26/07/2017

Yhteiset Lapsemme – Uutiskirje 5/2017

Kesän aikana mediassa ovat puhuttaneet turvapaikanhakijoiden karkotukset ja alaikäisten yksintulleiden turvapaikanhakijoiden määräaikaiset oleskeluluvat. Jokainen alaikäinen on lapsi, jolla on oikeus saada suojelua ja kasvaa turvassa. Erityisen epäreilulta tuntuvat lapsiperheiden karkotukset ja yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden oleskelulupien määräaikaisuus. Kotoutumisen kannalta on tärkeää, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus solmia pysyviä ihmissuhteita sekä tunne siitä, että voi juurtua ja suunnitella tulevaisuutta Suomessa.

Yhteiset Lapsemme ry:n syyskauden käynnistyttyä jatkamme työtämme ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden ja turvapaikanhakijaperheiden kanssa. Uutena toimintana aloitamme kolmivuotisen hankkeen (STEA 2017- 2020), jossa koulutamme vapaaehtoisia tukiperheitä yksintulleiden turvapaikanhakijataustaisten lasten ja nuorten kotoutumisen tueksi. Järjestämme edelleen myös kerhotoimintaa ja retkiä pakolaislapsille, -nuorille ja perheille.

Syyskauden perinteistä kansainväliseen adoptioon liittyvää toimintaa ovat valmennuskurssit, murrosikäisten vanhempien tapaamiset ja tilaisuudet sekä adoptoitujen vertaistoiminta.  Ole rohkea ja reilu – ohjaajakoulutukset järjestetään tänä syksynä Helsingissä ja Turussa.  Syksyllä on tiedossa myös monia esityksiä, näyttelyitä ja tapahtumia, jotka avaavat ja syventävät elämyksellisesti monikulttuurisuuden, yhdenvertaisuuden ja lastensuojelun teemoja.

Taiteiden yössä laulu- ja tanssiesityksiä Ramandan tanssista 24.8.
Koko perheen musiikkisatunäytelmä Ramandan tanssi saa kantaesityksensä lokakuussa Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Taiteiden yössä torstaina 24.8. klo 18.30 -20.00 on mahdollisuus kurkistaa väliverhojen taakse ja nähdä katkelmia ja musiikki- ja tanssiesityksiä Ramandan tanssista Café Engelin sisäpihalla, os. Aleksanterinkatu 26, Helsinki. Lämpimästi tervetuloa!

Ramandan tanssin tarina on opettavainen, myyttinen ja monikerroksinen. Näytelmässä tuodaan yhteen nuorten ja aikuisten sisäisiä maailmoja, katsotaan kulttuurierojen taakse ja luodaan samalla tilaa uudelle laulun, tanssin ja tarinan keinoin.

Olemme varanneet lippuja Ramandan tanssin ensi-iltaan sunnuntaina 8.10.2017 klo 16.00. Liput aikuiset 25 e, opiskelijat ja muut alennusryhmät 14 e, alle 18-vuotiaat nuoret 8,50 e ja alle 13-vuotiaat 6 e. Esitys sopii 7-vuotiaasta alkaen kaikenikäisille. Kesto n. 2 h, sisältäen väliajan. Lipputilaukset: toimisto@yhteisetlapsemme.fi. Lisätietoja Ramandan tanssista ja esityksistä mm. koululaisryhmille.

Adoptiotilaisuus isovanhemmille ja muille läheisille Jyväskylässä 30.8.
Yhteiset Lapsemme, Pelastakaa Lapset ja Interpedia järjestävät keskiviikkona 30.8. klo 15.00 -18.30 Pelastakaa Lapset ry:n Keski-Suomen aluetoimistossa, os. Kauppakatu 32 (3. krs), Jyväskylässä tilaisuuden adoptiolasten isovanhemmille ja adoptiolastenlasta odottaville tuleville isovanhemmille sekä muille läheisille.

Osallistumismaksu 35 euroa sisältää kahvi- ja teetarjoilun. Ilmoittautumiset 22.8. mennessä kirsi.narhi@pelastakaalapset.fi. Katso tarkemmin koko ohjelma

PIHALLA!? – taidenäyttely ja työpajat Annantalossa 3.9. -1.10.
PIHALLA!?-taidenäyttelyn avajaiset pidetään sunnuntaina 3.9.2017 klo 14 -16 Annantalossa, os. Annankatu 30, Helsinki. Näyttely on osa Yhdessä koettua –kiertuetta ja sen järjestää Pesäpuu ry yhteistyökumppaneineen. Yhteiset Lapsemme tuo näyttelyyn kansainvälisesti adoptoitujen lasten ja nuorten sekä yksintulleiden turvapaikanhakijanuorten tekemää taidetta.

PIHALLA!? –näyttely avaa ikkunan lastensuojelun maailmaan. Sen tarkoituksena on vaikuttaa asenteisiin ja ennakkoluuloihin, sekä purkaa lastensuojeluun, sijaishuoltoon ja adoptioon liittyviä ennakkokäsityksiä tuomalla esiin lasten ja nuorten moninaiset tarinat lastensuojelussa ja sen rajapinnoilla. Näyttely on avoinna 3.9 -1.10.2017 ma-pe 9-20, la ja su 10-16. Lue lisää myös näyttelyn yhteydessä pidettävistä työpajoista sekä Yhdessä Koettua –hankkeesta.

Kansainvälinen adoptiokonferenssi Helsingissä 29.9.
Pohjoismainen adoptioneuvosto (Nordic Adoption Council) järjestää perjantaina 29.9. adoptiokonferenssin Klaus K–hotellin Rake –salissa. Päivän teemana on Current Phenomena in Intercountry Adoptions ja se on suunnattu adoptio- ja lastensuojelutyön ammattilaisille, adoptoiduille ja adoptiovanhemmille sekä muille kiinnostuneille. Puhujina kuullaan kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita. Konferenssikieli on englanti. Osallistumismaksu on 110 €/ henkilö. Lisätiedot, ohjelma ja ilmoittautuminen 21.8. (HUOM!) mennessä.

Käsiin kirjottu –näyttely Taidetalo Pessissä 4.-29.9.
Käsiin kirjottu –näyttely avautuu Taidetalo Pessissä, os. Kielotie 14, Vantaalla maanantaina 4.9. klo 14.00 -15.30. Avajaistapahtuma on suunnattu erityisesti opettajille, kasvattajille ja muille aiheesta kiinnostuneille aikuisille. Ohjelmassa on näyttelyn esittely ja Viisaan hevosen tarina –varjoteatteriesitys. Ilmoittautumiset: mirva.aalto@vantaa.fi. Vapaa pääsy!

Käsiin kirjottu –näyttely tarjoaa tietoa Itä-Euroopan romanien tilanteesta ja köyhyyden taustoista ja se on suunnattu kouluikäisille lapsille ja nuorille. Taidetalon Pessissä näyttely on avoinna maanantaisin klo 9-14 ja lauantaisin klo 13.30 -16.00.

Ole rohkea ja reilu –ohjaajakoulutukset Helsingissä ja Turussa
Ole rohkea ja reilu –työpajojen ohjaajakoulutukset järjestetään 30.9.–1.10 klo 10-16 Helsingissä Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla ja 4.-5.11 Turussa Perhetalo Heidekenissä.

Koulutuksessa osallistujat tutustuvat rasismiin käsitteenä ja ilmiönä sekä opettelevat ohjaamaan Ole rohkea ja reilu -työpajoja lapsille ja nuorille. Ole rohkea ja reilu -työpajoissa käsitellään taiteellisten ja toiminnallisten menetelmien avulla moninaisuutta, ystävyyttä, ennakkoluuloja ja toisen huomioon ottamista. Koulutus on maksuton. Lisätietoja ja ilmoittautumiset marjukka.rauhala@yhteisetlapsemme.fi tai puh. 044 721 1250.

Kolibrí Lasten Syysfiesta 8.10. Annantalossa
Yhteiset Lapsemme osallistuu Kolibrí Lasten Syysfiestaan Annantalossa 8.10. klo 11.00 -17.00 tuomalla 2. kerroksen näyttelytilaan Vilma Pimenoffin valokuvat, jotka on otettu Boliviassa järjestetyissä lasten solidaarisuustyöpajoissa. Näyttely on esillä 13.10. saakka. Tapahtuman aikana järjestämme myös Ole rohkea ja reilu –työpajoja. Lisätietoja myöhemmin kotisivuiltamme!

Adoptiopäivä murrosikäisten adoptionuorten vanhemmille 7.10.
Yhteiset Lapsemme, Interpedia ja Helsingin kaupungin adoptioryhmä järjestävät lauantaina 7.10.2017 Satakuntatalon Kilta-salissa Helsingissä adoptiopäivän, joka on suunnattu murrosikäisten adoptionuorten vanhemmille. Tilaisuuden puhujina psykoterapeutti Eeva-Liisa Junnola Nyström ja psykoterapeutti Joona Mikkola. Seminaarissa kuullaan myös aikuisen adoptoidun omakohtainen puheenvuoro. Lisätietoja, ohjelma ja ilmoittautumiset

Murrosikäisten adoptionuorten vanhempien tapaamiset jatkuvat 11.10.
Murrosikäisen nuoren ja vanhemman välillä tunteet vaihtelevat puolin ja toisin. Miten voimme vaikuttaa nuoren itsenäistymisen ja irtaantumisen kokemuksiin? Tapaamisissa käsittelemme omien ja nuoren tunteiden kohtaamista sekä sitä, miten voimme mm. vuorovaikutuksen ja ajattelumallien muutosten avulla vaikuttaa näissä tilanteissa ja miten saamme omat voimavaramme käyttöömme ja tukea omalle ja nuoremme irtaantumiselle.

Ryhmän tapaamiset pidetään Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla keskiviikkoisin 11.10., 8.11., ja 13.12. klo 17 – 20. Osallistumismaksu 20€/kerta. Lisätiedot: Jaana Ovaska, puh. 040 570 1346 ja Anja Wikstedt, puh. 050 378 2462.

Teatteri-ilta lapsen oikeuksien hyväksi Boliviassa 25.10.
Järjestämme teatteri-illan, jolla keräämme varoja lapsen oikeuksien hyväksi tehtävään työhön Boliviassa. Esityksenä on Salla Viikan ja Hilkka-Liisa Iivanaisen käsikirjoittama ja Hilkka Iivanaisen ohjaama näytelmä My Baby keskiviikkona 25.10. klo 19.00 KOM-teatterissa, os. Kapteeninkatu 26, Helsinki. Lue lisää My Baby -näytelmästä

Liput 35 euroa, tilaukset sähköpostilla anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi tai puh. 050 3782 462. Ennen esitystä luvassa perinteiset viihdyttävät etkot toimistollamme!

Adoptiovalmennuskurssit syksyllä
Syksyn adoptiovalmennuskursseista on vielä tilaa ruotsinkielisellä kurssilla, joka pidetään Vaasan lähellä Korsholmassa 8.-10.9. Myös toista adoptiolasta odottavilla vanhemmille 28.-29.10. Helsingissä järjestettävällä kurssilla on vapaita paikkoja. Lisätiedot ja ilmoittautumiset  

Adoptoitujen chat avoinna ma ja to klo 18-20
Adoptoitujen chatissa voi jutella luottamuksellisesti koulutettujen vapaaehtoisten adoptoitujen aikuisten kanssa. Chat on avoinna maanantaisin ja torstaisin klo 18-20. Chat on tarkoitettu kaikille adoptoiduille ja sen alaikäraja on 13 vuotta.

Lisää ajankohtaisia:

Haemme Ole rohkea ja reilu -työpajojen ohjaajia keikkatyöhön

16/04/2024

Etsimme motivoituneita ja sitoutuneita ohjaajia keikkatyöhön ohjaamaan Yhteiset Lapsemme ry:n Ole rohkea ja reilu -työpajoja varhaiskasvatukseen ja alakoulun 1.–2. luokille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2024: ”Rakenteellinen muutos tapahtuu pienillä teoilla”

22/03/2024

Valkoinen koulu -paneelikeskustelussa puhuttiin antirasismin edistämisestä kouluissa Teksti: Linnea HeinonenKuva: Doris Hakkarainen / Fingo, 2024 Pohjoismaiden suurimmassa opetus- ja kasvatusalan...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2024: Kansainvälinen adoptiotoiminta on vaativaa työtä

13/03/2024

Teksti: Katja Mannerström Moni kansainvälisen adoption parissa toimiva taho on seurannut viime aikoina Norjan, Tanskan ja Ruotsin uutisointia liittyen kansainväliseen...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2024: ”Ootko sä iloinen musta?” – Kiintymys syttyy vuorovaikutuksessa

13/03/2024

Teksti: Jenni Heinonen Yhteiset Lapsemme ry, Interpedia ja Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmä järjestivät 25.11.2023 webinaarin otsikolla Adoptioperheiden arjen työkaluja -mentalisaatio, theraplay...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2023 Kolumni: Rasismi lastemme kouluarjessa

06/03/2024

Teksti: Saara LoukolaKuva: Suvi Sievilä  Tutkimuksessamme neljä tutkijaa vietti vuonna 2022 satoja tunteja kuudessa yläkoulussa keskustellen ja havainnoiden, miten suomalaisissa...

Lue lisää

Tunnista, tiedosta, toimi – Rasisminvastainen ilta Oodissa 21.3.2024

05/03/2024

Mitä rasismi on? Miten tiedostaa omat ennakko-oletukset? Miten voin itse puuttua rasismiin? Tervetuloa mukaan SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piirin ja...

Lue lisää