28/03/2018 - , , ,

Taidetta miehityksen yläpuolella

Keväällä 2015 neljä Taideyliopiston teatteripedagogiikan ja musiikkikasvatuksen opiskelijaa suorittivat maisteriopintoihinsa kuuluvan syventävän harjoittelun Palestiinan Länsirannalla. Harjoittelun aikana teatteripedagogit Helena Korpela, Annukka Valo ja Petra Haapio sekä musiikkikasvatuksen opiskelija Aili Järvelä opettivat ja ohjasivat soveltavan teatterin ja musiikin työpajoja muun muassa Al Arroubin ja Daheishan pakolaiskylissä Betlehemin ja Hebronin seudulla.

Kolmen kuukauden mittainen harjoittelujakso oli ensimmäinen Taideyliopiston järjestämä opiskelijavaihto Palestiinaan ja loi pohjan tiiviille suomalaisten ja palestiinalaisten taiteilijoiden väliselle yhteistyölle. Yhteistyön seurauksena uudet taideyliopistolaiset – Maikki Palm, Elina Sarno ja Georgina Goater – sekä Metropolia AMK:n opiskelijat – Veera Raatikainen, Jarkko Lepistö, Alma-Ruut Karjalainen ja Venla Katila – matkustivat Palestiinaan vuoden 2017 keväällä ja vielä uudelleen saman vuoden syksyllä.  Minulla oli onni matkustaa Palestiinaan ensin yhtenä opiskelijoista ja sen jälkeen harjoittelujen koordinoijana.

Esityksiä ja soveltavan taiteen työpajoja

Ensimmäisestä opiskelijavaihdosta poikinut yhteistyö on ollut montaa laatua.  Viimeisten kolmen vuoden aikana on ohjattu pakolaiskylän lasten, nuorten ja aikuisten kanssa omaelämänkerrallisia esityksiä sekä teatterin, tanssin, musiikin, nukke- ja esineteatterin työpajoja.

Työpajojen kautta on taiteen keinoin työstetty osallistujien itselleen tärkeiksi kokemia teemoja. Esimerkiksi Al Arroubin nuorten poikien teatteriryhmässä valmistimme keväällä 2015 esityksen Faces of the Pool, joka rakentui nuorten itse ideoimille kohtauksille. Esitys sijoittui isoon, vuosia aiemmin vedestä tyhjentyneeseen uima-altaaseen, joka sijaitsi pakolaiskylän laidalla.  Altaalla osallistujat esittivät kohtauksia, jotka käsittelivät miehitystä, vapautta, väkivaltaa ja unelmia – sitä, millainen elämä miehitetyssä pakolaiskylässä on mahdollista rakentaa ja valita, millainen on yksilön suhde omiin unelmiinsa.

Toisen, vuodelle 2017 sijoittuneen harjoittelujakson aikana uudet opiskelijat järjestivät Al Arroubissa, Daheishassa ja Betlehemin kulttuurikeskusten kanssa lukuisia taidetyöpajoja, joissa opeteltiin muun muassa uusia nukenrakennustekniikoita, tehtiin erilaisia ääni- ja liikeimprovisaation sekä kehorytmiikan harjoitteita, huollettiin omaa kehoa ja syvennettiin omaa tanssitekniikan ymmärrystä. Kaikessa tekemisessä etsittiin yhdessä osallistujien ja paikallisten ohjaajien kanssa dialogista tapaa olla yhdessä, opettaa, ohjata ja tehdä taidetta.

Palestiina opettaa joustavuutta ja välittämistä

Kokemukset taidetyöskentelystä ja opettamisesta Euroopan ja Lähi-idän rajapinnassa ja vieläpä miehitetyssä maassa ovat monella tapaa ihmis- ja maailmakuvaa järisyttäviä. Ajoittain kaikkea sitä, mitä Palestiinassa tapahtuu, on vaikea uskoa todeksi ja todella käsittää.

Haastattelin tanssipedagogiikan maisteriopintojaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa viimeistelevää Maikki Palmia ja Metropolia AMK:n musiikkipedagogiopiskelija Veera Raatikaista ja koitimme yhdessä keriä auki jotakin siitä, mitä Palestiina on meille opettanut. Opetuksia voi varmasti löytää lukuisia, mutta kaikki meistä olivat pysähtyneet miettimään joustavuutta.

Miehitys Palestiinassa tarkoittaa monia arkipäiväisiä asioita, jotka pakottavat harjoittamaan kykyä joustaa. Miehitys voi tarkoittaa yhtäkkisiä tiesulkuja matkalla töistä kotiin tai kodista kouluun. Tämä tarkoittaa esimerkiksi treenien peruuntumisia, myöhästymisiä ja jatkuvia muutoksia aikatauluihin. Miehitys voi tarkoittaa tuulen ennalta-arvaamatta silmiin kuljettamaa kyynelkaasuvirtaa, joka vie hetkellisesti näön ja tuo polttavan tunteen sieraimiin, jolloin seurauksena on toiminnan – tanssitreenien, suunnittelupalaverin, kahvi- tai leikkihetken – keskeytyminen. Miehitys voi tarkoittaa oman opetusryhmän kokoonpanon yhtäkkistä muuttumista, kun yksi oppilaista onkin selittämättömästi pidätetty.

On siis opittava joustamaan tarkoista aikatauluista, suunnitelmista ja päästettävä irti tiukoista ennakkovalmisteluista. On opittava improvisoimaan, etsimään ratkaisuja nopeasti ja otettava tämän hetken hyvyydestä kaikki irti.

Toimintaympäristössä ja -kulttuurissa on paljon myös muunlaista kuin pelkästään miehityksen luomaa vierautta.

”Kun menee opettamaan itselle täysin vieraaseen ympäristöön, pitää soveltaa kaikkia omia taitoja. Esimerkiksi, kun mennään päiväkotiin, jossa kukaan ei ole koskaan aikaisemmin opettanut tanssia, löytää itsensä tilanteesta, jossa pitää luoda ympäristö turvalliseksi täysin tyhjästä, koska aikaisempaa historiaa asialle ei ole. Tällaiset asiat ovat jotakin, mihin ei voi valmistautua”, Maikki kertoo.

Veera nyökkäilee ja jatkaa: ”Muistan, kuinka ensimmäinen lasten muskari Al Arroubin päiväkodissa oli järjestetty tosi pieneen huoneeseen ja lapset istuivat pienillä tuoleilla riveissä odottamassa meitä. Muistan ajatelleeni, kuinka tämä lähtötilanne ei vastaa yhtään sitä, mihin olin Suomessa tottunut. Alkuihmettelyn jälkeen otimme tuolit pois ja aloimme toimia piirissä. Yhtäkkiä kesken muskarin joku ihana rouva tuli tarjoamaan teetä ja toiminta tietysti keskeytyi. Koko ajan tapahtui tällaisia pieniä, mutta myös paljon isompia asioita, joita ei voinut yhtään ennakolta odottaa.”

Tuliaisiksi taateleita, lämpöä ja turhaumaa

Pienet ja isot asiat pakottavat harjoittelemaan joustavuutta, mutta nostavat esiin myös voimakasta turhaumaa. Esiin nousee uudenlainen ymmärrys ja havainto turhauman ruumiillisuudesta. Kun kävelee päivittäin sotilaiden välistä pakolaiskylän ”portista” treeneihin, sydän alkaa lyödä tiheämmin ja kehon sisätiloja kuumottaa, sotilaiden katse tuntuu lähes polttavan. Päässä pörrää korostunut tietoisuus siitä, mitä varten aseet ovat, mitä niillä tehdään.

Turhauman kokemukset vahvistuvat rajojen välisillä tarkastuspisteillä. Pulssi kiihtyy ja hiki lisääntyy, kun odottaa tungoksessa toisten kehojen kanssa omaa vuoroa siirtyä kaupungista toiseen. Kun viimein pääsee vartijan luokse ja hän tarkistaa lupakirjan, se onkin yhtäkkiä katse, joka koskettaa eniten. Katse skannaa ja luo tunteen vähempiarvoisuudesta. Näissä tilanteissa turhauma muuttuu sisällä tykyttäväksi epäoikeudenmukaisuuden kokemukseksi ja vihaksi vallitsevaa tilannetta kohtaan. Juuri näiden kokemusten kautta käy ymmärrettäväksi vihan ja koston kierteen kehittyminen, väkivallan iskujen esiin nouseminen.

”Palestiina laittoi aikakäsityksen uusiksi. Aloin ymmärtää uudella tavalla stressin tarpeettomuuden. Stressiä aiheuttavat tilanteet ja niiden mittakaava on Palestiinassa niin eri kuin Suomessa. Yhtäkkiä ymmärtää, että ei ole mitään väliä, alkaako tanssitunti ajoissa vai ei. Palestiinassa käsittää, kuinka oma elämä on rakentunut turhan tiukaksi ja armottomaksi. Vahvistuu tunne siitä, että elämme Suomessa monella tapaa suorituksen ympärillä ja niin kaukana ja tietämättöminä siitä, mitä tuolla neljän tunnin lentomatkan päässä tapahtuu”, Maikki miettii.

Yllä mainitut ruumiilliset kokemukset vaikuttavat oleellisesti ymmärrykseen taidepedagogiikan merkityksestä, siitä, mitä taidepedagogiikalla on mahdollista tehdä. Vahvistuu kokemus siitä, että taide voi toimia yhtenä väkivallattomana keinona purkaa turhaumaa, kehittää omaa ajattelu- ja kuvittelukykyä – mahdollisuutena kuvitella maailma toisin ja myös toimia toisin. Kokemukset lisäävät ymmärrystä ja kiitollisuutta, mutta myös surua.

”Se satuttaa, kun käsittää, miten huonossa jamassa esimerkiksi palestiinalaisten lasten oikeudet ovat. Kuinka vankilalle ei tunnu olevan ikärajaa, kun melkein kuka vaan voi joutua vangituksi pelkästä kiven heitosta”, Maikki toteaa.

”Yhtäkkiä asiat tulevat lähemmäs. Uutisotsikot ja -kuvat muuttuvat tavallisiksi, tutuiksi ihmisiksi ja heidän arjekseen. Sitä miettii koko ajan, että mitenkähän omat ihmiset siellä pärjäävät. Me käytiin siellä hetki, lähdettiin pois, mutta ne upeat tyypit, joihin tutustui, joutuu edelleen selviämään siinä todellisuudessa”, Veera sanoo.

”Samalla se on niin ihailtavaa, kuinka paikalliset eivät todellakaan alistu uhreiksi, vaan tekevät asioita, joista nauttivat. Miten kaiken sen väkivallan keskellä voi saada kokea niin paljon välittämistä, lämpöä ja rakkautta”, Maikki ja Veera pohtivat yhdessä.

Juuri tässä yhteisöllisyydessä ja välittämisessä piillee Palestiinan kolmas oppi. Vieraanvaraisuus ja ystävällisyys vaikuttavat olevan palestiinalaisten leipälaji. Vieras saa kokea itsensä niin läpeensä tervetulleeksi, että ikävä mantelipuiden alle alkaa usein jo ennen kuin on ehtinyt paluumatkalle lähtevään lentokoneeseen.

Teksti: Helena Korpela

Kirjoittaja on ammatiltaan teatteripedagogi (TeM) ja teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK), toimii tätä nykyä Yhteiset Lapsemme ry:n Ole rohkea ja reilu -työpajatoiminnassa vapaaehtoistoiminnan ohjaajana ja siinä sivussa intohimoisena Palestiinan matkaajana.

Kuvassa Al Arroubin lapsia, jotka ovat osallistuneet paikallisen Nowat Ensemblen taidetoimintaan. Lasten takana toimintaa pyörittävä näyttelijä Hazem Al Sharif. Kuva: Nowat Ensemble

 

Lisää opiskelijoiden kokemuksista Palestiinassa Taideyliopiston Rajalla-blogista ja muusta suomalaisten ja palestiinalaisten taiteilijoiden välisestä yhteistyöstä täältä .

 

Takaisin aihealueeseen: , , ,