myötä- ja vastoinkäymisissä

Olet tässä: Etusivu > Alasivu

Teksti: Kerstin Rauma (käännös Irma Marttinen)

Myötä- ja vastoinkäymisissä – parisuhde ja adoptio

”Mitä lähemmäksi toista ihmistä pääset, sitä enemmän sinun pitää sietää erilaisuutta”, luin hiljattain eräästä artikkelista - valitettavasti en muista kirjoittajaa. Samalla tajusin, että tämä koskee todella myös parisuhdetta.

Kaksi ihmistä tapaa, rakastuu, rakastuminen muuttuu rakkaudeksi ja vähitellen suhde arkipäiväistyy. Parisuhteessa käydään läpi erilaisia vaiheita. Suhde alkaa ensirakastumisesta ja intensiivisestä symbioottisesta vaiheesta, jossa kaikki tehdään yhdessä ja elämä on kuin ”ruusuilla tanssimista”. Vähitellen tullaan vaiheeseen, jossa ei ole enää samaa tarvetta jakaa kaikkea, vaan itsenäisyyden ja oman tilan tarve kasvaa. Jos odotukset ja todellisuus eivät tässä vaiheessa kohtaa, niin koetaan helposti pettymyksen tunteita. Kuitenkin jos tämän vaiheen aikana löytyy tasapaino, parisuhteella on suuret mahdollisuudet kestää ja muuttua kahden aikuisen ihmisen rakkaussuhteeksi, jossa molemmat kunnioittavat ja arvostavat toisiaan.

Meillä adoptiovanhemmilla on täsmälleen samat odotukset avioliittoa, vanhemmuutta ja lapsia kohtaan kuin kaikilla muillakin vanhemmilla. Suurin osa meistä (noin 80 % )on läpikäynyt biologisen lapsettomuuden. Lapsettomuus on yksilöllinen prosessi, jonka jokainen käy läpi eri tavoilla. Ei ole mitään mallia, kuinka lapsettomuus pitäisi työstää, jotta lopputulos olisi hyvä, mutta tiedämme, että läpikäymätön lapsettomuusprosessi vaikuttaa sekä parisuhteeseen että vanhemmuuteen. Siksi onkin tärkeää, että adoptioneuvonnan ja adoptiovalmennuskurssien aikana käsitellään lapsettomuutta.

Kun kaksi ihmistä menee naimisiin ja muuttaa yhteen – tai päinvastaisessa järjestyksessä – he kantavat mukanaan esimerkkiä parina olemisesta ja vanhemmuudesta, joka perustuu yleensä heidän omiin vanhempiinsa. Esikuvat vaikuttavat meihin – olivatpa ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Meillä voi olla omista vanhemmistamme kokemuksia, jotka haluamme välittää eteenpäin, mutta myös sellaisia kokemuksia, joista tiedämme, että ”niin en tule koskaan tekemään” omassa parisuhteessani tai vanhempana.

Meillä adoptiovanhemmilla on toisenlainen ja usein pidempi tie vanhemmuuteen kuin biologisten lasten vanhemmilla. Monet ovat läpikäyneet lapsettomuustutkimuksia ja koeputkihedelmöityksiä. Kaikki me olemme läpikäyneet adoptioprosessin. Osaltaan tämä prosessi on sisältänyt enemmän tai vähemmän kivuliaita vaiheita. Helposti käy niin, että meillä adoptiovanhemmilla on suuret vaatimukset onnistua vanhempina ja parisuhteessa. Nämä vaatimukset ovat sekä meidän itsemme että ympäristön asettamia. Kaipuumme ja odotuksemme tulla vanhemmiksi voivat olla niin suuria, että unohdamme olevamme myös pariskunta. Parisuhde on kuitenkin vanhemmuuden perusta ja koti, johon lapsi tulee.

Rakkaus on aikaa

Adoptiolapset ovat hyvin kaivattuja. Kaivattuja lapsia menneisyys repussaan. Adoptiovanhempien ja –lasten, toisilleen vieraiden yksilöiden, pitää kiintyä toisiinsa, löytää yhteenkuuluvuus ja kasvaa yhteen perheenä. Muutos kahden ihmisen parisuhteesta lapsiperheeksi ei aina ole yksinkertainen. Arkeen kuuluu iloa mutta myös pettymyksiä, väsymystä ja kiukkua. On tarve jakaa kaikki se rakkaus, jota jo odotusaikana on kantanut. Pettymys voi olla suuri, jos lapsi ei ota vastaan rakkautta tai turvautuu yksinomaan toiseen vanhempaansa. Vanhemmuudesta voi tulla taistelu, joka vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseen. Mustasukkaisuuteen ei ehkä ole varautunut tai sitä ei halua tunnustaa.

Mitä suurempia odotuksemme lasta ja meitä itseämme kohtaan vanhempina ovat olleet, sitä suurempia pettymykset ovat, jos odotukset eivät täyty. Syyllisyyden tunteet nousevat pintaan, eikä ole helppoa rehellisesti kertoa edes omalle puolisolle miltä tuntuu, jos lapsi herättää negatiivisia tunteita ja on pettynyt itseensä tai puolisoonsa jne.

Avoimuus ja rehellisyys ovat kuitenkin ainoa tie solmujen avaamiseen. On tärkeää uskaltaa kertoa puolisolleen, miltä oikeasti tuntuu, jos suuren onnellisuuden sijasta tuntee itsensä masentuneeksi. Täytyisi myös avoimesti kertoa, millaisia odotuksia on ollut ja on. Pitää puhua siitä, onko elämä sellaista kuin oli ajatellut sen olevan. Puolisoilla on tarve tulla sekä nähdyiksi että kuulluiksi. Kun perheessä on uusi perheenjäsen, ei ehkä ole helppoa löytää aikaa parisuhteelle, mutta se on kuitenkin yrittämisen arvoista. ”Rakkaus on aikaa”, sanoo Rick Warren kirjassaan The Purpose Driven Life (suom. Tavoitteena elämä).

Adoptiovanhempien ei tarvitse olla täydellisiä vanhempia tai kumppaneita. Saamme epäonnistua, väsyä, turhautua, masentua jne. Jos tunnemme, ettemme saa parisuhteessa olevia solmuja avattua, meidän ei pidä olla arkoja hakemaan apua. Se rakkauden kipinä, joka ohjasi meidät yhteen on luultavasti vielä olemassa, mutta jonkun pitää vain auttaa meitä kaivamaan se esille. Monet avioerot voitaisiin välttää, jos saataisiin ulkopuolista apua solmujen avaamisessa. Jos apua haettaisiin ajoissa, ongelmien ei tarvitsisi paisua liian isoiksi ja haavojen liian syviksi. Joskus voi riittää, että saa uuden näkökulman ongelmaan niin, että näkee arjen valoisat puolet ja sen mitä on, eikä vain sokeana tuijota sitä mitä kaipaa. Kari Kiianmaa, jolla on 30 vuoden kokemus psykologina ja parisuhdekouluttajana, sanoo Etelä-Suomen Sanomissa julkaistussa artikkelissa (1.8.2008): ”Parisuhteissa sanotaan tänä päivänä yhä useammin, ettei ole enää hauskaa. Yhteinen nimittäjä sille, ettei ole enää hauskaa on se, että odotukset kumppania kohtaan ovat aivan liian suuret.”

Löydä ratkaisuja – rakenna eteenpäin

J. Gottman (Seven Principles for Making Marriage Work – 1999) puhuu kahdenlaisista ongelmista parisuhteessa: 1) Pysyvistä ongelmista joita ei voi ratkaista ja 2) ongelmista jotka voidaan ratkaista. Gottmanin mukaan kannattaa panostaa ongelmiin, jotka ovat ratkaistavissa.

Pysyvät, ratkaisemattomat ongelmat, kaksi kolmasosaa kaikista ongelmista, ovat ongelmia, jotka toistuvat säännöllisesti. Ongelmaa, jota ei voida ratkaista, ei pidä Gottmanin mukaan lakaista maton alle. On tärkeää oppia puhumaan näistä ns. ratkaisemattomista ongelmista, vaikkei niihin löytyisikään ratkaisua. Sillä tavalla oppii jakamaan ongelmansa ja elämään niiden kanssa. Ne voivat tulla hyväksytyksi osaksi elämää, vaikkei niitä koskaan pystyisi ratkaisemaan. Viimeisessä Interpedia-lehdessä 2/2008 Gunilla Norrbäck on kirjoittanut artikkelin, jolla on erinomainen otsikko – ”Att må bra är inte hur du har det, utan hur du tar det” (suom. ”Voida hyvin ei ole, miten asiat ovat vaan miten ne otat”).

Vaikeudet ovat osa elämää myös parisuhteessa. Jos tahtoa on myös ”vastoinkäymisissä” eikä ainoastaan ”myötäkäymisissä”, on suuremmat mahdollisuudet voida hyvin myös parisuhteessa. ”Anteeksi” ei ole koskaan liian vanhanaikainen sana.

Parisuhteelle voi kuitenkin käydä niin, että vaikka hakee apua voidakseen mennä eteenpäin ja jatkaa yhdessä, niin kuitenkin ainoa ulospääsytie on avioero. Tällä artikkelilla en halua laittaa lisää kiviä kuormaan, jos adoptiovanhempana on valinnut tai on ollut pakotettu valitsemaan avioeron ratkaisuksi parisuhdeongelmiin. Avioero voi tietyissä tapauksissa olla ainoa ratkaisu – ei mikään helppo ratkaisu mutta ehkä kuitenkin paras.

Yleensä ei voi valita hyvää tai huonoa ratkaisua, vaan on useita vaikeita vaihtoehtoja, joista pitää yrittää löytää se, joka aiheuttaa vähiten vahinkoa. Adoptiolapsemme joutuvat kohtamaan vielä yhden eron. Kuinka hyvin pääsemme vanhempina yhteisymmärrykseen avioeron jälkeen? On tärkeää, että niin pian kun alamme rakentaa elämää uudelleen, luomme turvallisen ilmapiirin lapsille. Jos avioeroprosessin aikana ei onnistu ajattelemaan lasten parasta, pitää hakea ulkopuolista apua – sekä lasten että itsensä takia.

Kunnan sosiaalitoimi tulee automaattisesti prosessiin mukaan, jos perheessä on alaikäisiä lapsia. Adoptiovanhemmilla on mahdollisuus ottaa yhteyttä myös adoptiokuraattoriin. Voi olla hyvä selvittää tunteitaan ja ajatuksiaan. Tarvittaessa yritän yhdessä soittajan kanssa selvittää, mistä olisi mahdollista saada lisää apua. Adoptiokuraattorin kanssa käydyt puhelinkeskustelut ovat luottamuksellisia ja tukipuhelimeen voi soittaa myös anonyymisti.

Kymmenen vuoden aikana, jona olen toiminut adoptiokuraattorina, minulle on tullut joukko puheluita, jotka koskevat parisuhdetta ja avioeroa. Näiden puheluiden määrä on lisääntynyt viime vuosina, minkä ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että adoptiovanhemmat eroavat nykyään useammin kuin ennen. Ei ole olemassa tilastotietoja adoptiovanhempien avioeroista, mutta näyttää siltä, että lisäystä on tapahtunut. On kuitenkin hyvä muistaa, että adoptiovanhempien avioerot ovat vähemmän tavallisia kuin avioerot yleensä.

Parisuhdekoulutusta

Väestöliitto aloitti vuonna 2007 Tahdolla ja taidolla – parisuhdeohjaajakoulutuksen. Otin osaa tähän Väestöliiton koulutukseen yhdessä Sanna Mäkipään kanssa, joka on nykyisin itsenäinen yrittäjä mutta on aiemmin toiminut osa-aikaisesti adoptiokuraattorina. Sannalla ja minulla oli ensimmäinen parisuhdekurssi adoptiovanhemmille – Väestöliiton Tahdolla ja taidolla – mallin mukaan – kevättalvella 2008 Lahdessa. Kurssi koostui kahdesta arki-illasta ja yhdestä lauantaipäivästä – yhteensä kahdeksan tuntia.

Syksyksi 2008 olemme suunnitelleet seuraavan kurssin, joka järjestetään Tampereella. Kurssi on suomenkielinen mutta myös ruotsinkieliset ovat tervetulleita osallistumaan. Toivon, että vähitellen meillä olisi mahdollisuus järjestää myös ruotsinkielinen kurssi. Tampereen kurssin ajankohta on torstai 1.11. (ilta), lauantai 15.11. (päivä) ja torstai 27.11. (ilta). Tarkemmat tiedot kurssista ovat Yhteiset Lapsemme ry:n ja Adoptiokuraattorin kotisivuille, ja luultavasti myös adoptiopalvelunantajien ja Adoptioperheet ry:n kotisivuille.

*******

Ongelmia parisuhteessa – mistä haen apua?

Kunnat - apua voi hakea oman asuinkunnan perheneuvolasta, terveyskeskuksen psykologilta ja tietyissä tapauksissa myös mielenterveystoimistosta.

Kirkon perheasiain neuvottelukeskukset. Seurakunnat järjestävät myös erilaista parisuhdekoulutusta ja avioliittoretriittejä. Seurakunnilla on myös palveleva puhelin, johon voi soittaa täysin anonyymisti.

Järjestöillä ja yhdistyksillä on tuki-, neuvonta ja terapiatoimintaa, esim. Väestöliitolla on Helsingissä ja Tampereella perheklinikat, joissa on koulutettuja perhe-, pari- ja seksuaaliterapeutteja.

Yksityiset perhe- ja parisuhdeterapeutit ottavat vastaan yksityisillä lääkäriasemilla ja klinikoilla.

Yllämainittujen palvelujen yhteystiedot löytyvät internetistä tai puhelinluettelosta.

Seuraavilta kotisivuilta löytyy aiheeseen liittyviä artikkeleita ja tietoja kursseista yms.

www.avioliitto.fi

www.mennaaneteenpain.fi

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu