25/01/2023 - , ,

Yhteiset Lapsemme 4/2022: Kansainvälisen adoption eettiset kysymykset, tulevaisuus ja jälkipalvelu esillä EurAdop2022 konferenssissa

Teksti: Anja Wikstedt

EurAdoptin konferenssi Sustainability of intercountry adoption from different perspectives järjestettiin Kööpenhaminassa 1.-2. syyskuuta 2022. Alun perin konferenssin piti toteutua maaliskuussa 2020, ja sitä jouduttiin koronapandemian vuoksi lykkäämään vielä toisenkin kerran. Osallistujia konferenssissa oli noin 170.

Päivien puhujat olivat Haagin pysyvän toimiston (HCCH), keskusviranomaisten ja adoptiopalvelunantajien edustajia niin lähettävistä kuin vastaanottavista maista. Mukana oli myös tutkijoita ja adoptoituja. Puheenvuoroissa lähes poikkeuksetta korostettiin paikan päällä pidettävän konferenssin hyviä puolia.

Avauspuheenvuorossaan EurAdoptin puheenjohtaja, brittiläinen Gill Haworth totesi: ”Toivomme, että oppimalla, reflektoimalla ja keskustelemalla osallistujat saavat tietoa eri maiden kansainvälistä adoptiota käsittelevästä tutkimuksesta, käytännöistä, prosesseista ja haasteista. Toivomme myös, että tästä seuraa uusia ideoita ja kenties uusia yhteistyömahdollisuuksia, jotka vaikuttavat kansainvälisen adoption kehittämiseen tulevaisuudessa.”

Muutoksia lasten määrissä, lähtömaissa ja vastaanottavissa maissa

Kansainvälisten adoptioiden määristä ja trendeistä vuosina 1990–2020 oli puhumassa brittiläinen Peter Selman, pitkän linjan adoptioasiantuntija. Toisen maailmansodan loppumisen jälkeen yli miljoona lasta on adoptoitu maasta toiseen, puolet lapsista viimeisen 20 vuoden aikana. Haagin sopimuksen (1993) voimaantulolla oli suuri merkitys adoptioiden lisääntymiseen.

Ennätysvuosi oli 2004, jolloin kansainvälisiä adoptioita toteutui 45 000. Tämän jälkeen määrät alkoivat laskea. Vuonna 2013 adoptioiden määrä oli 17 000, vuonna 2018 se oli 8400. Vuonna 2020 määrä oli 3720, vähäisempi kuin viiteen maahan toteutuneet adoptiot vuonna 1970. Vuoden 2020 määriin vaikutti koronapandemia rajoituksineen.

Vuosina 2004–2020 suurimmat vastaanottavat maat olivat USA, Italia, Espanja, Ranska ja Kanada. Samana ajankohtana eniten lapsia adoptoitiin Kiinasta, Venäjältä, Etiopiasta, Guatemalasta, Kolumbiasta, Etelä-Koreasta ja Ukrainasta. Monet tekijät ovat vaikuttaneet adoptoitavien lasten määrien vähenemiseen: luovuttavien maiden elintason nousu, kotimaan adoptioiden lisääntyminen, asenteiden muuttuminen aviottomia äitejä kohtaan ja lastensuojelun kehittyminen. Syitä ovat myös olleet laittomuudet, skandaalit ja politiikka. Venäjän hyökkäys Ukrainaan keskeytti kansainväliset adoptiot Ukrainasta. Nykyään pyritään siihen, että mahdollisimman moni adoptio toteutuisi maan sisällä. Kansainväliseen adoptioon päätyy yhä enemmän erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia.

