KOLUMNI

Nimeämisiä

Veronika Honkasalo, tutkija ja äiti

Kun lapseni aloitti yksivuotiaana päivähoidossa viime keväänä, nostin päiväkodin kasvatuskeskustelussa esille kysymyksen siitä, miten lapseni päiväkodissa huomioidaan monikulttuuriset kysymykset. Kysymyksen taustalla oli kaksi syytä: suomalais-azerbaidzhanilaisen lapsen äitinä olin aidosti kiinnostunut siitä, miten tyttäreni tausta huomioidaan päivähoidossa. Monikulttuuristen nuorten tutkijana puolestaan koin yhteiskuntavelvollisuudekseni selvittää, miten lasten erilaiset taustat huomioidaan ensimmäisessä kodin ulkopuolisessa kasvatusinstituutiossa.

Hoitaja katsoi minua uteliaasti ja hieman hämmästyneenä ja totesi: ”Mutta eihän Tahira ole maahanmuuttaja?” Ja niin monikulttuuriset kysymykset oli käsitelty, sillä en keksinyt pikaisesti nerokasta vastakysymystä. Olin ajatellut samassa kasvatuskeskustelussa nostaa esille vielä toisenkin perheellemme tärkeän asian, eli tyttöjen ja poikien kasvatuserot. Mutta päätin jättää kysymyksen seuraavaan kertaan.

Kasvatuskeskustelu ilmensi oivallisella tavalla sitä, mihin monikulttuurista nuorisotyötä pohtiessanikin olen törmännyt: monikulttuuristen asioiden huomioimisen ei katsota koskettavan ”suomalaisia”. Monikulttuurisilla kysymyksillä tarkoitan tässä esimerkiksi lasten ja nuorten erilaisten taustojen huomioimista, mahdolliseen syrjintään ja rasismiin puuttumista, lasten ja nuorten vuorovaikutuksen lisäämistä ja erilaisten kasvatusarvojen kunnioittamista.

Kasvatuskeskustelu sisälsi myös toisen ulottuvuuden. Toteamalla, ettei tyttäreni ole maahanmuuttaja, hoitaja nimesi rivien välissä ne, jotka ovat. Olen sitä mieltä, että ”maahanmuuttaja” on sanana monella tapaa ongelmallinen. Se vangitsee helposti kantajansa ikuiseksi ”maahanmuuttajaksi”, eikä nimitykseen liittyviltä negatiivisilta konnotaatioilta ole helppo välttyä. En myöskään pidä ”söpöilysanasta” mamu. Samalla olen sitä mieltä, että termi ”uussuomalainen” ylläpitää samoja ongelmia ja valta-asetelmia kuin ”maahanmuuttaja”. Itselleni olen yrittänyt tehdä selväksi, että tärkeintä on tiedostaa nimityksiin liittyvät valta-asetelmat ja merkitykset ja käyttää niitä harkiten tai olla käyttämättä kokonaan.

Me rakennamme sanoilla maailmaa, ja siksi niillä on merkitystä. ”Maahanmuuttaja”-sana on useimmiten toisten muista kuin ”suomalaiseksi” määritellyistä käytettävä nimitys. Tutkimani nuoret eivät kutsu itseään ”maahanmuuttajiksi”. Jos eronteko on positiivisella tavalla tehtävä, he nimittävät itseään ”ulkomaalaisiksi”. Merkitys ei toimi toisin päin. Nuoret eivät halua toisten nimittävän heitä ”ulkomaalaisiksi”. Myös sanan käyttäjällä on siis merkitystä.

Marjaneh Bakhtiari kuvaa osuvasti kirjassaan ”Mistään kotoisin”, miten oikeiden nimitysten valitseminen tuntuu olevan ulkopuolisille hankalampaa kuin ihmiselle itselleen. Bakhtiarin kirjan alkuperäinen nimi ”Kalla det vad fan ni vill” paljastaa, kuinka kipeää todellisuutta nimityksillä myös luodaan.

 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu