03/10/2019 - , , , ,

Yhteiset Lapsemme 3/2019: Adoptioperheiden kokemuksia S2-opetuksesta

Teksti: Martha Vuori
Kuva: Kari Kuukka

Adoptiovanhemmista moni kokee S2-kielen tärkeänä oman lapsen kielen kehityksen kannalta. Sen saamisessa on kuitenkin jonkin verran vaihtelua riippuen asuinkunnasta ja koulusta. Moni adoptiovanhempi sanoo, että varhaiskasvatuksessa sekä ala-asteella lapsen saaminen S2-opetukseen on sujunut ongelmitta. Jotkut ovat myös joutuneet aktiivisesti vaatimaan lapselleen S2-kielen opetusta, kun koulun puolesta on ajateltu, ettei adoptiolapsella ole siihen tarvetta.

Lisäksi osa tuo ilmi, että S2-opetusta ei ole järjestetty, koska koulussa ei ole toteutunut vaadittu minimi ryhmäkoko. Päinvastaisiakin kokemuksia on. Esimerkiksi niin, että lapsen koulussa on ollut iso määrä S2-oppilaita. Tällöin ongelma on ollut se, ettei koulu ole pystynyt tarjoamaan S2-opetuksessa riittävän räätälöityä S2-kielen opetusta nimenomaan adoptiolasta ajatellen.

Jotkut adoptiovanhemmat kokevat, ettei S2-opetus ole ollut tarpeeksi vaativaa. Adoptiolapsia saatetaankin verrata maahanmuuttajataustaisiin lapsiin. Tällöin on voinut käydä niin, että opetus on vaatimustasoltaan osalle adoptiolapsista liian alhaista. Adoptiolapsille olisi tärkeää saada laadukasta ja räätälöityä S2-kielen opetusta, jossa huomioidaan adoptiolasten erityiset tarpeet. Adoptiolapsia ei pitäisi verrata yksiselitteisesti maahanmuuttajataustaisiin lapsiin. Koulun tulisi huomioida myös yläasteelle siirryttäessä adoptiolapsen mahdollinen tarve S2-opetukseen.

S2-kielen opetuksen laatu ja laajuus tuntuukin vaihtelevan sekä kunnittain että kouluittain. Osa adoptiolapsista opiskelee niin sanotussa normaalissa äidinkielen opetuksessa mutta räätälöidysti huomioiden muun muassa omat tavoitteet.

 Lue myös artikkeli: Suomea kielenä ja toisenakin (Katri Kuukka)

Tiedot perustuvat avoimeen kyselyyn, johon vastasi yhteensä 13 adoptiovanhempaa. Osalla vastaajista oli kokemusta S2-opetuksesta useamman adoptoidun lapsen osalta.

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
Share on FacebookTweet about this on Twitter

Takaisin aihealueeseen: , , , ,

Lisää samasta aiheesta:

Yhteiset Lapsemme ry:n syyskokous 21.10.2019

07/10/2019 - , , , , , , , , ,

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21. lokakuuta 2019 klo 18.00 yhdistyksen toimitiloissa, osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11,...

Lue lisää

Voimaa luovuudesta -ryhmä adoptio- ja sijaisperheiden vanhemmille alkaa 22.10.2019

07/08/2019 - , , ,

Yhteiset Lapsemme ry järjestää adoptio- ja sijaisperheiden vanhemmille suunnatun Voimaa luovuudesta -ryhmän syksyllä 2019. Pienryhmässä tutustutaan omaan luovuuteen ja kokeillaan...

Lue lisää

Adoptiolasten kerho 9-12-vuotiaille alkaa syksyllä 2019

03/08/2019 - , , , ,

Yhteiset Lapsemme ry aloittaa syyskaudella Adoptiolasten kerhon 9-12-vuotiaille adoptoiduille lapsille. Kerho kokoontuu viisi kertaa syksyn 2019 aikana lauantaisin klo 12–15....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme – Uutiskirje 3/2019

26/04/2019 - , , , , , ,

Ihanan pääsiäisvapaan ja iloisen vapun odottelun välissä keväiset työmme jatkuvat! Yhteiset Lapsemme ry:n rasisminvastaisiin vaalitavoitteisiin sitoutui eduskuntavaaleissa huikeat 116 kansanedustajaehdokasta,...

Lue lisää

Rantahiekalla juhlimassa

05/04/2019 - , , , ,

Kolumbian Suomen suurlähetystön järjestämä juhla toi adoptioperheitä yhteen Teksti: Janne Hopsu ja Teija Potenze Kuva: Maribel Laijoki Joulukuun alussa Helsinki...

Lue lisää

Yhteisöllinen vanhemmuus ja lapsen kehitys

02/04/2019 - , , ,

Teksti: Anja Wikstedt Kuva: Marjukka Rauhala Mitä lapsi tarvitsee kasvaakseen ja kukoistaakseen? Aiheesta puhui lastenpsykiatri Jukka Mäkelä Yhteiset Lapsemme ry:n...

Lue lisää

Theraplay-leikkeihin tutustumista adoptionhakijoille ja adoptiovanhemmille 11.5.2019

02/04/2019 - , , , ,

Yhteiset Lapsemme ry järjestää lauantaina 11.5.2019 klo 12.30-14.30 adoptionhakijoille ja adoptiovanhemmille tilaisuuden, jossa on mahdollista tutustua theraplay-leikkeihin. Tilaisuus pidetään Helsingin...

Lue lisää

Blogi 1/2019 Rasismi on haitallista ja sen vastustaminen kuuluu meille kaikille

21/03/2019 - , , , , , ,

Teksti: Sokorey Mohamed ja Ada Koskinen Omia kokemuksiamme rasismista “Aasialaistaustaisena adoptoituna suurin osa rasismin kokemuksistani on toiseuttamista ja eksotisointia eli...

Lue lisää

#Adoptionilo-kampanjaviikkoa vietetään 11.-17.3.2019

11/03/2019 - , , , , ,

#Adoptionilo-kampanja laajenee tänä vuonna muihin Pohjoismaihin Jo kolmatta kertaa järjestettävä #Adoptionilo-kampanja 11.–17.3.2019 nostaa adoptioarjen hetkiä sosiaaliseen mediaan. Samalla viikolla vietetään...

Lue lisää

Perhekerho

Yhteiset Lapsemme – Uutiskirje 2/2019

10/03/2019 - , , , , , , ,

Hyvää #Adoptionilo-viikkoa! Huomenna 13.3. vietetään Adoptoitujen päivää ja vuodesta 2017 tällä maaliskuun viikolla on järjestetty kampanja, jossa tuodaan näkyväksi adoption...

Lue lisää

Tutustu toimintaamme: