15/01/2018 - , , , ,

Perheestä tukea yksintulleille turvapaikanhakijanuorille

Yhdessä matkalla – Tukiperheestä voimaa yksintulleen nuoren kotoutumiseen

Yhteiset Lapsemme ry on käynnistänyt elokuun 2017 aikana Yhdessä matkalla -hankkeen. Hanke on osa Sosiaali- ja terveysministeriön avustusohjelmaa itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi.

STEA:n rahoittaman Kaikille eväät elämään -avustusohjelman tavoitteena on eriarvoisuuden vähentäminen. Mukana avustusohjelmassa on 23 hanketta eri puolelta Suomea.  Hankkeet rahoitetaan Raha-automaattiyhdistyksen pelituotoista, jotka jäivät jakamatta ennen kuin Raha-automaattiyhdistys, Veikkaus OY ja Fintoto yhdistyivät yhdeksi yhtiöksi vuoden alussa. Avustusohjelmat toimivat vuosina 2017-2020. Yhteensä juhlavuoden avustusohjelmiin STM kohdentaa n. 37 miljoonaa euroa.

Yksintulleet alaikäiset tarvitsevat tukea

Vuodesta 2006 lukien Suomeen on tullut yksintulleita alaikäisiä turvapaikanhakijoita noin 6 000, joista vuonna 2015 ennätykselliset 3 024 ja vuonna 2016 vielä 401. Useimmat heistä ovat lähtöisin konfliktialueilta Afganistanista, Irakista, Somaliasta ja Syyriasta.

Yksintulleiden alaikäisten lasten ja nuorten elämään liittyy paljon epävarmuutta ja turvattomuutta eri elämänvaiheissa. Lähiperheen puuttuminen seuraa usein koko aikuistumisen matkaa. Näiden nuorten itsenäistyminen tapahtuu jo varhain, ilman vanhempien ja lähiverkoston antamaa luontevaa tukea. Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden traumaattiset kokemukset, pakolaisuus sekä huoltajasta ja läheisistä erossa oleminen ovat selkeitä riskitekijöitä lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Arjen haasteena Suomessa on sosiaalisten verkostojen pirstaleisuus ja sosiaalisen tuen riittämättömyys.

Yhdessä matkalla -hankeen tarkoitus on yksintulleiden lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja kotoutumisen tukeminen vapaaehtoisen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan keinoin. Toiminnan kohderyhmänä ovat Uudellamaalla asuvat alaikäiset turvapaikanhakijalapset ja -nuoret, jo oleskeluluvan saaneet nuoret sekä kuntaan siirtyvät jo 18 vuotta täyttäneet nuoret. Toiminnan kohderyhmään kuuluvat myös kielteisen oleskeluluvan saaneet nuoret. Erityistä huomiota kiinnitetään nuoren elämän taitekohtiin, joita ovat esimerkiksi oppivelvollisuuden päättyminen ja itsenäiseen asumiseen siirtyminen.

Tukiperhe auttaa kotoutumisessa

Parhaimmillaan toivomme tukiperheen tai tukihenkilön tuovan lasten ja nuorten elämään normaalia perhearkea, kuulumisen tunnetta, virikkeellistä toimintaa sekä vahvistavan lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kotoutumisen edellytyksiä.

Tukiperhe tai tukihenkilö voi tarjota nuorelle käytännönläheistä tukea, eheyttäviä ja korvaavia kokemuksia sekä rinnalla kulkemista. Tukiperheen avulla myös sosiaalisten suhteiden ja verkostojen luominen mahdollistuu luonnollisessa ympäristössä.  Tukiperheen avulla maahanmuuttajanuori oppii kieltä ja kulttuuria, tapoja ja tottumuksia.

Koulutusmallin kehittäminen

Yhdessä matkalla -hankkeen tavoitteena on tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan kehittäminen ja juurruttaminen Uudenmaan alaikäisyksiköihin. Tarkoitus on tuottaa koulutusmateriaali ja toimintamalli, joka on siirrettävissä mihin tahansa yksintulleiden asumisyksikköön.

Hankkeessa tuetaan ja koulutetaan myös alaikäisyksikköjen työntekijöitä toimimaan vapaaehtoisten kanssa. Hankkeen työntekijät tarjoavat tukea, koulutusta, työnohjausta ja virkistystoimintaa vapaaehtoisille tukiperheille ja – henkilöille. Hankkeessa toimivien vapaaehtoisten sekä alaikäisyksikköjen työntekijöiden tueksi järjestetään puhelinpalvelua, jonka kautta on mahdollista saada tukea ja ohjausta omaan työhön.

Kuluvan vuoden tavoitteena on Uudenmaan alueella jo toimivan vapaaehtoisen tukiperhe -ja tukihenkilötoiminnan laajuuden ja sisällön kartoittamisen ohella koulutusmateriaalin ja koulutuksen sisällön suunnittelu. Yhteistyön pilottiyksiköiden kanssa pyritään käynnistämään myös mahdollisimman nopeasti.

Hankkeen ohjausryhmätyöskentely tulee käynnistymään myös kuluvan syksyn aikana. Hankkeen ohjausryhmätyöskentelyyn tulee osallistumaan edustajat hankkeen pilottiyksiköistä, maahanmuuttovirastosta, Uudenmaan ELY-keskuksesta, EHJÄ ry:stä sekä Yhteiset Lapsemme ry:n hallituksen edustaja. Yhdessä matkalla -hankkeessa on kaksi työntekijää.

Teksti: Piia Sauranen
Kuva: Yannis Kolesidis

Hankkeen työntekijät

Hankepäällikkö Piia Sauranen on ollut Yhteiset Lapsemme ry:ssä vuodesta 2006, toimien muun muassa monikulttuuristen lastenkotien johtajana ja lastensuojelu- sekä lapsi- ja perhepalveluiden päällikkönä. Hän on koulutukseltaan sosiaaliohjaaja ja sosionomi AMK sekä opiskelee parhaillaan sosionomi YAMK/sosiaalialan johtaminen ja kehittäminen- tutkintoa.

Hankekoordinaattori Heini Aaltonen on toiminut viime vuodet projektityöntekijänä PePPi-hankkeessa (vapaaehtoiset voimavarana sijaisperheiden tukemisessa).  Aikaisemmin Heini on työskennellyt mm. SPR:n nuoriso- ja vapaaehtoistoiminnan suunnittelijana sekä IFRC (International Federation of Red Cross and Red Crescent Societies) Amerikkojen nuoriso-ohjelman koordinaattorina. Heini on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri.

Takaisin aihealueeseen: , , , ,