Laituri veden äärellä kesällä. 05/06/2020 - , , , , , ,

”Maailmankatsomuksessani on vaikutteita monesta kulttuurista”

Minun maailmankatsomukseni on sellainen, että maailmassa ihmiset saavat uskoa mihin he haluavat ja monessa maassa on turvallista ja ihmisillä hyvä elämä. Minun maailmankatsomukseeni on vaikuttanut oma elämäni, omat kokemukset ja suku/perhe ja myös koulu, kun olen oppinut enemmän maailmasta.

Nuorempana maailmankatsomus oli aikamoinen fantasia. Minun mielestäni maailma toimii sillä tavalla, että esimerkiksi tuotteet ja ruoka tulee sillä tavalla, että ihmiset tekevät ja toiset ihmiset kuljettavat ja toiset ihmiset myyvät sitä, tällainen mielikuva mulla on siitä, miten maailma toimii. Ihmisiä ohjaa se, että jokainen haluaa menestyä elämässä ja haluaa hyvän elämän niiden jälkeläisille ja perheelleen.

Minun mielestäni jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Itselläni on mielestäni kaikki mitä ihmisellä pitäisi olla oikeus: koulutukseen, saan ruokaa ja vettä, katto pään päällä ja turvallinen elämä. Mielestäni kaikilla pitäisi olla nuo.

Olen itse saanut vaikutteita suomalaisesta, afrikkalaisesta ja islamilaisesta kulttuurista, mutta elintavat, käyttäytyminen ja kehonkieli on aika pitkälti tullut suomalaisesta kulttuurista. Mutta esimerkiksi perinteet, juhlat, ruoka ja normit, niistä olen saanut vaikutteita vähän kaikista näistä kulttuureista.

Tieto on tärkeä minulle, koska esimerkiksi minun maailmankatsomukseni on muuttunut sen takia. En ole ateisti, mutta minulle opetetaan koulussa elämänkatsomusta, koska koulussa ei ole islamin opetusta. Islam on ollut iso osa elämääni ja noudatan joitain islamin lakeja. Nuorempana islam oli tärkeä, kun asuin äidin kanssa, rukoilin aina viisi kertaa päivässä ja osasin aika monta sivua Koraanista ulkoa, mutta kaikki on nyt unohtunut. Islam ei ole enää niin vahvaa minulla, mutta noudatan jotain lakeja, kun ne ovat vaan jääneet minulle mieleen.

 

Kirjoittaja on yksi Yhteiset Lapsemme ry:n Monikulttuurisessa Koti Ilolassa asuvista nuorista. Hän kirjoitti tämän tekstin etäkoulun aikana koulutehtävänä.

 

Takaisin aihealueeseen: , , , , , ,