12/05/2020 - , , , , ,

Darunin tarina – vammaisen nuoren kasvu ja hoito kurdiperheessä

Teksti: Darun Jaza

Minut salakuljetettiin Suomeen 11-vuotiaana. Vanhemmat päättivät lähettää minut pois Kurdistanista, koska siellä elämä vammaisena oli hyvin vaikeaa. Asuin lastenkodissa siihen asti, kunnes perheeni tuli Suomeen.

Darun Jaza

Olin 13-vuotias, kun minun vanhempani ja muut sisarukset muuttivat Suomeen. Suomalainen kulttuuri oli minulle jo tuttua siinä vaiheessa, mutta perheelleni kaikki oli uutta. Joten autoin heitä kotiutumaan tänne. Välillä se oli aika hankalaa ja raskasta, koska olin alaikäinen, enkä aina pystynyt tai osannut auttaa esim. virastohommissa. Muistan hyvin sen, miten minun vanhempani kieltäytyivät kaikesta ulkopuolisesta avusta, mitä heille tarjottiin minun hoidossani. Ainoa apu, mitä he hyväksyivät, oli koulunkäyntiavustaja. Senkin he hyväksyivät vain sen takia, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa. Sillä vanhemmat olivat itsekin suomenkielenkurssilla päivisin ja sisarukset olivat koulussa. Joten kukaan heistä ei voinut tulla minun kanssani kouluun.

Vanhemmat eivät halunneet ottaa ulkopuolista apua vastaan kulttuurillisista syistä. Kurdilaisessa kulttuurissa perheenjäsenten täytyy auttaa toinen toisiaan aina, kaikissa tilanteissa. Vanhempieni mielestä olisi ollut häpeä, jos heidän vammaista tytärtään olisi tullut joku ulkopuolinen henkilö auttamaan. Lisäksi he pelkäsivät sitä, että minua hoidettaisiin huonosti. Minun vanhempani olivat sitä mieltä, että heidän velvollisuutensa oli pitää minusta huolta ja auttaa minua kaikessa, niin kauan kun he pystyisivät. He olivat tottuneet pärjäämään ilman ulkopuolista apua.

Alussa minä toivoin, että vanhempani olisivat ottaneet vastaan ulkopuolista apua ja minä olisin saanut henkilökohtaisen avustajan tai kotihoito olisi käynyt auttamassa minua päivittäin. Mutta sitten muutaman kuukauden kuluttua siitä, kun perheeni oli muuttanut Suomeen, aloin itsekin tottua siihen, että vanhemmat ja sisarukset auttoivat minua kaikessa. Apu oli aina saatavilla, eikä minun tarvinnut suunnitella avustajan työaikoja etukäteen. Kaikki oli niin helppoa.

Sitten kun pääsin lukioon, ajatukset muuttuivat. Halusin oman henkilökohtaisen avustajan, joka olisi perheen ulkopuolelta. Koska halusin, että vanhemmat ja sisarukset saisivat nyt ”levätä”. He olivat auttaneet minua jo niin kauan. Vanhemmat eivät pitäneet ajatuksestani yhtään. He sanoivat auttavansa minua mielellään, niin kauan kuin he pystyisivät. Tästä käytiin paljon keskustelua. Lopulta päädyttiin siihen, että isosiskoni toimisi minun koulunkäyntiavustajanani ja sen lisäksi sain vapaa-ajan avustajan, joka oli minulle täysin uusi tuttavuus. Näin mentiin pari vuotta ja se toimii hyvin ja kaikki olimme tyytyväisiä. Sitten ikää tuli lisää ja lukion viimeinen vuosi oli menossa, kun aloin ajatella itsenäistymistä. Minusta se ei ollut oikein, että minun isosiskoni piti toimia minun avustajanani, eikä hän päässyt tekemään sitä, mitä hän olisi halunnut tehdä. Monta kertaa yritin sanoa vanhemmilleni, että täällä Suomessa asiat ovat toisin, täällä apua on tarjolla kaikille sitä tarvitseville, eikä ole häpeä ottaa sitä vastaan. Mutta heidän oli vaikea ottaa vastaan sitä apua.

Vanhempieni näkemys asiasta muuttui pikkuhiljaa vasta sitten, kun menin mukaan järjestötapahtumiin ja sain sitä kautta ystäviä, joilla oli henkilökohtainen avustaja tai jotka asuivat palvelutaloissa. Silloin he näkivät, että heillä oli kaikki hyvin, vaikka avustajat eivät olleet omasta perheestä. Olin jo yliopistolla, kun minun vanhempani alkoivat luottaa siihen, että minä saan kaiken tarvitsemani avun avustajiltani ja kaikki tulee menemään hyvin, vaikka perheen ulkopuoliset ihmiset toimivat avustajina.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
Share on FacebookTweet about this on Twitter

Tagit

Takaisin aihealueeseen: , , , , ,

Lisää samasta aiheesta:

Tukiperheessä turvapaikanhakijanuori saa olla ihan tavallinen nuori

12/05/2020 - , , , , , ,

Ilman huoltajaa Suomeen turvapaikanhakijana saapuvat lapset elävät Suomessa ilman omaa perhettään. Nämä lapset ja nuoret saavat oman tukiperheen kanssa mahdollisuuden...

Lue lisää

Neutraalia n-sanaa jäljittämässä

12/02/2020 - , , , , , , , , ,

Teksti: Markus Söderlund N-sana on ikävä sana, suorastaan ruma. Emme käytä sitä työpaikalla (tai kotona), vaikka töissä puhummekin usein kulttuurisesta...

Lue lisää

Kommentti: Rasismia ei pidä hyväksyä vaaliviikollakaan

22/05/2019 - , , , , ,

Europarlamenttivaalit pidetään sunnuntaina. Ennakkoon äänestäneiden määrä kasvoi viime vaaleista, mutta olisi liioiteltua puhua varsinaisesta vaali-innostuksesta. Mutta hyvä että kasvoi! Puolueiden...

Lue lisää

Blogi 2/2019 Lasten ajatuksia kuulemassa

12/04/2019 - , , ,

Saimme helmikuussa tilaisuuden kuulla ja keskustella Sari-Anne Paason kanssa Pesäpuu ry:n kehittämästä Salapoliisi Mäyrä – menetelmästä. Menetelmän tavoitteena on lasten...

Lue lisää

Blogi 1/2019 Rasismi on haitallista ja sen vastustaminen kuuluu meille kaikille

21/03/2019 - , , , , , ,

Teksti: Sokorey Mohamed ja Ada Koskinen Omia kokemuksiamme rasismista “Aasialaistaustaisena adoptoituna suurin osa rasismin kokemuksistani on toiseuttamista ja eksotisointia eli...

Lue lisää

Blogi 8/2018 Rauhankyyhkyjen viestejä lapsille vuoteen 2048

31/10/2018 - , ,

Yhteiset Lapsemme ry:n 30-vuotispuutarhajuhlissa 17.8.2018 pohdimme juhlavieraiden kanssa rauhaa. Pysähdyimme miettimään, mitä rauha itse kullekin tarkoittaa, miten sitä voisi edistää...

Lue lisää

Tutustu toimintaamme: