15/01/2018 - , ,

Kansainvälinen adoptio – juuri nyt

Loppuvuodesta 2016 herätti keskustelua Hollannissa julkistettu kansainvälisen adoption nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä tarkasteleva neuvoa-antava raportti Reflection on Intercountry Adoption. Raportin on laatinut erityinen sitoutumaton neuvosto (Council for the Administration of Criminal Justice and Protection of Juveniles), jonka tehtävänä on neuvoa Hollannin hallitusta muun muassa lastensuojeluun liittyvissä kysymyksissä.

Raportti perustuu Hollannin oikeusministerin toimeksiantoon ja sen tehtävänä on ottaa kantaa hollantilaisen strategia- ja innovaatiotoimiston (AEF) laatimiin kansainvälisen adoption tulevaisuuden skenaarioihin. AEF on rakentanut skenaariot nykyisen adoptiojärjestelmän pohjalta, erityisesti sen hallinnon ja valvonnan näkökulmasta. Neljässä skenaariossa on vaihtoehtoja nykyisen järjestelmän ennallaan säilyttämisestä ja sen kehittämisestä valtion eriasteisen roolin lisäämiseen. Yksi vaihtoehto on luvanvaraisten toimijoiden vähentäminen.

Kehittämistyö on tärkeää

Skenaarioista raportin laatinut neuvosto tunnustaa kansainvälisen adoption positiiviset merkitykset yksittäisen lapsen tasolla esimerkiksi perheen kasvuympäristönä laitoksen sijasta. Samalla se näkee järjestelmän tasolla ongelmia, joita nykyinen järjestelmä ei sen mukaan pysty ratkaisemaan. Raportin tekijät olivat omassa arviossaan valmiita menemään jopa niin pitkälle, että kansainvälinen adoptio tulisi lopettaa kokonaan.

Erityisesti raportissa nostetaan esiin kansainvälisen adoption lastensuojelujärjestelmien kehittämistä heikentävä vaikutus lapsia adoptioon luovuttavissa maissa. Paikalliset lastensuojelupalvelut ovat huonolaatuisempia kuin mitä ne olisivat, jos kansainvälistä adoptiota ei maassa olisi. Lisäksi näissä maissa on usein puutteelliset mahdollisuudet tarjota vaihtoehtoja kansainväliselle adoptiolle. Raportti esittääkin omasta mielestään lapsen etua parhaiten suojelevana skenaariona perhevaihtoehdon lapsen syntymämaassa. Tuttu periaate niin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, kuin myös Haagin kansainvälisestä adoptiosopimuksesta.

Hollannin oikeusministeri kuitenkin vastasi raportin näkemyksiin, että kansainvälistä adoptiota ei tule lopettaa, vaan järjestelmää tulee kehittää. Kehittämistyön keskiöön Hollannissa nousee adoptiokeskusviranomaisen kansainvälisen yhteistyön tiivistäminen erityisesti lapsia kansainväliseen adoptioon luovuttavien maiden kanssa, palvelunantajien toiminta (laatu, talous, toimijoiden määrä) sekä yleisesti adoptioprosessin laatu sen kaikissa vaiheissa.

Keskustelua pohjoismaisella foorumilla

Pohjoismaissa yksi monista yhteistyön foorumeista on adoptiokeskusviranomaisten yhteistyö. Viimeksi saman pöydän ääressä keskusteltiin kansainvälisen adoptiotoiminnan kehittämisestä toukokuussa Tukholmassa. Esimerkiksi Tanskassa pohditaan jopa poliittisella tasolla, miten edelleen kehittää ennen ja jälkeen adoption tarjottavia palveluja. Myös palvelunantajien toiminnan valvontaan ja läpinäkyvyyteen kiinnitetään huomiota. Ruotsin keskusviranomainen näkee erityisen merkittävänä kansainvälisen adoption tarpeen selvittämisen siinä vaiheessa, kun uuden kontaktin kanssa luodaan adoptioyhteistyötä. Ruotsissa keskusviranomainen onkin tänä vuonna päivittänyt uuden adoptiokontaktin hyväksymisen ehtoja. Tanskassa on toteutettu laaja kysely adoptiovanhemmille adoptioprosessin eri vaiheissa maksetuista maksuista. Kyselyssä erityistä huomiota kiinnitettiin maksuihin, joita perheet mahdollisesti ovat joutuneet esimerkiksi lapsen hakumatkojen yhteydessä maksamaan ilman, että niistä on ollut etukäteen tietoa.

Norjan keskusviranomainen nostikin esiin kysymyksen siitä, missä määrin palvelunantajien tulisi tehdä riskianalyysiä, jossa esimerkiksi mahdollisen korruption vaikutukset adoptioprosessiin arvioidaan. Adoptioyhteistyön riskeinä nähdään myös mm. syntymärekisterin puute, ihmiskauppa ja luonnonkatastrofit.

Kun maailman adoptiokontakteja verrataan maailman korruptoituneimpien maiden listaan, niin valitettavan moni listan kärkimaista (mm. Haiti, Kongon Demokraattinen tasavalta, Tsad, Madagaskar, Mali, Vietnam jne.) on samalla maita, joista adoptoidaan lapsia ulkomaille. Suomella ei ole adoptioyhteistyötä mainittuihin maihin.

Kansainvälisen adoptiotoiminnan historiaa on tunnetusti se, että yhteiskuntien kehittymisen myötä tarve kansainväliseen adoptioon vähenee. Uusia kontakteja etsitään ja usein adoptioyhteistyötä aloitetaan maissa, joiden järjestelmä ei pysty vastaamaan kansainvälisen adoptioprosessin lapsen edun turvaaviin vaatimuksiin. Riskit väärinkäytöksiin adoptioprosessin eri vaiheissa kasvavat. Monet riskit jo tiedostetaankin. Samalla jatkopohdiskeluun jäi kysymys, miten näiden riskitekijöiden vaikutukset tulevat huomioiduksi käytännön adoptioyhteistyössä, ja esimerkiksi niinkin konkreettisesti kuin perheiden hakumatkojen ohjeistuksissa.

Uusia adoptionhakijoita toivotaan

Edellä kirjoitettu on keskustelua, joka korostuu valitettavan usein, kun puhutaan kansainvälisestä adoptiosta. On kuitenkin tärkeää tiedostaa kansainvälisen adoption toimintaympäristö ja se, millaisten ristiriitojen kokonaisuudessa järjestelmän eri osapuolet toimivat. Mutta mikä tärkeintä, kansainvälinen adoptio ei ole ainoastaan epätoivon verhoja, riskejä, pitkiä odotusaikoja, erityistarpeita, voimavarojen punnitsemista, kallista, epävarmaa… Se on myös suunnatonta iloa.

Tästä kertoo esimerkiksi suomalaisten adoptiotoimijoiden keväällä 2017 järjestämä Adoption ilo –kampanja. Kampanjassa kannustettiin ihmisiä jakamaan sosiaalisessa mediassa hetki omasta arjestaan. Viesteistä huokui aito ilo – ilo vanhemmuudesta, mukanaolosta lapsen kasvussa, arjen jakamisesta lasten ja nuorten kanssa. Jaetuksi tuli myös iloa ja mieleenpainuvia hetkiä niin lasten harrastusten lomassa, perheeksi kasvamisesta lapsen hakumatkalla kuin myös iloa adoptiovanhempien vertaisuudesta.

Kansainvälinen adoptio on edelleen hyvä vaihtoehto tilanteessa, jossa sen on arvioitu olevan yksittäisen lapsen edun mukainen ratkaisu. Ja siitä huolimatta, että adoptio-odotus lähes poikkeuksetta nähdään usean vuoden kestävänä, kautta vuosien odotusajat ovat vaihdelleet ollen lyhimmillään jopa vain muutaman kuukauden. Toki vuosienkin mittainen odotus on mahdollinen. Adoptioprosesseja ei voi laittaa yhteen muottiin. Jokainen adoptio on yksilöllinen. Juuri nyt, syksyllä 2017, suomalaiset kansainvälisen adoptiopalvelun antajat kertovat toivovansa uusia hakijoita kohdemaihinsa. Odotusaikojenkin arvioidaan olevan kohtuullisia. Samalla viestinä on, että suomalaisia adoptionhakijoita arvostetaan, ja että heidän hakemuksiaan toivotaan. Suomi nähdään hyvänä maana tulevalle adoptiolapselle.

Toivotaan, että Suomi säilyttää hyvän maineensa ja mahdollisesti jopa parantaa sitä entisestään. Voimme iloita, että valtion vuoden 2018 budjettikeskustelussa on vihdoin mukana jo vuosia vireillä ollut adoptiotukien päivittäminen vastaamaan nykyistä adoptiokontaktien kustannustasoa. Budjettikeskustelussa on mukana myös kansainvälisten adoptioiden jälkipalvelutyön resurssointi. Lisäksi adoptiolautakunnan täysistunto on juuri vedonnut valtioneuvostoon sen puolesta, että budjettivalmisteluissa saatettaisiin adoptioperheiden perhevapaaoikeudet samalle tasolla biologisti lapsen saaneiden perheiden kanssa.

Teksti: Tuula Kumpumäki
Kuva: Santon SOS-Lapsikylä, Haiti 2010

Katso myös www.rsj.nl

Takaisin aihealueeseen: , ,