Nyt ja tulevaisuudessa tulee olemaan paljon eettisiä kysymyksiä liittyen menneiden vuosikymmenien adoptioihin ja niiden suuriin määriin. Mitä tapahtuu, kun suuri määrä Kiinasta adoptoituja, monet aikuisia, alkavat etsiä juuriaan ja adoptioon johtaneita syitä? Miten turvata kaikki dokumentit, tietotaito ja osaaminen, jos adoptiojärjestö lopettaa toimintansa taloudellisista syistä? Selman kommentoi Hollannissa tehtyä selvitystä menneiden vuosikymmenien kansainvälisistä adoptioista. Komitea löysi väärinkäytöksiä, lapsi oli esimerkiksi adoptoitu väärien tietojen perusteella ja joskus etusijalle oli adoptio-odottajien toiveet. Raportissa kävi myös ilmi, että on paljon tapauksia, jotka hoidettiin asiallisesti oikein. Väärinkäytöksiä tapahtuu myös juuri tällä hetkellä, esim. ukrainalaisia lapsia siirretään Venäjälle ja adoptoidaan siellä.

Selman puhui myös kansainvälisestä sijaissynnytyksestä. Adoption taustalla on useimmiten lapsettomuus. Onkin oletettavaa, että sijaissynnytys tulee kiinnostamaan yhä useampia. Jo tällä hetkellä kaupallisten kansainvälisten sijaissynnytysten määrä on suurempi kuin kansainvälisten adoptioiden. Siihen liittyy suuria eettisiä ongelmia, osin vastaavia kuin kansainvälisessä adoptiossa varsinkin ennen Haagin sopimusta. Tästä syystä mm. Intia, Pakistan, Thaimaa ja Meksiko ovat lopettaneet. Kansainvälistä sijaissynnytystä ovat jatkaneet Bulgaria ja Ukraina, jossa toiminta keskeytyi sodan alkaessa.

Kuva: EurAdopt

Laitoksista sijais- ja adoptioperheisiin

Espanjalainen Jesus Palacios on aloittanut adoptio- ja sijaishuollon tutkijana jo 1990-luvun alkupuolella. Palacios pitää kansainvälistä adoptiota tapana vastata joidenkin lasten tarpeeseen saada pysyvä perhe – kunhan kaikki lailliset ja eettiset edellytykset täyttyvät. Usein sanotaan, että kansainvälisen adoption tulee aina olla viimeinen vaihtoehto. Joillekin lapsille kansainvälinen adoptio on kuitenkin ainoa tapa saada pysyvä perhe.

Maailmanlaajuisesti laitoksissa asuu 5–6 miljoonaa lasta. Tutkimukset ovat osoittaneet kerta toisensa jälkeen, että laitossijoituksella on pitkäkestoisia negatiivisia vaikutuksia lapsen kehitykseen, etenkin pienille lapsille. Vastuullisesti ja hyvin tuetusti toteutettu sijaishuolto on yksi parhaista tavoista vähentää laitoslasten määrää. Perinteisesti sijaishuolto ja adoptio on erottu jyrkästi toisistaan. Tähän on tullut muutos. Nykyään USA:ssa suurin osa kotimaan adoptioista on seurausta sijaisperhetoiminnasta. Myös Englannissa on kehitetty sijaishuoltoa adoptiota edeltävänä systeeminä. Avoin adoptio tekee sijaishuollosta adoptioon siirtymisestä entistä helpompaa ja todennäköisempää.

Kansainvälisen adoption kautta tulevat lapset ovat usein aiempaa vanhempia ja erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia. Vanhemmilta edellytetään sitoutumista juuri näiden lasten vanhemmuuteen. Perheiden tulee saada oikea-aikaista ammatillista tukea. Oman tutkimuksensa kautta Palacios tietää, että monissa adoptioperheissä on suuria vaikeuksia. Hänen kokemuksensa mukaan usein käy niin, että tarjottu tuki ei vastaa perheiden tuen tarpeita. Kuuntelemalla adoptoituja, etenkin nuoria aikuisia, saisimme tärkeää tietoa heidän hyvinvointiinsa vaikuttavista tekijöistä, tarpeistaan ja vaikeuksistaan.

Monimutkainen adoptiokolmio

Katinka Pieterse on eteläafrikkalaisen Abba Specialist Adoption & Social Services -lastensuojelujärjestön toiminnanjohtaja. Hänen ”ensikohtaaminen” kansainvälisen adoption kanssa on vuodelta 2000 – hän kuuli Peter Selmanin esityksen maailman adoptiotilanteesta. Se oli hyvä aika aloittaa työ kansainvälisen adoption parissa. Pieterse uskoi silloin, että kansainvälinen adoptio voi olla hyvä vaihtoehto lapselle. Hän uskoo samoin myös nyt.

Pieterse totesi ajankohdan konferenssille olleen täydellinen: on tärkeää miettiä, mikä toimii ja mikä ei, niin lähettävien kuin vastaanottavien maiden kannalta. Adoptio kuvataan usein niin laillisuuden kuin eettisyyden kannalta monimutkaiseksi ilmiöksi. Adoptiokolmion eri osapuolten edut ja oikeudet voivat olla ristiriidassa keskenään. Esimerkkejä adoptiospesifisistä eettisistä dilemmoista liittyvät mm. taloudellisen hyödyn estämiseen sekä vaiheeseen, jossa syntymävanhempi tai -vanhemmat antavat suostumuksensa adoptioon. Ihonvärin ja etnisen taustan sekä syntymämaan kulttuurin merkitys, adoption jälkeinen tuki, sosiaalityöntekijöiden pätevyys sekä adoption erillisyys lastensuojelusta ovat myös tärkeitä eettisiä kysymyksiä.

Kuva: EurAdopt

Adoptioita on ollut ”aina”, paljon ennen kuin siihen liitettiin juridisia toimenpiteitä. Etelä-Afrikassa monen mielestä adoptio ei ole hyvä asia, ja siihen liittyy paljon tabuja. Pidetään parempana, että lapsi pysyy perheessä, vaikka olisikin haavoittuvassa asemassa. Monet sosiaalityöntekijät ovat sitä mieltä, että hylättyjä lapsia ei voi vapauttaa adoptioon, koska vanhempi voi joskus palata hakemaan lapsensa. Tällä hetkellä adoptiota halutaan tehdä suositummaksi vaihtoehdoksi. Pieterse näkee hyvänä, että adoptiot lisääntyvät. Hän on kuitenkin samaan aikaan huolissaan prosessien eettisyydestä. Se, että lapsi pääsee köyhyydestä mahdollisuuksien pariin, on kiistelty näkökulma.

Good enough is not good enough

Gera ter Meulen on hollantilainen adoptiotutkija, joka koordinoi vuosina 2008–2016 Leidenin yliopiston yhteydessä toiminutta adoption ja sijaishuollon osaamiskeskusta (ADOC). Oman tutkimustyön lisäksi ter Meulen jakaa tietoa hollantilaisesta ja kansainvälisestä adoptio- ja sijaishuoltotutkimuksesta.

ter Meulen keräsi vuonna 2018 EurAdoptin jäsenmaiden palvelunantajilta tietoa siitä, miten adoption jälkeinen tuki on järjestetty. Kyselyyn osallistuneet palvelunantajat tunsivat suurta vastuuta adoptoiduille järjestettävästä jälkipalvelusta. Työ on kuitenkin haasteellista toteuttaa, kun toteutuvien adoptioiden määrät laskevat samaan aikaan kuin adoptoitujen määrä nousee. EurAdoptissa on määritelty adoption jälkipalvelun minimivaatimukset, ja niissä on huomioitu laatu, saatavuus, adoptio-osaaminen, rahoitus ja juridiset näkökulmat. Myös syntymävanhempien tulee kuulua adoption jälkeisen tuen piiriin. Syntymävanhemmille annetusta tuesta ei ole juurikaan tutkimustietoa. Lapsesta luopumiseen liittyy surua, vihaa, häpeää. Tukea tarvitaan myös silloin, kun lähtee etsimään lastaan tai tulee löydetyksi.

ter Meulenin mukaan adoptoitujen kohtaamista vaikeuksista suurin osa kumpuaa varhaisista vaiheista. Mitä pitempään on ollut vaikeissa olosuhteissa, sitä suurempia ongelmat ovat myöhemmin. ter Meulen on sitä mieltä, että adoptiovanhemmuudessa ei ”riittävän hyvä” vanhemmuus riitä, vanhempien tulisi olla enemmän kuin ”good enough”. Adoptiovanhemmat tarvitsevat sensitiivisyyttä, kykyä auttaa lasta näkemään maailman turvallisena paikkana. Varhaisten vaiheiden laitosasuminen, vaille jääminen ja mahdollinen kaltoinkohtelu vaikuttavat lapseen monella tavalla. Pysyvä, turvallinen perhe on se, mitä lapsi eniten tarvitsee ja voi aikaansaada suuren muutoksen parempaan.

Kuva: EurAdopt

Vanhemmat ovat avainasemassa adoptiolasten psykologisen sopeutumisen, psyykkisen hyvinvoinnin ja identiteetin kehityksen osalta. ter Meulen pitää tärkeänä avointa adoptiokeskustelua. On myös tärkeää, että vanhemmat ovat lastensa tukena, jos he haluavat selvitellä taustojaan ja olla yhteyksissä biologisiin vanhempiin. Vanhempien tulee huolehtia siitä, että lapsella on mahdollisuus tutustua muihin adoptoituihin sekä lapsiin, joilla on sama etninen tausta.

Konferenssissa oli paljon puhetta adoptoiduille suunnatun adoption jälkeisen tuen tarpeesta, ja siitä vallitsee laaja yhteisymmärrys. Vaikka useimmat adoptoidut voivat hyvin ja viettävät hyvää elämää, tausta ja siihen liittyvät haasteet ovat kuitenkin monimutkaisia, yksilöllisiä eikä niitä aina ymmärretä. Adoptoiduilla tulee olla elinikäinen oikeus tukeen, ja sen tulee olla räätälöityä, helposti saatavaa, adoptiospesifistä ja julkisin varoin rahoitettua.

ter Meulen mainitsi yhtenä seitsemästä eurooppalaisesta hyvästä käytännöstä Yhteiset Lapsemme -yhdistyksen Adoptoidun ääni -podcastin. Muut hyvät käytännöt olivat adoptio-osaamiskeskukset, vertaistuki, opettajille suunnattu koulutus, adoptioon erikoistunut terveydenhuolto, tuetut juurimatkat sekä maksuttomat tukipalvelut adoptoiduille.

Kansainvälisen adoption tulevaisuus

Onko kansainvälisiä adoptioita vielä vuonna 2040? Tämä kysymys esitettiin konferenssin puhujille. Vastaus tähän oli, että adoptiot jatkuvat, joka tapauksessa, sukupolvien ketjussa. Arvioitiin myös, että tulee edelleen olemaan lapsia, jotka tarvitsevat pysyvän kodin kansainvälisen adoption kautta, ja on kehitetty uudenlaisia ja parempia käytäntöjä.

Haagin pysyvät toimiston lakimies Capucine Page puhui luottamuksesta. Yhdenkään vastaanottavan maan ei tarvitse lähteä toteuttamaan kansainvälisiä adoptioita. JOS tähän lähdetään, tulee tehdä yhteistyötä vain sellaisten maiden kanssa, joiden toimijoihin luotetaan ja joissa noudatetaan Haagin sopimusta. Yhteistyömaat ovat suvereeneja valtioita, ja niissä päätetään itse kansainvälisestä adoptiosta. Luottamuksen tulee olla valmiina, se ei voi olla seurausta yhteistyöstä.

Tagit

Takaisin aihealueeseen: , ,