29/05/2019 - , , ,

Koulupäivä Nepalissa

Teksti ja kuvat: Jenni Matikainen

Kello on 9.45 ja pihalta kuuluu kummallista meteliä. Kadulla kaikuu erilaisia huutoja, käskyjä ja rumpujen pärinää. Välillä myös taputetaan. Avaan uteliaana ikkunani. Kadulla seisoo lapsia suorissa riveissään nostaen käsiä eri suuntiin opettajan ohjeistuksella. Näky on kuin armeijassa. Huuto kaikuu kadulla hukkuen välillä ohikiitävien skootterien moottorin pärinän taakse. On sunnuntai ja koulupäivä Nepalissa on alkamaisillaan.

Joka aamu ennen koulun alkua lapset kerääntyivät pihalle. Opettaja ohjeistaa aamuveryttelyä ja lapset nostavat käsiään välillä eteen, sitten ylös ja lopuksi sivuille. Jossain kohtaa taputetaan tahdissa ja seuraavaksi taas nostetaan käsiä eri suuntiin. Kymmenen minuutin jumpan jälkeen lapset asettavat kätensä vasemman rinnan päälle ja laulavat yhteen ääneen Nepalin kansallislaulun. Laulun jälkeen alkaa rummutus. Muutama rummuttaja hakkaa tahtia ja lapset alkavat marssia ensin paikoillaan, sitten rivi kerrallaan kouluun sisään. Sama rutiini toistuu joka aamu.

Astuin pieneen luokkahuoneeseen yksityisessä koulussa, jossa kymmenestä kahteen kymmentä innokasta ja iloista lasta tervehtii minua seisten. Koitan sulkea ovea, mutta sitä ei tässä luokassa ole ollenkaan. Koulurakennus on vanha ja luokkahuoneet ahtaita ja tunkkaisia. Yritän avata ikkunaa, mutta meteli nousee liian kovaksi, joten on koitettava pärjätä näin.

Oppitunnit ovat pituudeltaan 40-45 minuuttia ja niitä mahtuu koulupäivään seitsemän tai kahdeksan. Oppituntien välissä ei ole juurikaan taukoja, ja lounastaukokin saattaa olla vain 20 minuuttia, josta jo puolet voi vierähtää jonottamiseen koulun kanttiinissa. Useat oppilaat joutuvat syömään luokkahuoneessa kanttiinista ostettuja nuudeleita taikka omia eväitä seuraavan oppitunnin aikana. Koulua käydään kuutena päivänä viikossa, ainoa vapaapäivä on lauantai. Peruskoulun viimeisellä luokalla voi olla jopa 11 oppituntia.

Tänään opetin lapsille omien vahvuuksien löytämistä ja niiden hyödyntämistä. Piirrämme oman osaamisen tähden ja oppilaat miettivät, missä he ovat hyviä, ja minkälaisia taitoja ja mielenkiinnon kohteita heillä on. Ensin tehtävä tuntuu haasteelliselta, mutta pikkuhiljaa näen innostusta ja iloisia ilmeitä lasten kasvoilla.

Tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun lapset miettivät omaa osaamistaan ja pelkästään asioita missä ovat hyviä. Huomaan itsetunnon kohoavan hieman jopa ujoimmillakin ja toivon tämän tehtävän jäävän lasten mieleen. Isot leveät hymyt ainakin antavat minulle kiitoksen siitä, että lapset nauttivat tehtävästä. Kielimuuri antaa haasteita tehtävälle ja minä voin vain toivoa, että he päivittävät tähtiään vuosien varrella ja muistavat, että kaikilla on jokin taito ja jokainen on hyvä jossain.

Koulunkäynti Nepalissa vapaaehtoisin silmin

Nepalissa ollessani minulla oli mahdollisuus opettaa sekä yksityiskoulussa että kunnallisessa koulussa. Kouluissa huomasin paljon eroja opetuksessa, koulunkäynnissä ja varsinkin ilmapiirissä. Yksityiskoulussa tahti on kova ja lapsilla on paineita näyttää pärjäävänsä. Vanhemmat maksavat isot rahat opetuksesta ja kotiin täytyy viedä hyviä arvosanoja. Kunnallisessa koulussa, jossa opetus on ilmaista, tunnelma oli rennompi. Opettajat suhtautuivat opettamiseen enemmän intohimolla, kun taas yksityiskoulussa kaikilla tuntui olevan paineita, sekä oppilailla että opettajilla. Kunnallisessa koulussa tapasin opettajia, jotka opettivat ilmaiseksi, koska kaikille ei riittänyt palkkarahoja. Siitä huolimatta he näyttivät nauttivan työstään. Sen sijaan yksityisellä puolella opettajia oli enemmän poissa ja välillä oppitunteja ei pidetty ollenkaan, koska opettaja oli poissa.

Vaikka en ole opettaja ammatiltani, sain todella vapaat kädet opettaa. Olin alkuun kauhuissani, kun minut jätetiin luokkaan lasten kanssa yksin, eikä kukaan ohjeistanut tai tarkkaillut tekemisiäni. Niinpä päätin opettaa lapsille erilaisia asioita. Puhuimme tulevaisuuden töistä, omista unelmista ja vahvuuksista ja välillä jaoimme vain kulttuurieroja Suomen ja Nepalin välillä. Lapset olivat todella kiinnostuneita Suomesta, ja minä sain kuulla nepalilaisista tavoista, ja opin muutaman sanankin sieltä täältä. Oppilaat moikkasivat minua joka päivä sanoilla “Moi” ja Moi, moi”. Oloni oli kotoisa.

Tärkein aiheeni koko aikana oli puhua kierrätyksestä ja luonnon puhtaana pitämisestä, koska oli sydäntä riipivää nähdä niin kauniin maan luonto pullollaan muovia ja muuta roskaa. Järjestimme koulussa jopa siivouspäivän ja veimme lapset siivoamaan temppelialueita. Tuntui hyvältä tuoda konkretiaa opetukselle ja koulussa näitä päiviä kuulemma järjestettiin vuosittain. Olin iloinen tästä.

Opetin koulussa vain muutaman viikon, mutta viimeisenä päivänä minulle järjestettiin jäähyväisseremonia. Olin todella yllättynyt, kun oppilaat tulivat hyvästelemään, antoivat lahjoja ja kiittelivät kovasti. Vaikka olin niin pienen hetken heidän elämässään, olin onnellinen siitä, että olin pystynyt antamaan heille edes jotain, vaikka välillä oma usko itseeni ja opetuksiini oli enemmän viivan alla kuin sen päällä. Olihan tämä ensimmäinen vapaaehtoistyöni koskaan ja hyppäsin siihen aika kylmiltäni. Siitä huolimatta heti ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien olin opettajan roolissa ilman minkäänlaista ennakkovaroittelua. Lopulta kaikki meni kuitenkin hienosti!

 

Kirjoittaja oli vapaaehtoistyössä kuukauden ajan Panauti-nimisessä kaupungissa Kathmandun läheisyydessä lokakuussa 2018. Hän työskenteli kaksi viikkoa kouluissa ja lopun ajan paikallisessa kirjastossa.

 

 

 

 

Takaisin aihealueeseen: , , ,