Yhteiset Lapsemme 3/2019: Ei koulua, vaan elämää varten

Teksti: Irma Marttinen

Ilo läikähtää sydämessä, kun nuori mies astuu sisään. Viitisen vuotta sitten Joonatan Nsukami, 20, oli TET-harjoittelussa Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla. Kiva nähdä hänet jälleen ja jutella elämästä, koulusta, työstä ja tulevaisuudesta. 

”Joo, olen entinen sipoolainen, nykyisin helsinkiläinen”, Joonatan kertoo. Hän tarkentaa vielä, että on syntynyt Kongossa ja tullut 7-vuotiaana Suomeen syksyllä 2006.

Lukkarin koulussa opintielle

Joonatanin koulutie alkoi Lukkarin alakoulussa Sipoossa melkein heti Suomeen tulon jälkeen.

”Koulunkäynti oli tosi uutta mulle, ihan erilaista kuin mihin olin tottunut. Samalla olin tosi innoissani, enkä pelännyt, vaan mietin mitä koulu voi tarjota”, hän kertoo.

Lukkarin alakoulusta Joonatanille on jäänyt erityisesti mieleen Hilkka-ope.

”Muistan, että Hilkka opetti, miten pitää puhua ja miten äänen saa kuulumaan ilman että huutaa. En osannut suomea, ja ope kysyi, että haluanko jäädä välitunneilla opettelemaan suomen kieltä ja kirjoittamista. Aluksi en tykännyt ajatuksesta, koska halusin ulos, mutta kun sää kylmeni, halusinkin jäädä sisälle”, Joonatan nauraa.

Hilkan kanssa opeteltiin aakkosia – varsinkin Ä- ja Ö -kirjaimia – sekä pitempiä lauseita ja sanojen taivutusta. Opettajalle oli tärkeää, että kaikki ovat samalla viivalla, kun luokassa pitää lukea ääneen.

”Se oli kyllä tosi hyvä opettaja. Harvoin näkee, että joku haluaa todella opettaa. On opettajia, joille riittää, että sä teet kotiläksyt ja ilmaannut paikalle. Sitten on näitä opettajia, jotka oikeasti haluavat opettaa, saada sen tavoitteen läpi.”

Joonatanin ekoina kouluvuosina Lukkarin koulussa ei ollut muita ulkomaalaistaustaisia oppilaita. Myöhemmin kouluun tuli lapsia Virosta ja muualtakin.

”Hilkka jäi eläkkeelle, kun mä olin kolmosella, mutta se oli järjestänyt meille toisen opettajan, joka piti erityistunteja. Meitä oli kolme siinä ryhmässä. Pelattiin muistipelejä, leikittiin sellaisia leikkejä, missä käytetään suomen kieltä. Se oli kivaa”, Joonatan kertoo.

Valinnan paikat – urheilu vai business?

Joonatanin koulunkäynti jatkui Sipoon Joen koulussa. Yläaste toi omat haasteensa.

”Mulla oli enemmän ikää ja kiinnostusta erilaisiin asioihin. Yläasteella oli vaikeaa, koska olin huono vain istumaan tunneilla ja kirjoittamaan jotain, mistä koin, ettei ole mitään hyötyä. Halusin tehdä sellaisia asioita, jotka mua oikeasti kiinnostavat, eikä yläasteella voinut tehdä valintoja”, Joonatan kertoo.

Omien valintojen aika oli edessä myöhemmin.

Viidennestä luokasta lähtien urheilua SM-tasolle asti harrastanut Joonatan haki peruskoulun jälkeen urheilulukioon. Hän missasi kuitenkin Mäkelänrinteen lukion urheilutestit, koska oli juuri silloin urheiluleirillä Barcelonassa, ja hakemus hylättiin. Niinpä toiseksi vaihtoehdoksi ruksatusta Helsinki Business Collegesta (ent. Suomen Liikemiesten kauppaoppilaitos) tuli seuraava opinahjo.

”Olin tosi innoissani, että pääsin sinne. Ysin loppuun asti olin tsempannut, että pääsen kouluun.”

Kilpaurheilun jääminen taka-alalle ei häntä harmita.  ”Kaikilla ihmisillä ja etenkin opoilla oli käsitys, että musta tulee urheilija. Mä olin lahjakas, mutta kysyin itseltä, onko se sitä mitä oikeasti haluan tehdä.”

Liikemiesvaistoa Joonatanilla oli jo pikku poikana. Hän kertoo värikkäästi, miten alakoululaisena osti viikkorahoilla Samaria-kirpputorilta lippalakkeja muutamalla eurolla ja myi ne sitten koulussa eteenpäin kymmenellä eurolla per lippis. Liiketoiminta jatkui kännykkäkaupoilla myöhemmin.

Joonatan kertoo, että hän tuli kauppaoppilaitoksessa valinneeksi vähän vahingossa finanssitalouden ja rahoituksen pääaineeksi.

”Ekana päivänä salissa jakauduttiin ryhmiin, niin huomasin, että ´oho, mä otin tämän!’ Porukka ja ryhmähenki olivat kuitenkin hyviä. Siellä oli paljon myös omanmaalaisia.”

Kaksi ekaa vuotta koulussa olivat raskaita. Sipoosta oli pitkä matka, ja päivät olivat pitkiä.

”Kasin aamuina herätys oli klo 5.45, matkoihin meni kaksi tuntia ja sitten oli vielä treenit ja piti ehtiä jossakin välissä syödä ja tehdä koulutehtävät. Mä en tiedä, milloin mä olisin ollut niin väsynyt, vaikka mulla oli suuri into siihen kouluun ja treeneihin,” hän muistelee.

Toisena opiskeluvuonna Joonatan muutti Helsinkiin. Se oli iso helpotus, vaikka koulu ei enää vaatinut niin paljon läsnäoloa, vaan oli enemmän itsenäisiä tehtäviä ja työharjoittelua.

”Helsinkiin muutto oli yksi parhaimpia asioita mun elämässä. Täällä on niin paljon enemmän työtarjouksia ja mahdollisuuksia. Se oli ihan jess! Hullun siisti tunne.”

Koti ja ”sisarukset” Ilolassa

Joonatan asui kasvu- ja kouluvuodet Koti Ilolassa, Yhteiset Lapsemme ry:n ylläpitämässä lastenkodissa.

”Mä olin Ilolassa pitkään, ja siellä ehti tapahtua paljon. Muistan, kun kerran olimme metsäretkellä, kun olin vielä ihan pieni poika ja liukastuin ja putosin Sipoon jokeen. Yksi tytöistä hyppäsi perään ja nosti mut ylös. Meillä oli molemmilla märät vaatteet, kun pääsimme vihdoin kotiin. Siitä tytöstä tuli mulle vähän niin kuin isosisko”, Joonatan muistelee.

Jossakin vaiheessa Joonatanista tuli ”isoveli” muille lapsille – itseään vanhemmalle tytöllekin.

”Moni Ilolan nuorista on edelleen mun parhaita kavereitani, ollaan niin kuin sisaruksia. Yksi asuu nytkin ihan lähellä, ja autetaan toinen toista aina tarvittaessa”, hän sanoo.

Vaikka tänä päivänä Joonatan elää itsenäisen, menevän nuoren miehen elämää, Koti Ilolassa saadut opit ovat hyvin muistissa.

”Antti (omaohjaaja) kertoi aina tarinoita suurista ihmisistä, urheilijoista ja muista suuruuksista. Se opetti, että jokaisen on tärkeää luoda oma tarinansa, ja sen eteen on tehtävä kovasti työtä.  Ilolan naiset opettivat rahankäyttöä ja säästämistä, ja antoivat siihen hyviä vinkkejä”, hän kertoo.

Joonatan nauraa kertoessaan Antin käynnistä hänen työpaikallaan.

