12/05/2020 - , , , , , ,

Tukiperheessä turvapaikanhakijanuori saa olla ihan tavallinen nuori

Ilman huoltajaa Suomeen turvapaikanhakijana saapuvat lapset elävät Suomessa ilman omaa perhettään. Nämä lapset ja nuoret saavat oman tukiperheen kanssa mahdollisuuden viettää arvokasta perheaikaa ja mahdollisuuden olla ihan vaan tavallisia lapsia ja nuoria.

Jokainen perhe on erilainen, mutta perheen tunnelmassa on usein jotain tuttua ja yhdistävää. Perheen kanssa vietetty aika ja yhdessäolo sekä arjen palaset ovat usein aika samanlaisia kaikissa perheissä ja kaikissa kulttuureissa. Perheen tunnelma ja tavallisen hyvän elämän elementit tuovat lapsille ja nuorille turvaa. Perheen tunnelmaa luovat esimerkiksi läheisten kanssa oleminen, ruoka, keskustelut ja ihan tavallinen arki läheisten kanssa. Perheen tunnelma luo turvallisuutta ja lämpöä erityisesti sellaisille lapsille, joilla ei ole omaa perhettä Suomessa.

Ilman huoltajaa Suomeen turvapaikanhakijana saapuvat lapset asuvat ryhmäkodeissa ja perheryhmäkodeissa, joissa he saavat hyvää ikätasoista hoivaa ja huolenpitoa. Nämä asumisyksiköt ovat kuitenkin laitoksia, joissa asuu paljon nuoria ja aikuiset ohjaajat ovat työntekijöitä. Vaikka tunnelmasta pyrittäisiin luomaan kodinomainen, on asetelma kuitenkin erilainen kuin kodissa perheen kanssa.

Kodin ja perheen tunnelmaa ja arkea voi kokea myös tukiperheen kanssa. Tukiperheessä ilman omaa perhettään Suomessa asuva lapsi tai nuori saa olla ihan vaan lapsi. Tukiperhe ottaa lapsen osaksi omaa arkeaan esimerkiksi 2-4 kertaa kuukaudessa ja he tekevät yhdessä ihan tavallisia asioita, kuten ulkoilevat, harrastavat, laittavat ruokaa ja viettävät aikaa yhdessä. Sellaista mitä perheet yhdessä tekevät. Tukiperheen kanssa lapsi tai nuori saa perheen kanssa olemisen kokemuksia ja ihan tavallisen arjen parantavaa voimaa.

Yhteiset Lapsemme ry järjestää tukiperhe- ja tukihenkilötoimintaa ilman huoltajaa turvapaikkaa hakeneille lapsille ja nuorille. Etsimme jatkuvasti uusia vapaaehtoisia tukiperheitä ja tukihenkilöitä. Voisitko sinä ottaa ilman perhettään Suomessa elävän lapsen tai nuoren osaksi elämääsi?

Lisätietoa toiminnasta voit kysyä:

Meeri Lindroos, puh. 044 7211 244, meeri.lindroos@yhteisetlapsemme.fi
Heini Aaltonen, puh. 044 7211 245, heini.aaltonen@yhteisetlapsemme.fi

 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
Share on FacebookTweet about this on Twitter

Takaisin aihealueeseen: , , , , , ,

Lisää samasta aiheesta:

Darunin tarina – vammaisen nuoren kasvu ja hoito kurdiperheessä

12/05/2020 - , , , , ,

Teksti: Darun Jaza Minut salakuljetettiin Suomeen 11-vuotiaana. Vanhemmat päättivät lähettää minut pois Kurdistanista, koska siellä elämä vammaisena oli hyvin vaikeaa....

Lue lisää

Neutraalia n-sanaa jäljittämässä

12/02/2020 - , , , , , , , , ,

Teksti: Markus Söderlund N-sana on ikävä sana, suorastaan ruma. Emme käytä sitä työpaikalla (tai kotona), vaikka töissä puhummekin usein kulttuurisesta...

Lue lisää

Kommentti: Rasismia ei pidä hyväksyä vaaliviikollakaan

22/05/2019 - , , , , ,

Europarlamenttivaalit pidetään sunnuntaina. Ennakkoon äänestäneiden määrä kasvoi viime vaaleista, mutta olisi liioiteltua puhua varsinaisesta vaali-innostuksesta. Mutta hyvä että kasvoi! Puolueiden...

Lue lisää

Blogi 2/2019 Lasten ajatuksia kuulemassa

12/04/2019 - , , ,

Saimme helmikuussa tilaisuuden kuulla ja keskustella Sari-Anne Paason kanssa Pesäpuu ry:n kehittämästä Salapoliisi Mäyrä – menetelmästä. Menetelmän tavoitteena on lasten...

Lue lisää

Blogi 1/2019 Rasismi on haitallista ja sen vastustaminen kuuluu meille kaikille

21/03/2019 - , , , , , ,

Teksti: Sokorey Mohamed ja Ada Koskinen Omia kokemuksiamme rasismista “Aasialaistaustaisena adoptoituna suurin osa rasismin kokemuksistani on toiseuttamista ja eksotisointia eli...

Lue lisää

Blogi 8/2018 Rauhankyyhkyjen viestejä lapsille vuoteen 2048

31/10/2018 - , ,

Yhteiset Lapsemme ry:n 30-vuotispuutarhajuhlissa 17.8.2018 pohdimme juhlavieraiden kanssa rauhaa. Pysähdyimme miettimään, mitä rauha itse kullekin tarkoittaa, miten sitä voisi edistää...

Lue lisää

Tutustu toimintaamme: