12/02/2020 - , , , , , , , , ,

Neutraalia n-sanaa jäljittämässä

Teksti: Markus Söderlund

N-sana on ikävä sana, suorastaan ruma. Emme käytä sitä työpaikalla (tai kotona), vaikka töissä puhummekin usein kulttuurisesta moninaisuudesta. Sen käyttämiselle ei ole perusteita eikä minkäänlaista tarvetta. Sen sijaan sen käytöstä pidättäytymiselle on paljon perusteita, sekä historiallisia että tähän aikaan liittyviä. N-sanasta puhutaan muun muassa järjestämissämme koulutuksissa, mutta silloinkaan sitä ei avata kokonaan. Se ei ole tarpeen, koska tiedämme muutenkin, mistä sanasta on kyse.

Väitteeni on, että jos n-sana alkaa esiintyä yhä useammin, se alkaa jälleen normalisoitua. Sanan kirjoittaminen helpottuu ja sen lausumisesta tulee samalla todennäköisempää. Elämme aikaa, jolloin monet saattavat tuntea houkutusta palata menneeseen. Siihen ei ole tarvetta. Kynnystä ei pidä madaltaa koska lopputulos tiedetään. Kun taas sanotaan ”n-sana”, se sisältää väitteen sanan ongelmallisuudesta – mitä se suurimmissa määrin onkin. N-sanan irrallinen käyttö itsessään ei ole rikos, mutta se voi olla loukkaus niitä kohtaan, joihin sanalla viitataan. Afrikkalaistaustaiset kuulevat sanan joskus jopa ohikulkijan suusta kadulla. Sananvapauden nimissä mitä tahansa sanaa voi käyttää, mutta silloin on myös vastuussa seurauksista. Tämä ei ole kuitenkaan uutinen.

Loukkaaville ilmaisuille ei tarvita synonyymejä. Toisen loukkaamista haluava henkilö toki löytää ilmaisutavat, jos loukata haluaa. Jos on tarvetta puhua pigmentin määrästä, keinot kyllä löytyvät ilman n-sanaa.  Ei tarvitse myöskään teeskennellä, että n-sanan käytön lopettaminen olisi yksimielinen, yhteinen päätös. Kaikki eivät tätä hyväksy. Puolustusta sanan käytölle haetaan historiasta ja tätä historiaa onkin syytä tutkia tarkemmin.

Meille tarjotaan historiallisena tosiasiana kertomusta, jossa n-sana on neutraali, ja vain mielensäpahoittajat ovat päättäneet, ettei se sitä enää olekaan. Väitetään, ettei n-sanaa sanota poliittisen korrektiuden nimissä. Näin ei ole: n-sanaa ei sanota korrektiuden nimissä. Poliittisesti korrektia taas olisi, jos sanan käyttöön ei puututtaisi. Emme kaipaa poliittista korrektiutta vaan keskinäistä kunnioitusta. N-sana liittyy leimallisesti rasistiseen kielenkäyttöön – katso mistä tahansa some-kanavasta – ja se on osa rasistin verbaalista työkalupakkia. On myös hyvä muistaa vanha totuus siitä, kuka historian määrittelee. Se ei ole vähemmistön tai häviäjän historiaa, vaan historian pyrkii kirjoittamaan valtaapitävä – tässä(kin) tapauksessa valkoinen enemmistö.

Kysymys n-sanasta on poliittinen, ja keskustelu sen käytöstä on poliittista keskustelua. N-sanalla viitataan tyypillisesti etnisesti Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kotoisin olevaan henkilöön, mutta muutkaan käyttötavat eivät ole tavattomia. N-sanan käyttöä yritetään toisinaan perustella sillä, että tummaihoiset käyttävät itse sanaa. Tämä on totta. Sanan voi löytää esimerkiksi rap-lyriikoista, verseistä, niin suomeksi, englanniksi kuin muillakin kielillä.

Tulisiko meidän sitten pyrkiä puuttumaan n-sanan käyttöön myös tällaisissa yhteyksissä? Vastaus ei välttämättä ole yksiselitteinen. Kun vähemmistöasemassa oleva viittaa omassa kulttuuripiirissään toiseen henkilöön ja osoittaa sanansa tälle, ei enemmistöasemassa olevalla liene paljon huomautettavaa. Onko sana tällöin neutraali vai korostaako se puhujan eriytettyä asemaa? Samaa ilmiötä voidaan havaita myös romanien itsestään käyttämässä m-sanassa tai joihinkin muihin vähemmistöihin kuuluvien keskinäisessä puheessa. Tällöin kyse ei kuitenkaan ole enemmistön toteuttamasta toiseuttamisesta, vaan silloin puhutaan itse itsestä. Puhutaan siis meistä ja meille, ei heistä, mistä n-sanan toiseuttavassa käytössä on kyse. On väitetty, että kyseessä on kaksoisstandardi: kahteen samanlaiseen tilanteeseen sovelletaan kaksia erilaisia sääntöjä. Osittain näin onkin, ja perusteet tämän hyväksyttävyydelle on edellä avattu. Tämä ei kuitenkaan tee sanan käytöstä ongelmatonta. N-sanaa omassa etnisessä tai kulttuuripiirissään käyttävä saa varautua siihen, että tähän seikkaan vedotaan niiden keskuudessa, jotka kokevat n-sanan vetovoimaisena. Jos te voitte, niin miksi emme mekin?

N-sana ei ole neutraali ilmaisu myöskään englannin kielessä, vaan samat ongelmat tulevat esille. Sanaan on historiallisesti viitattu niin orjakaupassa kuin Ku Klux Klanin toimissa. Englannin kielen n-sana löytyy hyvin vahvasti edelleen populaarikulttuurin sanavarastosta mustien rap-artistien lyriikoissa. Sanalla toki voidaan ilmaista myös antipatiaa samaan viiteryhmään kuuluvia kohtaan.

Viimeisin pienimuotoinen kohu n-sanan käytöstä syntyi historioitsija Teemu Keskisarjan ympärille hänen käyttäessään sanaa luennollaan ja sen jälkeen kolumnissaan. Hänelle ei voi tulla yllätyksenä, että sanan käytöstä syntyy keskustelua. Eihän tutkija voi olla tällaisesta tietämätön vuonna 2020, koska asiasta on keskusteltu vuosikymmeniä. Keskisarja on tunnettu ja median monesti haastattelema henkilö, jonka sanomiset voidaan hänen asemansa perusteella ottaa kriittiseen tarkasteluun. Keskisarja on itse todennut, etteivät ”somen mielensäpahoittajat” häneen vaikuta. Näin varmaankin onkin, mutta se ei tarkoita, etteikö asiaa olisi hyvä käydä läpi. On nimittäin niitäkin, jotka oppivat esimerkistä ja joilla saattaa olla tahtoa käyttää n-sanaa ikään kuin ohimennen – niin että sitä hädin tuskin ”itsekään huomaa”.

Keskisarja on viitannut siihen, että yleisö ei ole n-sanan käyttöön puuttunut. Hiljaisuus ei kuitenkaan aina ole hyväksymisen merkki. Moni meistä saattaa mennä hiljaiseksi esimerkiksi tilanteessa, jossa esiintyy rasismia tai rasistista puhetta. Lamaannumme suorastaan – nimimerkillä kokemusta on. En väitä, että Keskisarja olisi halunnut loukata mustia, mutta ei hän heitä erityisemmin huomioinutkaan. Voidaan pohtia puheen tuottamuksellisuuden ja tahallisuuden eroa. Yleisesti ottaen intention puute ei tee asiasta vähäpätöistä, eikä ilmaisun yleisyys tee siitä neutraalia.

Oliko n-sana aiemmin neutraali?

No oliko n-sana sitten historiassa neutraalissa käytössä? Tätä asiaa on perusteltua selvittää. Facebook-keskustelussa minun väitettiin syyllistävän suuret ikäluokat rasisteiksi, koska en yhdy väitteeseen siitä, että n-sanalla olisi ollut neutraali käyttötapa. En kuitenkaan halua syyllistää ketään; en vain ole saanut neutraaliudesta tyydyttäviä todisteita. Mikään sukupolvi ei ole yleistettävissä rasistiseksi tai muuksikaan. Olen suurten ikäluokkien kasvattama ja mitä tulee vaikkapa suhtautumiseen kulttuuriseen moninaisuuteen, näen vanhempieni ikäluokan myönteisessä valossa. He tekivät Suomesta kansainvälisen. Toki jokaiseen ikäluokkaan mahtuu suvaitsemattomuutta.

