04/10/2019 - , , , ,

Yhteiset Lapsemme 3/2019: Suomea kielenä ja toisenakin

Teksti: Katri Kuukka
Kuva: Kari Kuukka

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus (S2) on äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen yksi oppimäärä. Kaikkiaan nykyisissä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2014) on 12 äidinkielen ja kirjallisuuden eri oppimäärää. S2-oppimäärää opiskelevat ne maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret, joiden suomen kielen taidon kehittäminen vaatii tukea. S2-oppimäärän opiskelun lisäksi he tarvitsevat muuta kielellistä tukea, jotta he voisivat opiskella eri oppianeita ja toimia yhdenvertaisesti kouluyhteisössä sekä saada jatko-opintokelpoisuuden. Myös ulkomailta adoptoidut lapset ja nuoret voivat saada S2-opetusta.

Hieman historiaa

Oppimisen ja kielenoppimisen merkitys kouluun ja yhteiskuntaan kiinnittymiselle on tiedostettu maahanmuuttopolitiikassamme siitä saakka, kun Suomi alkoi ottaa pakolaisia vastaan laajemmin. Nykyisen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan alkusysäyksenä oli chileläisten pakolaisten vastaanotto vuosina 1973–1977. Seuraava suurempi pakolaisryhmä olivat vietnamilaiset ns. venepakolaiset, joita Suomi alkoi ottaa vastaan vuonna 1979.

Opetushallinto on vastannut pakolais- ja maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten suomen kielen ja muun opetuksen suuntaviivoista 1980-luvun loppupuolelta, kun pakolaisia alettiin sijoittaa kuntiin ja oppivelvollisuusikäiset pakolaiset tulivat peruskoululainsäädännön piiriin. Suomen kieli nähtiin tuolloin yhtäältä vieraana kielenä, koska se toki oli maahan tulleille aivan uusi kieli. Toisaalta ymmärrettiin, että suomen kielestä oli tultava pakolaislapsen tai -nuoren pääasiallinen koulukieli ja väline muuhun oppimiseen.

Maahanmuuttajien määrän kasvu 1980-luvun lopussa ja erityisesti 1990-luvun alussa vaikutti myös heille opetettavan suomen kielen opetuksen kehittämiseen. S2-oppimäärä on ollut osa äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärää vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista lähtien.

Mitä S2-opetuksella tavoitellaan?

Nykyisissä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2014) määritellään S2-oppimäärän erityiseksi tehtäväksi tukea oppilaan monikielisyyden kehittymistä sekä herättää kiinnostus ja tarjota välineitä kielitaidon elinikäiseen kehittämiseen. Sen tavoitteena on myös auttaa maahanmuuttajataustaista oppilasta rakentamaan kielellistä ja kulttuurista identiteettiään kulttuurisesti monimuotoisessa ja monimediaisessa yhteiskunnassa. Opetuksen järjestäminen riippuu oppilaan oppimistarpeista ja hänen opetuskielen oppimisen vaiheesta. Jotkut oppilaat opiskelevat kaikki oppituntinsa erillisessä S2-ryhmässä, jotkut vain osan, ja toiset taas opiskelevat suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän tunneilla eriytetysti. Oppilas arvioidaan aina kuitenkin suhteessa S2-oppimäärän tavoitteisiin ja kriteereihin.

Oppilaan tarpeen suomi toisena kielenä -oppimäärään määrittävät oppilasta opettavat opettajat yhdessä, mutta oppilaan huoltaja päättää oppimääriä koskevista valinnoista. Koska opetus tulee järjestää oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti, oppimäärän valinnassa on keskeistä, että oppilas saa hänelle parhaiten soveltuvan oppimäärän mukaista opetusta. Yhteistyö huoltajien kanssa oppimäärän valinnassa on siis tärkeää.

Monilukutaito ja kielitietoisuus opetuksen ytimessä

Yksilön monikielisyys, olipa hänen äidinkielensä suomi tai jokin muu kieli, nähdään sekä äidinkielen ja kirjallisuuden eri oppimäärien että vieraiden kielten opetuksen lähtökohtana ja sen tukeminen keskeisenä. Monilukutaidon kehittäminen ja kielitietoisuus koulun toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavana periaatteena liittyvät myös S2-oppimäärän opetukseen. Monilukutaito tarkoittaa erilaisten tekstien erilaisten tekstien tulkitsemisen, tuottamisen ja arvottamisen taitoja. Sitä pitää kehittää kaikissa oppiaineissa, edeten oppijoiden arkikielestä kohti eri tiedonalojen kielen hallintaa. Tiedonalojen kielen osaamisella on erityinen merkitys S2-oppimäärää opiskelevien oppilaiden oppimisessa, koska he käyttävät toista kieltä eri oppiaineiden opiskelussa.

