04/05/2018

Markus Söderlund Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtajaksi

Yhteiset Lapsemme ry:n hallitus on valinnut Markus Söderlundin, 37, järjestön uudeksi toiminnanjohtajaksi. Söderlund on koulutukseltaan teologian maisteri ja hallintotieteiden kandidaatti. Hän aloittaa tehtävässään toukokuun puolivälissä.

Markus Söderlund toimii tällä hetkellä lehtorina Suomen Humanistisessa Ammattikorkeakoulussa. Aiemmin hän on toiminut mm. Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n pääsihteerinä sekä kehittämisjohtajana. Söderlundilla on yli 10 vuoden kokemus järjestöistä, joissa hän on toiminut asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

”Yhteiset Lapsemme ry:n tekemälle työlle on yhä suurempi tarve. Monikulttuuristen lasten, nuorten ja perheiden tukeminen on tehtävä, jossa tarvitaan niin julkisia palveluja kuin järjestöjä ja vapaaehtoisia”, Markus Söderlund sanoo.

”Tänä vuonna 30-vuotias Yhteiset Lapsemme ry on minulle entuudestaan tuttu järjestö, ja aloitan uudet tehtävät iloisena ja uteliaana. Odotan innostuneena yhteistyötä ja vuorovaikutusta omien toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.”

Lisätietoja antavat:
puheenjohtaja Eva Biaudet, puh. 050 512 1846
toiminnanjohtaja (17.5. alkaen) Markus Söderlund, puh. 040 762 6809

Jaa sosiaalisessa mediassa:
Share on FacebookTweet about this on Twitter

Lisää ajankohtaisia:

Kevät käyntiin! nuorten kanssa juhlien Suvilahdessa

23/05/2018

Yhteiset Lapsemme ry:n Kevät käyntiin! -nuortentapahtuma pidettiin 11. toukokuuta Oranssi ry:n tiloissa aurinkoisessa Suvilahdessa. Ohjelmassa oli mm. rap-, parkour- ja...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme – Uutiskirje 5/2018

07/05/2018

Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään äitienpäivän aattona lauantaina 12. toukokuuta. Leikkipäivää juhlitaan yhdessä leikkien ja eri puolilla maata lukuisat toimijat järjestävät omia...

Lue lisää

Theraplay-leikit adoptionhakijoille ja adoptiovanhemmille 26.5.2018

03/05/2018

Yhteiset Lapsemme ry järjestää adoptionhakijoille ja adoptiovanhemmille suunnatun Theraplay-leikkeihin tutustumisen lauantaina 26.5.2018 klo 13.30-15.00 LillaLuckanilla (Forum), osoitteessa Simonkatu 8, Helsinki....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme on Maailma kylässä -festivaalissa 26.-27.5.2018

01/05/2018

Yhteiset Lapsemme ry  on jälleen mukana Maailma kylässä -festivaalissa Helsingin Kaisaniemen puistossa. Maailma kylässä -festivaali tuo toukokuun viimeisenä viikonloppuna yhteen...

Lue lisää

Por Una Sonrisa

Teatteri-ilta Kolumbian kummikohteelle 15.5.2018

20/04/2018

Yhteiset Lapsemme ry:n kevään teatteri-illassa nähdään Akse Pettersonin ohjaama näytelmä Arki ja Kauhu tiistaina 15.5.2018 klo 19 Q-teatterissa, os. Tunturikatu...

Lue lisää

Adoptionuorten vanhempien tapaaminen 16.5.2018

19/04/2018

Tunne- ja vuorovaikutustaitoja adoptionuorten vanhemmille Uuden äärellä ei aina tiedä, mihin on menossa. Miten ottaa ilo irti tuntemattomasta ja päästää...

Lue lisää