunnekokemuksen, samaistumisen ja kuulumisen tunteet korostuvat ja erilaisuuden tunne pienenee. Olemme Nuorten foorumeissa huomanneet, että nuorilta nuorille toteutetussa toiminnassa on helpompi avautua lyhyessäkin ajassa toisille.

Tärkeää on myös se, että kun pyydämme nuoria ja lapsia avaamaan omaa kokemusmaailmaansa, teemme sen eettisesti kestävällä tavalla. Haluamme, että toimintamme voimauttaa nuoria, auttaa heitä käsittelemään kokemuksiaan ja rakentamaan toivoa.

Viemme myös aina nuorten tuottamat viestit eteenpäin. Raportoidessa nuorten kanssa tehdystä työstä kerromme samalla myös aina millaista työskentelyä nuorten kanssa on tehty. Lähtökohtana on se, että nuoret saavat vapaasti ilmaista itseään puhumalla, kirjoittamalla, piirtämällä tai muulla heille luonnollisella tavalla.

Taiteen keinoin

Taiteen käyttäminen kokemusten läpi käymisessä korostaa oikeutta monipuoliseen itseilmaisuun. Taidelähtöisten menetelmien avulla omien tunteiden ja kokemusten esittäminen on tuonut eheytymistä monille nuorille ja lapsille. Taiteen avulla lapset ja nuoret ovat saaneet tulla kohdatuiksi ja nähdyiksi tavalla, jolla he ovat itse halunneet ja pystyneet itseään ilmaisemaan.

Taidelähtöisyys nivoutuu yhteen lapsen ja nuoren osallisuuteen, kokemusasiantuntijuuteen ja aikuisten ja lasten yhdessä toimimiseen. Eri ilmaisutaitoihin perustuva työskentely on yksi tapa auttaa lasta kohti omaa tarinaa. Lapsen kertomuksellisessa lähestymisessä on myös tiedon tuottamisen mahdollisuus. Kertominen tuottaa tietoa erityisesti lapselle itsellensä, mutta myös kuulijalle ja se synnyttää yhteisiä tarinoita.

Yhdessä koettua –kiertueella olemme nähneet tästä jo esimerkin, jossa 6-10 –vuotiaat lapset työskentelivät koti-teeman ympärillä sijaisvanhemman kanssa. Kaksi muutaman tunnin kertaa yhdessä pohtien kotia ja lapselle tärkeitä asioita selkeästi näyttäytyivät lapsille ja aikuisille merkittävinä. Lisäksi lapset saivat askartelemalla vapaasti ilmaista ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, samalla aiheesta keskustellen, jos siltä tuntui.

Lastensuojelun kokemukset eri sukupolvissa

Yhdessä koettua –hankkeen ohjelmaa suunnitellessamme olemme pyrkineet ottamaan eri sukupolvet huomioon. Meillä on Salapoliisi Mäyrän johdolla vietettyjä Salapoliisi-päiviä lapsille, joissa tutkitaan lapsille tärkeitä asioita, kuten kotia ja turvallisuutta. Nuoret voivat osallistua heille suunnattuihin työpajoihin ja foorumeihin pitkin vuotta. Hankkeen aikana järjestämme myös kohtaamisen foorumeita ja työpajoja, joihin ovat tervetulleita myös vanhemmat sukupolvet, joilla on lastensuojelutaustaa.

Kohtaamisen foorumeissa haluamme kuulla, mitä olemme jo oppineet lastensuojelussa ja mitä pitäisi vielä kehittää. Näemme arvokkaana asiana myös sen, että lastensuojelun entiset asiakkaat saavat areenan, jossa he voivat luottamuksellisesti käydä yhdessä läpi kokemuksiaan, ja että näin saadut viestit saatetaan muillekin tiedoksi.

Teksti: Helena Inkinen ja Marjukka Koskenkorva

Yhdessä Koettua – 100-vuotias Suomi sijoitettujen lasten silmin

Pesäpuu ry yhteistyökumppaneineen juhlistaa Suomen itsenäisyyttä tuomalla juhlavuoden keskiöön sijoitettujen lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tarinat.
Yhdessä Koettua on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.

Yhdessä Koettua -tapahtumakokonaisuus sisältää seminaareja, taidenäyttelyitä, konsertteja ja kohtaamisen foorumeita Helsingissä, Tampereella, Porissa, Jyväskylässä, Kuopiossa sekä Oulussa. Kiertue huipentuu Helsingissä pidettävään päätösjuhlaan YK:n Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2017

Yhteiset Lapsemme ry on yksi hankkeen kumppanijärjestöistä Helsingissä.

Lisätietoa: www.yhdessäkoettua.fi

Takaisin aihealueeseen: