Pääkirjoitus

Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee

Yrjö Männistö

Tämä suomalainen sananparsi on ollut suomalaisen lastenkasvatuksen ohjenuorana monen sukupolven ajan. Aina 1980-luvun alkuun saakka kuri tarkoitti monessa perheessä myös ruumiillista kuristusta. Nykypäivän isovanhemmat muistavat hyvin opettajien käyttämän karttakepinkin kurin palautuksen välineenä. Ne ajat ovat takanapäin. Jo neljännesvuosisadan on ruumiillinen kuritus ollut Suomessa lailla kiellettyä.

Lait on tarkoitettu noudatettaviksi. Koulumaailmassa ruumiillista kuristusta esiintyy meillä erittäin harvoin ja jos esiintyy, asia käsitellään rikoksena. Myös kotien kasvatuskeinona ruumiillinen kuritus on kielletty. Vanhemmat tietävät sen, eivätkä yleensä sitä itsekään hyväksy. Lievät ruumiillisen kurituksen muodot: tukistaminen, läimäytykset ja nipistelyt kuitenkin ovat edelleen monessa kodissa käytössä.

Sijaishuollon päivillä Oulussa esiteltiin Lastensuojelun keskusliiton Taloustutkimuksella teettämää tutkimusta. Siihen osallistui noin 1000 vastaajaa. Tulokset osoittivat, että lähes joka toinen vastaajista oli joskus tukistanut lastaan, joka neljäs oli joskus näpäyttänyt sormille, viitisentoista prosenttia oli joskus läimäyttänyt tai nipistänyt. Tukistamista oli pari prosenttia vastaajista käyttänyt useita kertoja. Piiskaa oli lapsilleen äideistä antanut kuusi prosenttia ja isistä kahdeksan prosenttia. Yllättävää tutkimustuloksissa oli se, että tukistamista ja sormille näpäytystä olivat äidit käyttäneet jonkin verran useammin kuin isät. Joissakin lehtikirjoituksissa uutisoitiinkin tutkimusta siten, että todettiin äitien sortuvan väkivaltaan, vaikka he vastustavat sitä asennetasolla.

Tutkimustulokset ovat kiintoisia. Selityksiä niihin on varmasti monia. Yhtenä selityksenä nousee esiin naisten lisääntynyt alkoholin ja huumeiden käyttö. Varmasti se joissakin perheissä on syynä. Kiireinen päivärytmi, väsymys ja stressi hermostuttavat vanhempia helposti ja johtavat väkivallan käyttöön.

Edellä mainitun tutkimuksen tuloksia tulkittaessa tulee kuitenkin muistaa, että todennäköisesti ruumiillisen kurituksen määrä koko ajan Suomessa laskee ja että ruumiillista kuristusta käyttäneitä äitejä oli vain muutama prosentti enemmän kuin isiä. Ainoastaan tukistuksen kohdalla ero oli vähän  suurempi eli seitsemän prosenttia. Todennäköistä on myös se, että äitien suuremmat prosenttiluvut ainakin osittain johtuvat siitä, että äiti kantaa perheessä lasten kasvatuksesta suuremman vastuun kuin isä.

Kaikista selityksistä ja tulkinnoista huolimatta on joka tapauksessa huono asia, että lasten ruumiillinen kuristus näyttää laista ja väkivallan vastaisista kasvatusasenteista huolimatta olevan yllättävän yleistä perheissä. Entistäkin enemmän on siis tehtävä työtä lasten fyysisen koskemattomuuden kunnioittamisen lisäämiseksi.

Nykyistä enemmän tarvittaisiin tietoa myös maahanmuuttajaperheiden ja muulla tavalla monikulttuuristen perheiden kasvatuskäytänteistä. Monissa kulttuureissa ruumiillinen kuritus on edelleen hyväksytty kasvatuskeino. Tällaisten perheiden lastenkasvatukseen puuttuminen on taitoa ja tahdikkuutta vaativa asia, mutta joka tapauksessa tulee muistaa, että hekin elävät Suomessa ja että täällä ovat voimassa Suomen lait.

 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu