Monikulttuurinen stadi 

Paavo Voutilainen kantaa huolta Helsingin maahanmuuttajista

Teksti: Irma Marttinen  

Sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen katsoo kauas eteenpäin. Hänellä on kirkas visio Helsingin tulevaisuudesta. Yhdennentoista kerroksen avarista ikkunoista onkin varmasti helppo nähdä pitkälle. Edessä avautuu upea maisema yli Kaisaniemen lahden. Tokoinranta on kuitenkin lähellä.

Voutilaisen valoisassa kulmahuoneessa voi hetkeksi unohtua, että istuu yhdessä Helsingin rumimmaksi tituleeratussa rakennuksessa. Ihmiselämän rumat ja joskus raadollisetkin kasvot ovat kuitenkin sosiaalijohtajalle tutut. Voutilaisella on pitkä ja monipuolinen kokemus sosiaali- ja terveysalan töistä. Hän on toiminut diakonina ja pappina syrjäytymisvaarassa oleville ihmisille - päihdeongelmaisille, asunnottomille ja mielenterveyskuntoutujille. Takataskussa Voutilaisella on teologian maisterin tutkinnon lisäksi terveydenhuollon ja diakonian ammattitutkinnot sekä maanviljelysteknikon tutkinto. Tekeillä on vielä sosiaali- ja terveysjohtamisen MBA-tutkinto.

Helsingin sosiaalijohtajaksi Paavo Voutilainen siirtyi huhtikuussa 2006 Helsingin Diakonissalaitoksen diakoniajohtajan toimesta. Päätoimisena johtajana työvuosia ehti Diakonissalaitoksessa kertyä yhteensä 18.

Ihmisen asialla

”Ihmisen kunnioitus riippumatta taustasta, rikosrekisteristä, ihonväristä tai mistään sellaisesta on itsestään selvää. Koko työurani ajan on työssäni ollut keskeisiä teemoja ihmisoikeudet, oikeus ihmisarvoiseen elämään sekä lähimmäisen kunnioitus, ja tähän liittyvä työ”, Voutilainen toteaa.

Mistä sitten kumpuaa näin hieno asenne? ”Lapsuudenkodissa meillä oli aina ovet auki – ja etenkin niille, joiden edestä ne yleensä tahtoivat mennä kiinni. Kotitalon viereisessä olevan kunnalliskodin asukkaat olivat tervetulleita kahville. Kaikkia kohdeltiin hyvin, vaikka monet olivat varsin huonossakin kunnossa ja kantoivat ”hullun” leimaa. Vanhempieni kristillinen ihmiskäsitys ja siihen liittyvä diakoninen vastuu heijastuivat kodin arkeen. Ja siitä lapset imevät vaikutteensa”, Voutilainen pohdiskelee.

Helsinki - kotikaupunki

Eipä ihme, että työläisperheen poika Luumäeltä Etelä-Karjalan perukoilta hakeutui teologian opintoihin Helsinkiin. Kotikaupunki Helsingistä tuli Paavo Voutilaiselle opintojen ja työn myötä. ”Kyllä Helsinki on kotikaupunkini, vaikka sielunmaisemani onkin Luumäen metsissä. Täällä on kotini ja perheeni. Ja työni on aina liittynyt nimenomaan Helsinkiin ja helsinkiläisiin.”

Metsäsuomen näkökulmasta Helsinki on eurooppalainen metropoli. Elämän syke on erilainen. Mahdollisuudet ja ongelmat korostuvat. Lapsiperheiden hätä, yksinäisyys, köyhyys, asunnottomuus, huume- ja päihdeongelmat ja monikulttuurisuuden tuomat haasteet kumuloituvat betonilähiöissä.

1960- ja 70-luvulla suuren murroksen sukupolvi pisti pellot pakettiin ja muutti kaupunkiin. 1980-luvun ja 1990-luvun taitteessa alkoi Helsingin monikulttuuristuminen. Maahanmuuttajat tulivat mutta tukiverkostot jäivät Chileen, Vietnamiin, Somaliaan, Venäjälle, Afganistaniin, Kosovoon ja ties´minne muualle. Aina on riittänyt uusia helsinkiläisiä, jotka ovat juurettomia ja vailla verkostoja.

Voutilainen myöntää, että hänellä on yhä Helsingissä pieni maalaispojan hämmennys ja jännitys päällä, vaikka pääkaupungin elämänmeno onkin tullut tutuksi. ”Työssäni helsinkiläiset ja helsinkiläisyyteen liittyvät asiat ovat tulleet syvällisemmin läheisiksi. Täällä olevien ihmisten kohtaaminen ja ihmisten hätä ovat tehneet Helsingistä kotini.”

Suuren laivan kippari

Sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen luotsaa isoa laivaa. Helsingin sosiaalivirasto on jättiorganisaatio. Jos kyse olisi liikeyrityksestä, niin virasto olisi suuryritys. Helsingin sosiaalivirasto tuottaa palveluja yli puolelle miljoonalle eri-ikäiselle kaupunkilaiselle ja toimii 11 000 työntekijän työpaikkana. Viraston vastuulla ovat muun muassa päiväkodit, leikkipuistot, perheneuvolat, sosiaaliasemat, lastenkodit ja vanhainkodit.

”Helsingin kaupunki on hyvä työnantaja. Henkilöstöpolitiikka on hoidettu erittäin hyvin, mikä on ollut minulle myönteinen, kiva yllätys. Sosiaaliviraston valtava koko ei voi olla tuntumatta arjessa. Joka päivä on tuhansia ja taas tuhansia asiakaskohtaamisia. Yksittäisistä tapauksista välittyy signaaleja myös johtajan työpöydälle”, Paavo Voutilainen kuvailee.

Kyseessä on kuitenkin ammattijohtajan homma, jossa kosketus ruohonjuuritasoon ei ole realistisesti mahdollista: ” Jos joku muuta väittää, hän valehtelee. Onhan se ihan ajankäytöllinenkin asia. Olennaista on luoda puitteet, rakentaa mekanismit ja hankkia riittävät voimavarat”, Voutilainen sanoo ja jatkaa: ”Olen kuitenkin tehnyt asiakastyötä, ja siitä on kyllä jälki sielussa. Ei se unohdu.”

Suuri laiva kääntyy myös hitaasti. Helsingin sosiaaliviraston organisaatio uudistettiin kaksi ja puoli vuotta sitten. Ja moni työtapa hakee vielä uomiaan. ”Viraston organisaatio on edelleen muutoksen kourissa. On luotu paljon hyviä, uusia systeemejä, mutta monet asiat hakevat vielä muotoaan. Esimerkiksi asiakkaan kohtaamiseen liittyvät yhteistyökäytännöt pitää saada toimimaan paremmin. Kyllä virasto on vähän hengästynyt uudistuksen jäljiltä”, Voutilainen miettii.

Muutosten pyörteissä

Suomalaisten perheiden arkielämä on viime vuosikymmeninä muuttunut nopeasti ja monella tavoin. Sosiologeilla riittää tulevaisuudessakin töitä muutoksen analyysissa. Tämä muutos näkyy ja tuntuu pääkaupungissakin. Elintaso ja kulutustaso ovat nousseet huimasti. Työelämä on muuttunut. Ylityöt ja pätkätyöt ja työttömyys ahdistavat. Kännykkä ja kannettava rikkovat työn ja vapaa-ajan rajaa. Aikataulurumbaan liittyvät logistiset ongelmat hallitsevat perheiden arkea. Vapaa-aika on yhä vähemmän vapaata aikaa.  

”Meneillään on valtava sosiologinen murros. Mittareiden mukaan ihmiset voivat kuitenkin aika hyvin, vaikka yhteiskunta käy kovilla kierroksilla. Helsingissä on silti yllättävän paljon köyhiä perheitä. Toimeentulotukitilastot kertovat karua kieltään eri puolilla pääkaupunkia sijaitsevista köyhyystaskuista”, Voutilainen sanoo.

