20/06/2018

Yhteiset Lapsemme – Uutiskirje 6/2018

Maailman pakolaispäivää vietetään tänään 20.6. Päivä sijoittuu suomalaisten kannalta hieman huonoon ajankohtaan juhannuksen alla, mutta siihen on syytä kiinnittää huomiota, sillä maailman pakolaistilanne on hälyttävä. Pakolaisia on maailmassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan pakolaisia on koko maailmassa yli 65 miljoonaa. Köyhät maat kantavat suurimman vastuun maailman pakolaisista. Kahdeksan kymmenestä pakolaisesta elää kehitysmaissa, ja vain hyvin pieni osa 3,5 prosenttia maailman pakolaisista on Euroopassa. Lasten osuus pakolaisista on ollut jatkuvassa nousussa. Tällä hetkellä yli puolet maailman pakolaisista on lapsia.

Suomessa pakolaisten määrät ovat pieniä. Vuonna 2017 turvapaikkaa haki Suomesta 5 046 henkilöä. Hakijoiden yleisimmät lähtömaat olivat Irak, Syyria ja Eritrea. Syyrialaiset ja eritrealaiset hakijat tulivat Suomeen pääosin EU:n sisäisinä siirtoina Kreikasta ja Italiasta. Vuonna 2017 Suomesta haki turvapaikkaa 179 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä lasta. Kiintiöpakolaisia otimme vastaan 750.

Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnassa on Euroopan pakolaiskriisin jälkeen kiinnitetty erityistä huomiota turvapaikanhakija- ja pakolaislasten tilanteeseen. Syksyllä 2015 aloitimme valmistamalla leikki- ja puuhakasseja vastaanottokeskuksissa asuville lapsille, minkä jälkeen ryhdyimme järjestämään retki- ja kerhotoimintaa turvapaikanhakijalapsille ja -perheille. Tämän toiminnan tarkoituksena on tarjota iloa ja vaihtelua lasten ja nuorten elämään vastaanottokeskuksissa sekä edesauttaa kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Loppukesästä 2017 käynnistyi Yhdessä matkalla -hanke (STEA/2017-2020), jossa koulutetaan tukiperheitä ja tukihenkilöitä yksin tulleille turvapaikanhakijanuorille. Yksintulleet nuoret ovat erittäin haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä. Monilla heistä on takanaan pitkä ja vaarallinen pakomatka, traumaattisia kokemuksia kotimaassa ja pakomatkan aikana sekä kaikkia heitä yhdistää huoli perheenjäsenistä ja ikävä läheisiään kohtaan.

Yhteiset Lapsemme ry:n uusin hanke on tänä keväänä alkanut Kohdataan kotona -hanke (STEA/2018-2020), jossa tuetaan pakolaisperheiden kotoutumista uuteen asuinkuntaansa. Tämä työ on aloitettu kongolaisten pakolaisperheiden kanssa ja siitä voit lukea lisää tuoreimmasta blogistamme.

Yhdistyksen johdossa tapahtui muutoksia toukokuussa, kun uusi toiminnanjohtaja Markus Söderlund aloitti tehtävässään 17.5. Markus Söderlund on koulutukseltaan teologian maisteri ja hallintotieteiden kandidaatti. Hän toimi aiemmin lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja sitä ennen yli kymmenen vuotta eri järjestöissä asiantuntija- ja esimiestehtävissä. Markuksen samoin kuin muiden toimiston työntekijöiden yhteystiedot löydät osoitteesta www.yhteisetlapsemme.fi/tule-mukaan/yhteystiedot.

Tapahtumia ja koulutuksia:

Yhteiset Lapsemme ry:n 30-vuotispuutarhajuhla 17.8. – Save the date
Yhteiset Lapsemme ry:n 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestämme puutarhajuhlan perjantaina 17.8.2018 klo 14-19. Juhla pidetään piha-alueella, joka sijaitsee yhdistyksen toimistotalon ja Mehiläisen lääkärisaseman talon välissä, osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15, Helsinki. Varsinainen juhlakutsu ilmoittautumisohjeineen lähetetään elokuun alussa, mutta päivä on jo nyt hyvä laittaa kalenteriin!

Koulutus turvapaikanhakijanuorten tukiperheille ja tukihenkilöille 1.-2.9.
Koulutamme tukiperheitä ja tukihenkilöitä yksintulleille turvapaikanhakijataustaisille nuorille. Maksuton koulutus pidetään lauantaina 1.9. klo 10-16 ja sunnuntaina 2.9. klo 10-16 Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, os. Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11 Helsinki. Nuoret ovat iältään 13-18-vuotiaita ja asuvat pääkaupunkiseudulla, Nurmijärvellä ja Pukkilassa. Vapaaehtoisena voi toimia myös Keski-Uudellamaalla. Katso tarkemmat tiedot ja ilmoittaudu mukaan.

Ole rohkea ja reilu -ohjaajakoulutus Helsingissä 8.-9.9.
Ole rohkea ja reilu -ohjaajakoulutus pidetään lauantaina 8.9. klo 10-16 ja sunnuntaina 9.9. klo 10-16 Yhteiset Lapsemme ry:n toimistossa, os. Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, Helsinki. Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki yli 16-vuotiaat, jotka haluavat oppia ohjaamaan moninaisuutta edistäviä taidelähtöisiä ja toiminnallisia työpajoja ja ovat valmiita toimimaan vapaaehtoisina työpajaohjaajina päiväkodeissa ja kouluissa. Koulutus on maksuton. Lisätiedot ja ilmoittautumiset.

Adoptiovalmennuskurssit syksyllä 2018 ja keväällä 2019
Syksyn viikonloppukurssit ensimmäistä adoptiolasta odottaville ovat jo täynnä. Syyskuussa alkaa kahdeksan tapaamisen iltakurssi, jossa on vielä muutama paikka vapaana. Tilaa on myös 24.-25. marraskuuta pidettävällä yhden viikonlopun valmennuskurssilla, joka on tarkoitettu hakijoille, joiden perheessä on jo ainakin yksi adoptiolapsi. Kevään 2019 valmennuskursseilla Helsingissä on vielä muutamia vapaita paikkoja. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Anja Wikstedt, anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi, 050 378 2462.

Monikulttuurisen perhekeskuksen toiminta päättynyt
Yhteiset Lapsemme ry:n Monikulttuurisen perhekeskuksen toiminta Helsingin Vuosaaressa on päättynyt viidentoista toimintavuoden jälkeen. Lämpimät kiitoksemme keskuksen työntekijöille ja sen toiminnan kehittämisessä mukana olleille asiantuntijoille, yhteistyökumppaneille ja asiakkaille. Lisää aiheesta.

Tietosuoja
Tämä uutiskirje lähetetään Yhteiset Lapsemme ry:n jäsenille, sidosryhmille sekä uutiskirjeen erikseen tilanneille. Yhteiset Lapsemme ry käsittelee hallinnoimiaan henkilötietoja vastuullisesti ja henkilöiden yksityisyyttä kunnioittaen. Noudatamme henkilötietojen käsittelyssä lakeja ja asetuksia, viranomaisten ohjeistuksia sekä hyvää hallintotapaa. Emme luovuta rekistereissämme olevia tietoja ulkopuolisille. Uutiskirjeen tilaajien yhteystiedot tallennetaan Yhteiset Lapsemme ry:n jäsenrekisteriohjelmaan.

Uutiskirjeen voi peruuttaa ilmoittamalla asiasta osoitteeseen toimisto@yhteisetlapsemme.fi.

Toivotamme hyvää ja aurinkoista kesää!

Yhteiset Lapsemme ry:n toimiston väki

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme 1/2024: ”Rakenteellinen muutos tapahtuu pienillä teoilla”

22/03/2024

Valkoinen koulu -paneelikeskustelussa puhuttiin antirasismin edistämisestä kouluissa Teksti: Linnea HeinonenKuva: Doris Hakkarainen / Fingo, 2024 Pohjoismaiden suurimmassa opetus- ja kasvatusalan...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2024: Kansainvälinen adoptiotoiminta on vaativaa työtä

13/03/2024

Teksti: Katja Mannerström Moni kansainvälisen adoption parissa toimiva taho on seurannut viime aikoina Norjan, Tanskan ja Ruotsin uutisointia liittyen kansainväliseen...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2024: ”Ootko sä iloinen musta?” – Kiintymys syttyy vuorovaikutuksessa

13/03/2024

Teksti: Jenni Heinonen Yhteiset Lapsemme ry, Interpedia ja Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmä järjestivät 25.11.2023 webinaarin otsikolla Adoptioperheiden arjen työkaluja -mentalisaatio, theraplay...

Lue lisää

Teatteri-ilta Kolumbian lapsille KOM-teatterissa 3.4.2024

06/03/2024

Lämpimästi tervetuloa teatteriin ja tukemaan kolumbialaisten lasten esikoulutoimintaa Bogotassa! Myymme lippuja KOM-teatterissa esitettävään näytelmään Putoavat linnut – Tavallisia ihmisiä katastrofin...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2023: Unelmien askeleet – haastattelussa tanssitaiteilija Joel Alalantela

18/01/2024

Teksti: Amanda ChalimbaKuva: Titta Toivanen “Tanssin vaikutus on parantava voima, se on moniulotteinen kokemus, jolla on tarttuva pinta omaan elämään”,...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2023: Konfliktikuvat ahdistavat, mutta silmät täytyy pitää auki

11/01/2024

Teksti: Katja Mannerström Silmiemme edessä tapahtuu kauheuksia ja ihmisoikeusloukkauksia joka minuutti. Maailmassa on YK:n mukaan tällä hetkellä meneillään ainakin 32...

Lue lisää