Jälkipalveluinfo 14/09/2017

Adoptionuorten vanhempien tapaaminen 8.11.2017

Tule hakemaan keinoja ja voimia omien ja nuorten tunteiden kohtaamiseen. Murrosikäisten adoptionuorten ja sijoitettujen nuorten vanhemmille suunnatun tapaamisen aihe on marraksuussa kehuminen, kiittäminen ja kannustaminen. Tapaaminen pidetään keskiviikkona 8.11.2017 klo 17-20 Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimistolla, os. Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 6. krs., Helsinki.

Vanhemman ja nuoren välinen vuorovaikutus muuttuu murrosiän edetessä. Kritiikki ja moite ovat tuttua ja tavallista, mutta miten kehua ja kiittää? Miten kannustaa oikealla tavalla? Miksi kehuminenkin voi muuttua riidaksi? Miten antaa ja ottaa vastaan kehuja ja kiitoksia? Entä kun tuntuu, että niitä ei voi antaa? Tai kun antaa väärin? Tai tuntuu, että nuori ei edes halua kuulla mitään hyvää? Vai haluaako sittenkin?

Murrosikäisen nuoren ja vanhemman välillä tunteet vaihtelevat puolin ja toisin.  Tapaamisissa käsitellään omien ja nuoren tunteiden kohtaamista. Miten voimme mm. vuorovaikutuksen ja ajattelumallien muutosten avulla vaikuttaa näissä tilanteissa. Miten saamme omat voimavaramme käyttöön ja tukea sekä nuorelle että itsellemme.

Ohjaajat: Jaana Ovaska, yhteistyö- ja tunnevalmentaja, NLP Trainer, ja Anja Wikstedt, adoptiokuraattori. Molemmilla on kokemus adoptiovanhemmuudesta ja adoptiovalmennuskurssien ohjaamisesta.

Ilmoittautumiset 6.11. mennessä, anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi.

Ryhmän syystapaamiset pidetään Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, os. Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, Helsinki keskiviikkoisin 11.10., 8.11., ja 13.12. klo 17-20. Osallistumismaksu 20 €/kerta, sisältää kahvi/teetarjoilun. Lisätiedot Jaana Ovaska 040-5701346, jaana.ovaska@traintree.fi ja Anja Wikstedt 050-3782462, anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi.

 

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme 1/2024: Kansainvälinen adoptiotoiminta on vaativaa työtä

13/03/2024

Teksti: Katja Mannerström Moni kansainvälisen adoption parissa toimiva taho on seurannut viime aikoina Norjan, Tanskan ja Ruotsin uutisointia liittyen kansainväliseen...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2024: ”Ootko sä iloinen musta?” – Kiintymys syttyy vuorovaikutuksessa

13/03/2024

Teksti: Jenni Heinonen Yhteiset Lapsemme ry, Interpedia ja Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmä järjestivät 25.11.2023 webinaarin otsikolla Adoptioperheiden arjen työkaluja -mentalisaatio, theraplay...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2023: Unelmien askeleet – haastattelussa tanssitaiteilija Joel Alalantela

18/01/2024

Teksti: Amanda ChalimbaKuva: Titta Toivanen “Tanssin vaikutus on parantava voima, se on moniulotteinen kokemus, jolla on tarttuva pinta omaan elämään”,...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2023: Kansainvälisesti adoptoitujen identiteetin rakentuminen

10/01/2024

Kokemuksien moninaisuus näkyväksi Teksti: Jenni HeinonenKuva: YL-arkisto / Adoptoitujen lasten kesäleiri 2022 Nordic adoption Council (NAC) järjesti Open Day -konferenssin...

Lue lisää

Adoptioperheiden arjen työkaluja – Mentalisaatio, theraplay ja kiintymyskeskeinen vanhemmuus 25.11.2023

03/10/2023

Järjestämme webinaarin Adoptioperheiden arjen työkaluja – Mentalisaatio, theraplay ja kiintymyskeskeinen vanhemmuus lauantaina 25.11. klo 10:00-12:30. Webinaarissa psykologi, Theraplay-vuorovaikutusterapeutti Leea Mattila...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 3/2023: Antirasismin edistäminen on entistä ajankohtaisempaa

22/09/2023

Teksti: Nina Keres Päädyin mukaan perustamaan Yhteiset Lapsemme yhdistystä onnellisen sattuman kautta. Opetin tuolloin espanjaa Kolumbiasta adoptoidulle tytölle ja kiinnostuin...

Lue lisää