Kielitietoisuus on asiana ikiaikainen: ihmisten ja ihmisyhteisöjen toiminta ja toiminnan merkitys perustuvat keskeisesti kielenkäyttöön. Kieli on oppimisen tärkein voimavara. Käsitteenä kielitietoisuus on uusi eri koulutusasteiden ja varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmien perusteissa ja aivan keskeinen kehitettäessä koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuuria ja opetusta. Kielitietoisuudessa on kyse yhtäältä jokaisen kielellisistä resursseista: mitä kieliä ja kielimuotoja käytämme ja voimme käyttää, miten ne näkyvät oppimisympäristössä ja toimintakulttuurissa, miten niitä arvostetaan ja arvotetaan. Ja toisaalta kielitietoisuudessa on kyse siitä, että tiedostetaan kielen merkitys oppimisessa, opetuksessa ja arvioinnissa. Jokainen koulun aikuinen on kielellinen malli ja jokainen opettaja myös opettamansa oppiaineen kielen opettaja. Kielitietoisuus edellyttää entistä kiinteämpää opettajien yhteistyötä opetuksessa ja arvioinnissa ja velvoittaa myös muiden aineiden opettajat tarkastelemaan opetustaan opettamansa tiedonalan kielen kannalta. Kielitietoinen opetus hyödyttää myös äidinkielellä oppivia lapsia ja nuoria.

Opetuksen ja oppimisen haasteita

Tämän hetken suurimpiin haasteisiin S2-näkökulmasta kuuluvat yhtäältä oppilaan arviointi ja toisaalta opetuksen resurssien oikeudenmukainen ja tarkoituksenmukainen kohdentuminen. Perusopetuksen oppimistulosten arvioinnin (Kuukka & Metsämuuronen 2016) myötä todentui se, että vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteissa – joiden mukaan arviointi tehtiin – päättöarvioinnin kriteeriksi määritelty taitotaso oli liian alhainen suhteessa perusopetuksen päättövaiheessa oppilailta vaadittavaan eri tiedonalojen kielitaitoon. Uusien perusteiden myötä arviointi toivottavasti muuttuu realistisemmaksi ja oppilaat saavat S2-opetuksessa oppia entistä ainetietoisempaa suomea.

Toisen haasteen muodostaa resurssien oikea suuntaaminen, mihin liittyy oppimäärän valinta. Reflektointia ja määrittelyä tarvitaan esimerkiksi sen pohtimiseen, kuka on suomi toisena kielenä -oppilas tai kuinka kauan Suomessa syntynyt ulkomaalaistaustainen oppija tarvitsee S2-oppimäärän opetusta.

Haasteena on myös se, miten koulujen toimintakulttuurissa todennetaan kielitietoista opetusta kaikille oppilaille. Tähän kielitietoisen ja kulttuurisesti moninaisen koulun ja oppilaitoksen kehittämiseen toivoisinkin äidinkielen ja S2-opettajien yhteistyötä. Opetuksen kielitietoisuus vaatii myös sille suotuisaa toimintakulttuuria ja ennen muuta johtamista, joka mahdollistaa resursoinnin ja tuen opettajien yhteistyölle opetuksen kehittämiseksi kielitietoisemmaksi.

Lukemisinnon hiipumisesta käydään tällä hetkellä paljon keskustelua. Toisen kielen oppijan kannalta kirjallisuuden opettaminen ja kirjallisuuden lukemaan oppiminen on ensiarvoisen tärkeää. Kirjallisuus rikastuttaa kielellistä ja kulttuurista pääomaa sekä opettaa ymmärtämään erilaisia tekstejä. Jokaisen S2-oppilaankin täytyy saada riittävästi tietoa kotimaisesta kirjallisuudesta, jotta hän voisi rakentaa identiteettiään laajassa kontekstissa – ja jotta sivistykselliset oikeudet toteutuisivat yhdenvertaisesti.

Lue myös: Adoptioperheiden kokemuksia suomi toisena kielenä -opetuksesta (Martha Vuori)

Lähteet

Kuukka, K. ja Metsämuuronen, J. 2016. Perusopetuksen päättövaiheen suomi toisena kielenä (S2) -oppimäärän oppimistulosten arviointi 2015. Julkaisut 13:2016. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus.

Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2014:96. Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy.

 

 

 

Takaisin aihealueeseen: , , , ,