26/04/2019

Yhteiset Lapsemme – Uutiskirje 3/2019

Ihanan pääsiäisvapaan ja iloisen vapun odottelun välissä keväiset työmme jatkuvat!

Yhteiset Lapsemme ry:n rasisminvastaisiin vaalitavoitteisiin sitoutui eduskuntavaaleissa huikeat 116 kansanedustajaehdokasta, joista 12 valittiin uuteen eduskuntaan. Lämpimät kiitoksemme kaikille rohkeille ja reiluille ehdokkaille ja onnittelumme eduskuntaan valituille kansanedustajille – ihan erityisesti tietysti yhdistyksemme puheenjohtaja Eva Biaudet’lle!

Vaalivaikuttamistyömme jatkuu europarlamenttivaaleissa, jotka pidetään toukokuun lopussa.

Kampanjatyömme tueksi kuvasimme YK:n rasisminvastaisena päivänä 21.3. Keskustakirjasto Oodissa Rohkeasti rasismia vastaan! -videon, jossa nuoret jakavat omia ajatuksiaan ja ottavat kantaa rasismiin. Jos et ole vielä nähnyt videota, niin voit katsoa sen YouTube -kanavaltamme.

Yhteiset Lapsemme ry:n kevätkokous 29.4.
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 29.4.2019 klo 18 osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, Helsinki. Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty jo aiemmin jäsenille, mutta vielä ehtii mukaan! Kokousasioiden jälkeen eri toimintojen ja hankkeiden työntekijät esittelevät omaa toimintaansa lyhyillä puheenvuoroilla ja kuvilla. Ilmoittautumiset: toimisto@yhteisetlapsemme.fi tai puh. 050 3782 463.

Koulutus turvapaikanhakijanuorten tukihenkilöille ja tukiperheille 4.-5.5.
Yhdessä matkalla -hanke järjestää vapun jälkeisenä viikonloppuna 4.-5.5. klo 10-16 maksuttoman koulutuksen turvapaikanhakijanuorten tukiperheille ja tukihenkilöille. Toimintaan osallistuvat nuoret ovat 12-18-vuotiaita ja he asuvat pääkaupunkiseudulla, Kirkkonummella ja Keski-Uudellamaalla.  Koulutus pidetään Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, Helsinki.  Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet

Theraplay-leikkeihin tutustumistilaisuus 11.5.
Yhteiset Lapsemme ry järjestää lauantaina 11.5.2019 klo 12.30-14.30 adoptionhakijoille ja adoptiovanhemmille tilaisuuden, jossa on mahdollista tutustua sairaanhoitaja, kasvatustieteen maisteri Bettina Brantberg-Ahlforsin johdolla theraplay-leikkien maailmaan. Tilaisuus pidetään Helsingin Yrittäjänaisten tiloissa, osoitteessa Uudenmaankatu 23 A 2, Helsinki. Osallistumismaksu 30 euroa, ilmoittautumiset (26.4. mennessä) martha.vuori@yhteisetlapsemme.fi tai puh. 045 1104 309. Katso tarkemmin

Adoptiovalmennuskurssit
Tänä vuonna järjestämme kahden viikonlopun adoptiovalmennuskursseja Helsingissä sekä Oulussa.  Helsingin tämän kevään ja syksyn valmennuskurssit ovat alustavasti täynnä, Oulun kurssilla sekä keväällä 2020 järjestettävillä Helsingin kursseilla on vielä tilaa. Katso kurssien ajankohdat kotisivuiltamme. Varapaikoille ja kursseille ilmoittautumiset sekä tiedustelut sähköpostilla anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi.

Haemme Koti Ilolaan yöhoitajaa ja 1-2 kesätyöntekijää sekä keikkalaisia
Koti Ilolassa on avoinna määräaikainen yöhoitajan perhevapaan sijaisuus ajalla 23.5.- 20.11.2019 (jatkuu mahdollisesti pidempään). Lisäksi haemme 1-2 kesätyöntekijää sekä keikkalaisia. Yhteydenotot ja tiedustelut johtaja Pirkko Kokko, puh. 050 595 3811, pirkko.kokko@yhteisetlapsemme.fi. 

Maailma kylässä -festivaali 25.-26.5.
Varma merkki kesän tulosta on Maailma kylässä -festivaali! Tämä upea ja monikulttuurinen festivaali pidetään Helsingin Kaisaniemen puistossa 25.-26.5. Yhteiset Lapsemme ry:n teltan paikka ja tarkempi ohjelma ständillämme ilmoitetaan myöhemmin.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
Share on FacebookTweet about this on Twitter

Lisää ajankohtaisia:

Seminaari Adoptoitujen lasten ja nuorten identiteetistä 21.3.2020

16/01/2020

Yhteiset Lapsemme ry järjestää seminaarin Adoptoitujen lasten ja nuorten identiteetistä lauantaina 21.3.2020 klo 9.30-16.00 Tekniskan salit -luentotilassa, osoitteessa Eerikinkatu 2,...

Lue lisää

Koulutustilaisuus rasismista adoptiovanhemmille 4.4.2020

15/01/2020

Rasistinen häirintä ja syrjintä ovat lisääntyneet viime vuosina suomalaisessa yhteiskunnassa. Miten adoptiovanhemmat voivat paremmin käsitellä rasismia lastensa kanssa? Miten adoptiovanhemmat...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2019: Arkadianmäellä hyvinvointivaltion puolesta

19/12/2019

Teksti: Bella Forsgrén Maailmalla kiertäessäni ymmärsin, kuinka hyvässä asemassa olinkaan moneen kansainväliseen ystävääni nähden. Ymmärsin sen olevan pitkälti hyvinvointivaltion ansiota....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2019: Henkilökuvassa Martha Vuori

19/12/2019

Teksti: Irma Marttinen Kuva: Vilma Pimenoff Vappuna 1986 Suomeen saapui pieni tyttö Etiopiasta. ”Tulin suoraan vappubileisiin”, Martha Vuori, 37, nauraa....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2019: Vähemmän salaisuuksia ja vaikenemista, enemmän avoimuutta

14/12/2019

Teksti: Anja Wikstedt Kuva: Markus Söderlund Yhdysvaltalainen professori David Brodzinsky, pitkän linjan adoptioammattilainen, oli puhumassa Nordic Adoption Councilin konferenssissa Islannissa...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 3/2019: Adoptioperheiden kokemuksia S2-opetuksesta

03/10/2019

Teksti: Martha Vuori Kuva: Kari Kuukka Adoptiovanhemmista moni kokee S2-kielen tärkeänä oman lapsen kielen kehityksen kannalta. Sen saamisessa on kuitenkin...

Lue lisää