N-sanan historiaa Suomessa voidaan selvittää kirjallisista lähteistä, tutkimalla elokuvia tai tv-ohjelmia, haastattelemalla aikalaisia tai vertailemalla tutkijoiden kirjoituksia aihepiiristä. Keskenään erilaiset johtopäätökset n-sanan historiallisesta merkityksestä tekevät historian emeritusprofessori Matti Klinge ja tutkija Anna Rastas. Teemu Keskisarja viittaa Klingeen, jonka mukaan ”historiayhteyksissä” sana ei ole halventava. Rastaan (2007) väite taas on, että Suomessa n-sanan käyttöä leimaa poikkeuksellinen uskomus: kuvitellaan että meillä Suomessa sana on ollut neutraali, vaikka muualla se ei sitä olisi ollut. Rastas osoittaa, että n-sanan ilmestyttyä suomen kielen sanastoon, sen alkuperäinen merkitys on ollut ennen kaikkea kohderyhmäänsä halveeraava ja ennakkoluuloinen.

Kun siirrytään nykyhetkestä reilu 100 vuotta taaksepäin, 1900-luvun alkuun, sanan määrittely vastaa hyvin pitkälti kolonialistisen ajan puhetapaa. Tämä voidaan osittain merkitä oppimattomuuden piikkiin ja seurauksena siitä, että aiheeseen ei liity omakohtaisia kokemuksia: harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta suomalaiset eivät olleet itse kohdanneet mustia afrikkalaisia. Jotta väite neutraalista n-sanasta olisi uskottava, tulisi voida osoittaa n-sanan jossain historian vaiheessa muuttuneen neutraaliksi. Milloin näin olisi tapahtunut? 1900-luvun puolivälissä tullaan aikakauteen, jolloin lehdistöstä on löytynyt myös mustia arvostavia tekstejä, tai puhetta alkuasukkaista. Käytetyn kielen sävy on siis monipuolistunut, mutta halventava sävy ei kuitenkaan koskaan kokonaan hävinnyt.

N-sana kirjoissa ja televisiossa

Haastan tiedonkeruussa myös itseäni tässä neutraalin n-sanan löytämisessä, koska olisi lohduttavaa saada asiaan selkoa ja vapautua epäilyistä. Äskettäin lukiessani lapselle iltakirjaksi Laura Ingalls Wilderin klassikkoa Pieni talo preerialla (1935), n-sana välähtää vanhassa suomennoksessa kuin ohimennen. Kerroin lapselle sanan esiintyvän sadussa, ja kerroin miksi en sitä käytä. Puhutaanko kirjassa sitten neutraalisti tummaihoisista? Kirjan päähuomio on pikemmin valkoisten siirtolaisten ja intiaanien välisissä jännitteissä, joten asiaa jää ikään kuin kesken. Rudolf Koivun satukirjassa taas kerrotaan vuodelta 1941 peräisin oleva Satu n-maan joulusta. Siinä valkoinen mies lähtee viemään joulua mustaakin mustempaan n-maahan sotaisille asukkaille, joita johtaa lihava kuningas. Lapset eivät ole vain lapsia, vaan n-lapsia. Tarinassa Valkoinen Mies saa puhuttua asukkaille lopulta järkeä joulun sanomasta, jonka jälkeen ”mustinkin n-ri valkeni sitä kuunnellessaan aina sydäntään myöten”. Mustalla ihmisellä on siis jopa musta sydän ja mustat katsovat ”haltioissaan” valkoisen miehen toimia. Tarina ei ole alkujaan suomeksi kirjoitettu, mutta sellaisenaan suomeksi käännetty. Ollaan siis 1940-luvulla.

Omassa lapsuuden kokemuspiirissäni n-sana esiintyy tunnetussa Pekka ja Pätkä n-reinä -elokuvassa, joka on toki komediallinen, mutta jossa päähenkilöt tekeytyvät tummaihoisiksi. Komedia tai huumori ei kuitenkaan ole taiteen muoto, joka olisi kritiikin ulottumattomissa. Tähän keskusteluun törmäsimme äskettäin Pirkka-Pekka Peteliuksen kuuluisan anteeksipyynnön myötä. Voitaisiin sanoa, että Pekka ja Pätkä -elokuva on ”ajankuva”, vaikkakin elokuvaa on arvosteltu myös sinällään kehnoksi. Ajankuva on relevantti selitys, mutta sen jälkeen on tärkeää kysyä, millainen tuon ajan kuva oikein oli. Ainakin sitä elokuvataiteessa leimasi jonkin sortin ajattelemattomuus. Eletään vuotta 1960.

Viimeistään 1970-luvulla n-ilmaisuun alettiin liittää myös kritiikkiä, eli sanan väitetty neutraalius kyseenalaistettiin. Ehtikö n-sana siis neutralisoitua ja pian uudelleen latautua kielteiseksi? Milloin tämä neutraali käänne tapahtui? N-sanan sopivuudesta on ryhdytty laajemmin keskustelemaan viimeistään 1990-luvulla (Rastas 2007, 122). Kirjallisista lähteistä neutraalisuutta on liki mahdotonta todentaa. Tuoreempaa todistetta ei-neutraalista ilmaisusta edustaa n-ukoista joitakin vuosia sitten puhunut entinen kansanedustaja. Jos joku kertoo käyttäneensä n-sanaa neutraalisti afrikkalaisia koskevissa keskusteluissaan, mikäpä minä olen sitä kiistämään. Vähintään yhtä todennäköistä on kuitenkin se, että joku toinen on käyttänyt sitä myös kielteisessä mielessä. Yhtä kaikki, jos on varma siitä, että on kerran käyttänyt neutraalia n-sanaa, enää se ei ole mahdollista. Vuosituhat on vaihtunut ja sana on loppuun käytetty.

Nykypäivän ilmaisutapaa ei voi uskottavasti perustella historiasta käsin. Näin ei voi tehdä myöskään esimerkiksi kuritusväkivallan suhteen, olipa se kerran kuinka tavallista hyvänsä. Puhetapamme on muuttunut myös muissa asioissa: esimerkiksi sukupuolten tasa-arvon edistäminen on pakottanut meidät siistimään suutamme. Vähemmistöjen oikeuksista huolehtiminen edellyttää sitä, että ihmisistä puhutaan kunnioittavasti ja sivistyneesti. Mehän olemme korkeasti koulutettu kansa. Suorapuheisuus on mahdollista ilman n-sanaa.

Edellä kirjoittamani kenties kumoutuisi, jos n-sanan kohteeksi joutunut ihminen antaisi siihen luvan. Keskustelu alkaisi kenties näin: ”Hei, saanko kutsua sinua n–ksi?” Uskokaa tai älkää, tällaista keskustelua ei kuitenkaan kannata aloittaa. N-sanaa kuulee ja näkee edelleen silloin tällöin. Aina sen kuullessani hätkähdän. Jokin aika sitten kuulin n-sanan pukuhuoneessa, jossa keski-ikäiset miehet juttelivat toisilleen. Yhtään mustaa ei ollut paikalla.

Kynnys puuttua on kuitenkin käytännössä korkea. Edellisen kerran n-sanaa käytti alle kouluikäinen lapsi päiväkodin aulassa huudellessaan loukkauksia tarhakaverilleen. Olin asiasta yhteydessä päiväkodin johtajaan. Hän ei aluksi ollut varma mistä sanasta puhuin, mutta arvasi kuitenkin oikein, ja otti huoleni vakavasti. Kirjallisessa lähteessä näin sanan viimeksi Ilta-Sanomissa, jossa historioitsija Keskisarja käytti sitä neljä kertaa ”neutraalisti” yhden kolumnin aikana. Samalla sivulla sana esiintyi kaikkiaan viisi kertaa. Eräänlainen ennätys sekin. Kolumnin keskustelupalstaa ei ollut avattu.

N-sanasta keskusteleminen on masentavaa. Keskustelua pitää kuitenkin käydä

Kirjoittaja on Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtaja, joka yrittää löytää todisteita n-sanan neutraalista käytöstä.

Oletko nähnyt n-sanaa käytettävän neutraalisti? Kerro siitä: markus.soderlund@yhteisetlapsemme.fi tai @sodermarkus

Lähteet:

Rastas, Anna (2007) Neutraalisti rasistinen? Erään sanan politiikkaa.

Starkey, Brandoo Simeo (2017) If you truly knew what the n-word meant to our ancestors – you’d never use it

Takaisin aihealueeseen: , , , , , , , , ,