16/08/2018

Ole rohkea ja reilu -ohjaajakoulutus Turussa 6.-7.10.2018

Yhteiset Lapsemme ry:n Ole rohkea ja reilu -työpajojen ohjaajakoulutus järjestetään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna 6.-7.10.2018 klo 10–16 Turussa Perhetalo Heidekenissä, os. Sepänkatu 3. Koulutus on osallistujille maksuton.

Koulutuksessa osallistujat oppivat ohjaamaan rasisminvastaisia Ole rohkea ja reilu -työpajoja lapsille ja nuorille. Työpajoissa käsitellään muun muassa liikkeen, teatterin, kuvataiteen ja toiminnallisten menetelmien avulla moninaisuutta, ystävyyttä, ennakkoluuloja ja toisen huomioonottamista.

Koulutuksessa tutustutaan myös rasismiin käsitteenä ja ilmiönä sekä harjoitellaan ryhmän ohjaamista ja käydään läpi valmiit työpajasuunnitelmat. Koulutuksen jälkeen vapaaehtoinen pääsee ohjaamaan työpajoja päiväkoteihin, kouluihin ja vapaa-ajanryhmiin yhdessä työparin kanssa.

Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki yli 16-vuotiaat, jotka haluavat edistää moninaisuuden arvostusta ja osallistua rasisminvastaiseen työhön. Vapaaehtoisilta ei vaadita erityistaitoja, vaan ohjaaminen onnistuu kaikilta koulutuksemme käyneiltä. Vapaaehtoisten pitää olla kiinnostuneita lapsi- ja/tai nuorisoryhmien ohjaamisesta. Toivomme koulutukseen mukaan eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia vapaaehtoisia, jotka mielellään sitoutuvat ohjaamaan työpajan vähintään kerran kuussa. Työpajat ohjataan pääosin päivisin.

Ilmoittautumiset ja lisätietoja

Ilmoittautumiset koulutukseen viimeistään 1.10. pajatoiminta@yhteisetlapsemme.fi tai 044 721 1246 / Helena Korpela. Katso myös tarkemmin

KUVA: Kiinnoste 2018

Jaa sosiaalisessa mediassa:
Share on FacebookTweet about this on Twitter

Lisää ajankohtaisia:

Haemme talous- ja henkilöstökoordinaattoria vakituiseen työsuhteeseen

15/02/2019

Haemme  talous- ja henkilöstökoordinaattoria vakituiseen työsuhteeseen 11.3.2019 alkaen Yhteiset Lapsemme ry:n Helsingin Etu-Töölössä sijaitsevaan keskustoimistoon. Talous- ja henkilöstökoordinaattorin työtehtäviin kuuluu...

Lue lisää

Koulutukset turvapaikanhakijanuorten tukiperheille ja tukihenkilöille 7.3.-10.3. sekä 4.-5.5.2019

29/01/2019

Voisitko sinä tai perheesi tarjota yksin tulleelle nuorelle kokemuksia tavallisesta arjesta? Tervetuloa mukaan turvapaikanhakijataustaisten nuorten tukiperheiden ja tukihenkilöiden koulutukseen. Keväällä 2019...

Lue lisää

Ilo on lapsen oikeus – Oikeudet kaikille! -näyttely CAISASSA 7.-28.3.2019

27/01/2019

Vuoden 2018 marraskuussa Annantalossa esillä ollut taiteilija Rosamaría Bolomin lapsen oikeuksista lapsille kertova näyttely  Ilo on lapsen Oikeus. Oikeudet Kaikille!...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme – Uutiskirje 1/2019

25/01/2019

Uusi vuosi on alkanut vilkkaan yhteiskunnallisen keskustelun merkeissä, eikä ylilyönneiltäkään ole vältytty. Tammikuun alkupuolella perussuomalaiset nuoret julkaisivat kannanoton, jossa kansainvälinen...

Lue lisää

Adoptiotilaisuus isovanhemmille ja muille perheiden läheisille 18.3.2019

23/01/2019

Yhteiset Lapsemme ry, Pelastakaa Lapset ry ja Interpedia ry järjestävät maanantaina 18.3.2019 klo 16.00-19.45 Pelastaskaa Lapset ry:n Tiukula-talossa, os. Koskelantie...

Lue lisää

Monikulttuurinen ystävänpäiväjuhla Oodissa 16.2.2019

23/01/2019

Yhteiset Lapsemme ry järjestää perinteiseen tapaan Monikulttuurisen ystävänpäiväjuhlan, joka pidetään tänä vuonna lauantaina 16.2.2019 klo 14.00-16.00 Keskustakirjasto Oodin lastenosastolla, 3...

Lue lisää