05/04/2019 - , , , ,

Rantahiekalla juhlimassa

Kolumbian Suomen suurlähetystön järjestämä juhla toi adoptioperheitä yhteen

Teksti: Janne Hopsu ja Teija Potenze
Kuva: Maribel Laijoki

Joulukuun alussa Helsinki ei ollut vielä lumihankien tukkima, mutta sää oli loppusyksyn tasaisen harmaa, ja tuuli kiersi asuinkortteleissa sopivasti takin liepeitä repien.

Kengät ja sukat pois, nilkkaan asti pehmeää rantahiekkaa, ja lämpömittari lähes subtrooppinen.

Käteen muki jugo de curuba – banaanipassionhedelmäjuomaa. Tarjoilupöydillä on myös empanada-piiraita, kolumbialaista jouluvanukasta natillaa (ihanan makeaa alkavaa talvea varten), ja lisää juomaa, niin kanelilla ja neilikalla maustettua kaakaota kuin guanabana-mehua.

Kolumbian punasinikeltaiset värit näkyvät lipun lisäksi muun muassa serveteissä. Keltainen väri päällimmäisenä kuten pitääkin.

Lapsia, vanhempia, lapsia ja vanhempia, jo täysi-ikäisiä lapsia kulkee edestakaisin rantatunnelmiin sisustetussa tilassa hiekalla, jolla tavallisesti pelataan rantalentistä. Estradilla mikrofoniin tarttuvat lapset ja aikuiset laulaen kolumbialaisia lauluja.  Audry Ronaldo tanssii ja tanssittaa niin isoja kuin pieniäkin ja varmasti jokainen tuntee keinuttava rytmin vaikutuksen.

”On mukavaa tavata vanhoja tuttuja, ja nähdä miten pienistä lapsista on kasvanut aikuisia, ja miten he ovat löytäneet paikkansa”, iloitsee Anne Hopsu.

Puheensorina kertoo, että tarinoita, muistelemista ja kysymyksiä lasten ja isien ja äitien tekemisistä ja kuulumisista vuosien saatossa on paljon. Miten lapsen koulu? Onko hän jo töissä? Entä kaverit? Kysymyksiä joita epävarmoinakin mietittiin, kun lapset olivat saapuneet Kolumbiasta ja niin kovin pieniä. Kysymyksiä, joihin on nyt vastauksia.

Kuinka nopeasti kaksi vuosikymmentä voi kuluakaan. Vuodet eivät ole kadonneet, ne on eletty ja sydämessä.

Hymyjä, halauksia, mietteitä, tervehdyksiä. Rantahietikolla on paljon yhteisyyttä. Joku pieni lapsi porhaltaa äänekkäästi ohi, upottavalla biitsillä on kivaa, ihan kuin olisi kesä.

Kulkiessa pienenpienirakeinen rantalentishiekka on singahtanut housunkäänteisiin asti. Sitä löytyy vielä illalla kotona kylpyhuoneen lattialta. Se hiekka tuntui lämpimältä.

Tätä kirjoittaessa oikeassa ranteessani on punasinikeltainen pulsera. Niitä jaettiin lähtiessä, kun juhla oli päättymässä. Minulla on niitä kaksi, uusi liittyi väreiltään jo hieman haalistuneen rannenauhan viereen.

Lämmin kiitos tämän mahtavan tapahtuman ideoinnista ja toteutuksesta kuuluu Kolumbian Suomen suurlähetystölle, suurlähettiläs Betty Escoria Baquerolle ja konsuli José Camilo Sandoval Rojasille, avustavalle henkilökunnalle, Maikki Järvelle ja Augusto Fernández Cordovézille. Toivottavasti tapaamme näissä merkeissä uudelleen!

Takaisin aihealueeseen: , , , ,