”Kun tarkastelee köyhyysanalyysia, niin huomaa, että keskeltä ihmiset vähenevät. Valtaosalla menee hyvin, mutta jos joukosta tipahtaa, niin putoaa todella syvälle köyhyyteen ja osattomuuteen. Varsinkin maahanmuuttajaperheiden tilanne on hankala”, Voutilainen toteaa.

Monikulttuurinen stadi

Pariisista, Lontoosta tai Tukholmasta katsottuna voi hymyilyttää, kun sanoo, että Helsinki on metropoli ja monikulttuurisuuden kehto. Mutta Suomen näkökulmasta Helsinki on sitä. Monikulttuurisuus on osa helsinkiläisten arkea. Tummaihoinen bussikuski tai virolainen lääkäri ei enää hämmästytä. Katukuva on monipuolistunut ja elävöitynyt. Kerrostalojen sukunimitauluissa on nimiä monesta eri maanosasta. Ja Mohamed on ohittanut etunimisuosikeissa Sepon ja Riston.    

Miten sitten maahanmuuttajaperheet voivat Helsingissä? Kuinka Helsinki on ottanut heidät vastaan? ”Kyllä maahanmuuttajaperheet jaksavat vaihtelevasti. Paljon on köyhyyttä, työttömyyttä, kulttuurisia haasteita, mutta myös loistavaa, luovaa sopeutumista ja yhteiskuntaan liittymistä.”  

Sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen ei kanna syyttä huolta Helsinkiin tulleista maahanmuuttajista. Maahanmuuttajaperheistä lähes puolet on toimeentulotuen piirissä ja työikäisistä maahanmuuttajamiehistä melkein joka kolmas on työttömänä.  ”Paljon puhutaan työperäisestä maahanmuutosta, mutta meidän pitäisi myös huolehtia siitä, että täällä jo olevat maahanmuuttajat pääsisivät työelämään mukaan. On positiivista arkipäiväistymistä, että ihmiset kohtaavat toisensa ihmisinä, eikä suomalaisina ja maahanmuuttajina.”

Maahanmuuttajilla on myös tärkeä ja monitasoinen missio suomalaisessa työelämässä. ”He toimivat oman kulttuurinsa asiantuntijoina ja tulkkeina sekä roolimalleina lapsille, mutta samalla myös suomalaisten työntekijöiden haastajina myönteisessä mielessä. Suomen kielitaidon vaatimusta olisi kyllä järkevää tulkita maahanmuuttajien osalta lievemmin ja madaltaa kynnystä tulla töihin”, Paavo Voutilainen toteaa.

Hyviä, valmiita rakenteita

Helsingissä lapsiperheiden palveluissa on tavoitteena siirtää painopistettä korjaavasta työstä varhaiseen tukemiseen. Varhaisen tuen hankkeita toteutetaan erityisesti niillä asuinalueilla, joilla on tilastollisesti enemmän riskitekijöitä lasten ja nuorten kasvuolosuhteissa.

Paavo Voutilainen katsoo, että Helsingin sosiaalivirastolla on käytössään jo monia hyviä ja toimivia rakenteita: ”Meillä on esimerkiksi päivähoidon puolella 5 000 erittäin hyvin koulutettua ihmistä töissä hyvissä tiloissa. Siinä on valtava resurssi. Jos päivähoidossa pystytään antamaan riittävästi ja joustavasti tukea maahanmuuttajaperheille, niin kotoutuminen sujuu luontevasti.”

Vanhempien kotonaolosta, työttömyydestä sekä kulttuurisista syistä kaikki maahanmuuttajat eivät kuitenkaan pistä lapsiaan päivähoitoon. ”Minä haluan kannustaa maahanmuuttajaperheitä käyttämään päivähoitopalveluja. Päivähoito voi olla myös osa-aikaista tai perhekeskustyyppistä toimintaa. Nämä ovat hyviä paikkoja oppia suomen kieltä ja sopeutua kotikaupunkiin. Reippaasti vain mukaan!”, Voutilainen kehottaa.

Leikkipuistossa kohdataan

Helsingissä on myös ainutlaatuinen ja jo yli 90 vuotta jatkunut leikkipuistoperinne. Useimmat Helsingissä kasvaneet voivat palata lapsuusmuistoissaan kaupungin leikkikentille, joissa juostiin ja pelattiin ja laulettiin ”Peruna on pyörä, peruna on soikea…” ennen soppajonoon siirtymistä. Koululaisten kesäruokailua puistoissa on järjestetty lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1942 alkaen.

1990-luvulla kaupungin leikkipuistoistot laajensivat toimintapiiriään ja monet muuttivat nimensä asukas- ja perhepuistoiksi. Tänä päivänä Helsingissä on 71 asukas-, leikki- ja perhepuistoa, joissa käy päivittäin tuhansia lapsia ja perheitä. Noin 4 000 eka- ja tokaluokkalaiselle ne tarjoavat myös turvallisen iltapäivähoitopaikan välipaloineen.

”Tässä on päivähoidon lisäksi toinen, loistava toimintaverkosto, joka on toteutettu ilmavasti ja väljästi. Tuetut, valvotut leikkipuistot, joihin on helppo tulla ja joissa on ammattilaiset ohjaajina, tarjoavat myös hyvät puitteet varhaisen tuen hankkeille. Nykyään puistot ovat myös uskomattomia kulttuureiden kohtaamispaikkoja. Sen näkee jo lasten vaatetuksesta ja ihonväristä. Tämä on ihan ainutlaatuinen juttu”, Voutilainen kehuu.

Lastensuojelua tarvitaan

Varhaista tukea totisesti tarvitaankin, sillä lastensuojelun asiakasmäärä on kasvanut Helsingissä kymmenessä vuodessa 39 prosenttia. Samana aikana kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut 27 prosenttia ja huostaan otettujen lasten määrä peräti 47 prosenttia.

Huostaanottotilastoissa piikit osuvat kahden ikäryhmän kohdalle. Yhtäältä laman aikana syntyneiden lasten, jotka ovat nyt 16- ja 17-vuotiaita, ja toisaalta aivan pienimpien lasten, joiden vanhemmat ovat eläneet nuoruutensa 90-luvulla. Luvut ovat hälyttäviä. Mistä ne johtuvat? Korjataanko vielä lamavuosien satoa?

”Jotakin se 90-luku teki ihmisille. Se on selvä, mutta kaikesta ei voi syyttää enää lamaakaan. On tullut uusia asioita; esimerkiksi alkoholipolitiikassa tehdyt ratkaisut näkyvät viiveettä lastensuojelussa. Vaikea sanoa, jatkuuko lastensuojelun asiakasmäärän kasvu. Voi olla, että olemme myös parantaneet toimintaamme ja kyenneet ottamaan lapsia suojeluun tehokkaammin viime vuosina. Tilanteisiin on puututtu nopeammin. Odotan kyllä käännettä parempaa päin”, Voutilainen pohdiskelee.

Voutilainen on erityisesti huolissaan naisten alkoholinkäytössä tapahtuneesta muutoksesta: ”Äidit ovat aina sydämellään ja sitoutumisellaan viime kädessä huolehtineet lapsista. Tyttöjen ja nuorten naisten alkoholinkäyttö lisääntyy kuitenkin nopeammin kuin miesten. Se minua huolettaa. Riskit ovat isommat.”

Kulttuurien ristiaallokossa

Maahanmuuttajanuorilla lastensuojelun syyt ovat samanlaisia kuin suomalaisillakin: rikosoireilua ja päihteiden käyttöä. Lisäksi on juurettomuutta ja kulttuurisisia ristiriitoja sekä nuorella itsellään että perheen sisällä. Riskitekijöitä ovat myös maahanmuuttajavanhempien mielenterveysongelmat – etenkin pienemmillä lapsilla.  

”Jos lapsi joudutaan ottamaan huostaan, niin sehän on hirveän herkkä ja raju tilanne. Maahanmuuttajalapsen kanssa pitää lähteä taustan ja kulttuurin kunnioittamisesta. On löydettävä ne kielelliset ja kulttuuriset välineet, että pystytään kommunikoimaan. Tilanne on täynnä haasteita. Kontaktiin pitäisi päästä paljon aikaisemmin ennen kuin ajaudutaan lastensuojelun tarpeeseen”, Voutilainen sanoo.

”Maahanmuuttajataustaisen lapsen sijoituksessa pitää antaa tilaa lapsen kaksikulttuurisen identiteetin kehitykselle. Lapsen omaa kulttuuria ja äidinkieltä pitää tukea. Lapsi ei saa sijoituksen aikana vieraantua niin, ettei oma yhteisö enää hyväksy häntä. Kotiinpaluun täytyy olla mahdollista”, Paavo Voutilainen sanoo.

Yhteistyö kantaa hedelmää

On mukavaa kuulla, että Paavo Voutilainen liputtaa kolmannen sektorin kanssa tehtävän yhteistyön puolesta. ”Sehän on täynnä mahdollisuuksia. Olen itsekin tullut virastoon siltä puolelta, ja tiedän, että siellä on valtavasti potentiaalia. Järjestöissä yksittäisten ihmisten oma aktiivisuus kanavoituu paremmin kuin julkisella puolella. Järjestöt edustavat kansalaisyhteiskuntaa, ja niihin maahanmuuttajienkin on helpompi tulla mukaan.”

Yhteistyö sosiaaliviraston kanssa vaatii kuitenkin järjestöiltä hallinnollista ja taloudellista taitoa. ”Kun ostamme palveluja, niin edellytämme tiettyä hallinnollista tasoa. Anomukset ja tilitykset pitää osata tehdä, kirjanpito ja talous pitää olla kunnossa”, Voutilainen muistuttaa.

Miten sitten palvelujen kilpailutus toimii sosiaalialla? ”Hyvä kysymys. Se on kyllä erittäin vaikea laji. Tilanne on sillä tavalla hankala, että meillä on vahva ohjaava lainsäädäntö, joka ei anna paljon harkintavaltaa. Ja tätä tukevat vielä EU:n normit. Lähtökohtaisesti kaikki palvelut pitää kilpailuttaa aika ajoin”, Paavo Voutilainen kuvailee.

”Meillä pitäisi kuitenkin olla pelivaraa tehdä kumppanuusyhteistyötä erikoispalvelua tarjoavien yksiköiden kanssa sopimalla hinnasta ja laadusta sekä varmistamalla toiminnan läpinäkyvyys. Virastossa on juuri parhaillaan käynnissä selvitys, millainen pelitila meillä tässä kohden on. Maahanmuuttajiin liittyvää erikoisosaamista kyllä tarvitaan”, Paavo Voutilainen summaa.

Kansainvälistyminen jatkuu

Uudenvuodenvaihteen venäläisruuhka Helsingin rautatieasemalla, keskustan kaupoissa, Ikeassa ja Serenassa ei olekaan satunnainen ilmiö, vaan se enteilee Suur-Helsingin tulevaisuutta.

Paavo Voutilainen visioi: ”Helsingin kansainvälistyminen jatkuu ja kiihtyy. Tämä on Helsingin johdon ajattelussa voimakas strateginen kärki. Helsingistä ollaan kehittämässä kansainvälistä metropolialuetta, johon liittyvät vielä Pietari ja Tallinnakin.”

”Tämä edellyttää kuitenkin Helsingiltä erittäin hyvää politiikkaa suhteessa maahanmuuttoon. Meidän pitää kaikin keinoin estää Pariisin ja muiden suurkaupunkien esimerkkien mukainen kehitys. Negatiivinen kierre pitää katkaista alkuunsa lähtien kaavoituksesta, vuokra-asuntotuotannosta, palveluiden järjestämisestä, kouluista”, Paavo Voutilainen muistuttaa.

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu