Lahjoita

Lahjoita

Yhteiset Lapsemme ry edistää lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumista Suomessa ja kansainvälisesti. Suomessa lahjoitukset menevät monikulttuuristen ja maahanmuuttajalasten hyväksi tehtävän työhön. Yhteiset Lapsemme ry on tehnyt pitkää kummi- ja kehitysyhteistyötä. Tällä hetkellä meillä on kummikohde Kolumbiassa.

Tiedämme, että apumme menee perille ja sillä on merkitystä.

Voit tukea toimintaamme antamalla kertalahjoituksen tai ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi tai kummiksi.

Keräys- ja lahjoitustili: Yhteiset Lapsemme ry, NORDEA FI25 1011 3000 2110 44. Viitteeksi on hyvä laittaa lahjoituskohde.

Rahankeräyslupa Poliisihallitus nro RA/2018/1033

KUUKAUSILAHJOITTAJA

Yhteiset Lapsemme -kuukausilahjoittajien säännöllinen tuki antaa mahdollisuuden pitkäjänteiseen työhön lasten oikeuksien ja paremman elämän puolesta. Pienelläkin summalla on suuri arvo, kun se maksetaan säännöllisesti. Lahjoitussumman voit valita itse.

KUMMI

Kummitoimintamme lähtökohtana on antaa paikallisille yhteistyökumppaneille mahdollisuus auttaa, koska heillä on asiantuntemusta ja tietoa kohdemaan olosuhteista. Työn tuloksellisuus on usein kuitenkin riippuvaista ulkomaisista avustuksista. Yhteiset Lapsemme ry:llä on pitkä kokemus kummitoiminnasta. Tällä hetkellä tuemme kummivaroilla Bogotassa Kolumbiassa toimivaa köyhien asuinalueiden lasten esikoulutoimintaa.

Yhteiset Lapsemme -kummit tukevat aina koko lapsiryhmää. Kummit saavat säännöllisesti kummikirjeen, jossa kerrotaan kummikohteen, kummilapsiryhmän ja kohdemaan kuulumisista.

Olemme allekirjoittaneet suomalaisten kummijärjestöjen yhdessä laatiman eettisen ohjeistuksen.

Kummimaksu on 14 euroa kuukaudessa.

Kuukausilahjoittajaksi tai kummiksi ilmoittautuminen

Haluan ryhtyä kuukausilahjoittajaksi tai kummiksi


Vapaavalintainen summa:

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
Share on FacebookTweet about this on Twitter

Tutustu toimintaamme:

Lue verkkolehteämme:

Tärkeät vuodet – Murrosikä adoptioperheissä

28/03/2018 - ,

Interpedian, Helsingin kaupungin adoptioryhmän ja Yhteiset Lapsemme -yhdistyksen yhteinen tilaisuus Murrosikä adoptioperheissä järjestettiin 7. lokakuuta 2017 Kilta-salissa Helsingissä. Aihe oli...

Lue lisää

Maailma kylässä -festivaaleilla kulttuurit ja ihmiset kohtaavat

12/06/2017 - , ,

Yhteiset Lapsemme ry oli mukana Maailma kylässä –festivaalilla 27.–28. toukokuuta 2017 Helsingin Kaisaniemen puistossa. Festivaaleilla teimme tunnetuksi lasten ja nuorten...

Lue lisää

Kirjaesittely: Julmia vaihtokauppoja

15/01/2018 - , , ,

The De-kinning of First Mothers – Global Families, Inequality and Transnational Adoption Etelä-Afrikka on Suomessa suosittu adoptiokohde, joten Helsingin yliopiston...

Lue lisää