”Se oli ihan innoissaan siitä, että olen niin hienossa työpaikassa, ja oli ylpeä musta. Se on nähnyt mun kasvavan pienestä pojasta.”

”Vaikka mulla on nyt hyvät työkuviot ja menee lujaa, niin tykkään siitä, että tietyt ihmiset tietävät tarkalleen, mistä olen tullut ja muistuttavat mua siitä, minkälainen ihminen haluan olla ja minkälaisia asioita oikeasti haluan tehdä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan tehdä aitoja asioita.”

Hyväkin lastenkoti on aina kuitenkin lastenkoti.

”Myöhemmin olen ajatellut, etten voinut elää ihan tavallista elämää, ja se on syönyt pienen osan mun lapsuudestani. Esimerkiksi sellaiset pienet asiat kuten se, ettei kaveri voinut tulla yökylää tai sä et voinut mennä kaverille yökylään”, Joonatan sanoo.

Teini-iässä tiukat säännöt ja kotiintuloajat rassasivat Joonatania, vaikka nyt parikymppisenä hän ymmärtääkin, että sääntöjä pitää olla, kun talossa on monta lasta.

”Oli vaikeaa, kun halusin tehdä asiat omalla tavallani, ja tiesin etten olisi liian pitkään ulkona. Olisin toivonut joustoa silloin.”

Edessä tulevaisuus

Syyskuussa Joonatan valmistuu Helsinki Business Collegesta. Hän kiittelee koulua siitä, että on saanut tarttua erilaisiin työprojekteihin, ja koulu on kulkenut siinä mukana.

”Olen saanut hyviä työtarjouksia, joista en ole voinut kieltäytyä. Riitta-opettaja ymmärsi, että olen tällainen poika ja haluan tehdä asioita, joista on lopuksi hyötyä ja niin järjestettiin, että koulunkäynnissä joustettiin. Nyt kun koulu loppuu, haluan kiittää siitä”, Joonatan sanoo.

Joonatanin oma aktiivisuus, kiinnostus erilaisiin asioihin ja intohimo tehdä työtä ovat avanneet monenlaisia ovia ja vieneet eteenpäin.

”Tällä hetkellä olen töissä KELA:n Menevä-projektissa, jossa koulutan kuljettajia, autan sovelluksen käytössä ja teen profiilit sekä käyn puhumassa seminaareissa. Viikonloput menevät tuotanto- ja promoamistöissä tapahtumissa ja festareilla”, hän kertoo.

”Pienenä olin tosi ujo ja aikamoinen sohvaperuna. Piilouduin aina Kadarin (eka omaohjaaja) selän taakse, kun olimme Itäkeskuksessa ja hän tapasi tuttuja, ja enkä uskaltanut viitata koulussa”, Joonatan kertoo.

Nykyisin asiat ovat toisin.

”Olen hyvä puhumaan ja verkostoitumaan, ja olen saanut tutustua erilaisiin ihmisiin ja päässyt oppimaan heiltä. En koe, että se on työtä, vaan asioita, joita haluan tehdä”, Joonatan kiteyttää ja näyttää kännykästä valokuvaa, jossa hän poseeraa Sauli Niinistön kanssa.

Valokuva on Keskustakirjasto Oodin avajaisista, jossa Joonatan toimi esiintyjien houstina. Samaan hengenvetoon hän kertoo Harry Harkimosta ja Hotelli Clarionissa pidetystä yritysseminaarista, jossa hän huolehti puhujista ja jakoi palkintoja sekä Valtteri Bottaksen kanssa kesäjuhlissa käydyistä keskusteluista.

”Vihaan sellaisia päiviä, että olen vain kotona. Aina pitää olla intoa oppia uusia asioita ja olla valmis ottamaan riskejä.  Kaikilla ei ole sellaisia lähtökohtia ja kortteja kuin meillä täällä, jos ajattelen vaikka Kongoa. Sitä haluaa tehdä asioita, kun siihen on mahdollisuus”, Joonatan sanoo.

Kiitos haastattelusta, Joonatan! Onnea matkaan.