Kummi- ja kehitysyhteistyö

Kummi- ja kehitysyhteistyö

Yhteiset Lapsemme ry:n kummi- ja kehitysyhteistyön lähtökohtana on antaa paikallisille yhteistyökumppaneille mahdollisuus auttaa, koska heillä on asiantuntemusta ja tietoa kohdemaan olosuhteista. Työn tuloksellisuus on usein kuitenkin riippuvaista ulkomaisista avustuksista.

Yhteiset Lapsemme ry:llä on tällä hetkellä kummitoimintaa Kolumbiassa. Aiempina vuosina kummimme ovat tukeneet myös Intiassa Chennaissa sijaitsevan Children’s Garden School Societyn toimintaa.  Kummimme tukevat aina koko lapsiryhmää. Kummimaksuista vain pieni osa käytetään hallintokuluihin. Kummit saavat säännöllisesti kummikirjeen, jossa kerrotaan kummikohteen, kummilapsiryhmän ja kohdemaan kuulumisista.

Kolumbian kummit tukevat Por Una Sonrisa -järjestön ylläpitämää Pepe-kerhoa, jossa Bogotan slummialueiden lapset saavat mahdollisuuden käydä esikoulua.

Yhteiset Lapsemme on tehnyt kehitysyhteistyötä Boliviassa 1990-luvun alusta lähtien. Olemme tukeneet Defensa de Niñas y Niños internacional –järjestön toimintaa lasten ja nuorten oikeuksien puolesta tehtävässä työssä.  Pitkäaikainen yhteistyömme Boliviassa on toistaiseksi päättänyt, koska ulkoministeriö ei myöntänyt uudelle hankkeelle rahoitusta joulukuussa 2018.

Yhteiset Lapsemme ry on allekirjoittanut suomalaisten kummijärjestöjen yhdessä laatiman eettisen ohjeistuksen.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
Share on FacebookTweet about this on Twitter

Tutustu toimintaamme:

Lue verkkolehteämme:

Rantahiekalla juhlimassa

05/04/2019 - , , , ,

Kolumbian Suomen suurlähetystön järjestämä juhla toi adoptioperheitä yhteen Teksti: Janne Hopsu ja Teija Potenze Kuva: Maribel Laijoki Joulukuun alussa Helsinki...

Lue lisää

Lapsiuhrit

Ihmiskaupan lapsiuhrit näkyviksi

18/04/2017 -

Voimavarakeskus Monikan johtaja Natalie Gerbert on kohdannut työssään Monika Naisten liitossa satoja naisia, jotka ovat joutuneet hyväksikäytön tai ihmiskaupan uhriksi....

Lue lisää

Perhekerho

Perhekerhossa hetkeksi irti vastaanottokeskuksen arjesta

18/04/2017 -

Iloinen puheensorina ja lasten kirkkaat äänet täyttävät Annankulman kauniin kaariholvisalin. Lapsia kiertelee tutkimassa paikkoja. Pari heistä kiinnostuu leikkinurkkauksen leluista ja...

Lue lisää