Teksti: Irma Marttinen

Palnan tyttäret

”Tietysti teillä on intialaiset tyttäret –tehän olette lapsiani”, Kokila Shah toteaa.  Idän viisauden verhosta katsottuna siinä ei ole mitään ihmeellistä, vaikka katseet Helsingin kaduilla olisivatkin kysyviä.

Magi Viljasen ja Jouko Ollikaisen tarina on kuitenkin ihmeellinen. Kaksi nuorta reppureissaajaa matkustaa Intiaan. Se on ensimmäinen etappi häämatkalla maailman ympäri. Intia vie sielun ja sydämen. Intiasta tulee toinen kotimaa ja vuosia myöhemmin myös adoptiotyttärien syntymämaa.   

Rakkaus alkaa

Mistä rakkaus Intiaan syntyi? ”Kaikki meidän intialaiset ystävät ovat vakuuttuneita siitä, että minä olen ollut edellisessä elämässä intialainen”, Magi Viljanen kertoo ja nauraa. Kahdeksanvuotias Devi-tyttö epäilee: ”Etkä ole…mulla ei ainakaan ole ollut edellisiä elämiä”, Devi sanoo vakavasti ja katsoo silmät suurena sielun peilinä äitiään. ”Kyllä sinulla on varmasti ollut enemmän kuin minulla. Sinä olet vanha sielu…”, äiti hymyilee.

Mutta kyse ei ole vain sielunvaelluksesta. Se on uskon asia. Tarinalla on myös toinen muoto. ”Kun me matkustimme Joukon kanssa ensimmäisen kerran Intiaan vuonna 1989, niin me tapasimme siellä keski-ikäisen pariskunnan, Kokila ja Nilendu Shahin. He avasivat meille portit intialaiseen arkeen. He antoivat asunnon, ruokaa, työtä ja heidän kauttaan pääsimme elämään tavallista intialaista arkea”, Magi Viljanen kertoo. ”He tavallaan adoptoivat meidät.”

Reppumatkalaisten maailmanympärimatka pysähtyi. Magi ja Jouko jäivät useiksi kuukausiksi Intiaan. ”Meidän oli vaikea lähteä sieltä pois. Ja kun tuli aika lähteä eteenpäin, niin me vain ikävöimme takaisin”, Magi kertoo. ”Sen jälkeen olemme palanneet sinne joka vuosi.” 

Jättäessään Intian taakseen nuoripari ei vielä tiennyt, mitä kaikkea Intialla olisi heille annettavana. He eivät tienneet rakastuneensa lastensa syntymämaahan ja tavanneensa jo tulevat isovanhemmat. Ja tässä vaiheessa sanalla biologinen ei enää ole merkitystä.

”Anna minun olla äitisi”

Tyhjän sylin tuska ja lapsen kaipuu eivät täyttäneet menevän, luovan pariskunnan elämää moneen vuoteen. Proggiksia riitti muutenkin. ”Minulla oli miljoona rautaa tulessa, omien näyttelyiden tekeminen, sosiaalinen elämä, oma firma ja ura sekä koko maailma kahlattavana”, Magi Viljanen pohtii. Perheen perustaminen tuli ajankohtaiseksi myöhemmin. Ajan ja kohtalon myötä.

Aika kului. Raskauksista ei syntynyt lasta. Omat lapset inkarnoituvat jossain muualla. Kaukana. Siellä missä oli jo rakkaus. ”Heräsin putkesta, johon minut oli työnnetty ja tajusin, että mehän adoptoidaan lapsi. Sitähän olin aina halunnut! Sen jälkeen asia oli ihan selvä”, Magi kertoo. Yhtä selvää oli, että lapsi olisi intialainen: ”Kyllä ehdottomasti! Jos emme olisi saaneet lasta Intiasta, emme olisi adoptoineet.”

Magi pohtii äitiyttä. Hän kertoo, miten hän on kuljettanut Deviä mukanaan valokuvausmatkoilla Mosambikin viidakoita myöten. ”Olen itsekäs äiti, enkä mikään mamma-tyyppi”, Magi sanoo ja jatkaa samaan hengenvetoon: ”Äitiys on ihanaa. On ihanaa, että on jotain tärkeämpää kuin itsensä. Äidinrakkaus on ehdotonta rakkautta, eikä se vaadi edes vastarakkautta.” Niin paljon mahtuu äitiyteen.

Palnan tyttäret

Magin ja Joukon ensimmäinen lapsi, Devi, tuli perheeseen yhden vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä. Yksivuotias Devi-tyttö oli löydetty Delhin rautatieasemalta, josta poliisi oli vienyt hänet Palnan lastenkotiin. ”On tylsää kun ei muista", Devi sanoo, mutta hän muistaa kuitenkin jotain tärkeää: ”Amma oli ottanut mua syliin.” Opittuaan puhumaan Devi halusikin kertoa ammasta, ensimmäisestä äidistään.

”Devin Amma-äiti on kuollut, mutta hän elää muistoissa ja puheessa. On jotain konkreettista, mitä muistaa. Pikkusiskon, neljävuotiaan Laksmi Stutin, tausta on erilainen. Hänet on hylätty vuorokauden ikäisenä. Devi on sanonutkin, että Laksmin kohtalo on paljon surullisempi, koska sen äiti ei ole pitänyt sitä koskaan sylissään”, Magi kertoo.

Kiti Luostarisen dokumentti Palnan tyttäret (2008) kertoo Devin matkasta menneisyyteen, kun perhe adoptoi pikkusiskon Palnan lastenkodista, jossa Devikin on elänyt vuoden. ”Palna on lastenkoti ja se on ollut myös mun oma koti. Mä olen ollut siellä pienenä”, Devi sanoo elokuvassa.

Laksmin adoptiohakumatkalla Devi ja Magi-äiti elävät kolme kuukautta Intiassa. He odottavat, että adoptiopaperit saadaan kuntoon.

”Odottaminen oli paljon tuskallisempaa Laksmin kanssa. Me olimme jo perhe, ja aika vain kului ja ikäero tuli isommaksi”, Magi kuvailee. ”Ja niin päätimme lähteä Intiaan odottamaan, että saamme pikkusiskon kotiin.” Myös Deviä odottaminen väsytti: ”Kun minä perustan isona perheen, niin synnytän lapset itse, ettei tarvitse odottaa”, hän sanookin päättäväisesti.

Lahja jonka lapsi antaa

Lapsi on lahja, sanotaan. Adoptiolapsi tuo mukanaan toisenkin lahjan. Se lahja on lapsen syntymämaa ja sen kulttuuri. ”Minusta lapsi antaa meille lahjaksi oman maansa ja kulttuurinsa. Ja tämä lahja meidän pitäisi pystyä ottamaan vastaan, vaikka se olisikin vaikeaa. Adoptiolapsi ei ole tyhjä taulu, jolle voidaan rakentaa kokonaan uusi identiteetti, vaan hän kantaa mukanaan syntymämaansa kulttuurista ja geneettistä perimää”, Magi miettii.

Kun adoptiokurssilla pohdittiin, millaista on kulkea kadulla etnisesti erinäköisen lapsen kanssa, Magi puuskahti: ”Enhän minä ikinä haluaisi, että joku luulisi, että se on meidän oma lapsi!” Ja kaikki nauroivat. ”Tietenkin se on oma lapsi, mutta minulle on suuri ylpeys, että saan olla nimenomaan adoptioäiti intialaiselle lapselle. Meidän lapset ovat aina, ikuisesti adoptoituja. Eikä siinä ei ole mitään sellaista, mikä pitäisi unohtaa. Päinvastoin.”  

Erilaisuus ei kuitenkaan aina ole helppoa. Magi kertoo törmänneensä rasismiin kulkiessaan lastensa kanssa, mutta myös positiivisia kommentteja on tullut paljon: ”Yksikään romani ei ole sivuuttanut meitä hymyilemättä. Muistan yhdenkin vanhan romaninaisen, joka totesi: ’Ka, mistä olet saanut noin kauniin lapsen? Ei ole sun oma. Intiasta. Niin on meikäläisiä. Samat ovat juuret. Pidä hyvää huolta siitä. Kyllä on kaunis lapsi…’”

Kohtalon kietomat siteet

Magi Viljasen ja Jouko Ollikaisen tarinaa kuunnellessa pienikin epäilys siitä, ettei elämän kulku olisi kirjoitettu tähtiin, haihtuu. Jokaisella askeleella on ollut tarkoituksena. Kohtalo on kietonut Intian osaksi perheen elämää monin sitein.  

Intian isovanhemmat Kokila ja Nilendu Shah päättävät Suomen vierailunsa. On aika lähteä lentokentälle. Magi vilkaisee auton takapenkille, jossa Devi on käpertyneenä Kokilan kainaloon. ”Niin täydellisen kaunista”, hän ajattelee. Sama kauneus näkyy myös Kiti Luostarisen Palnan tyttärissä – elokuvassa muistista, identiteetistä ja rakkauden mullistavasta voimasta.

 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu