KOTONA SUOMESSA – tarinoita ja artikkeleita maahanmuutosta
Yhteiset Lapsemme ry:n julkaisema KOTONA SUOMESSA – tarinoita ja artikkeleita maahanmuutosta -kirja on tarkoitettu peruskoulun yläkouluihin, lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin kehityskasvatusaineistoksi. Kirja on tehty ulkoministeriön tuella ja sitä jaetaan veloituksetta oppilaitoksiin. Kirjaa voi tilata myös järjestöjen, virastojen ja laitosten sekä kuntien kirjastoihin.
KOTONA SUOMESSA – kirjan viesti kiteytyy ajatukseen kohtaa yksilö ja näe maailma. Kirjassa maahanmuuttoon, pakolaisuuteen, monikulttuurisuuteen ja globaaleihin kehityskysymyksiin liittyvät teemat saavat konkreettisen muodon yksilötasolla. Kirjaan on koottu kahdentoista nuoren aikuisen elämäntarinat. Kaikki tarinoiden kertojat ovat tulleet Suomeen maahanmuuttajina eri puolilta maailmaa. Osa on tullut lapsena tai nuorena perheensä kanssa, osa ihan pienenä kansainvälisen adoption kautta. Jotkut ovat tulleet yksin turvapaikanhakijoina. Joukossa on vanhempiensa työn takia muuttaneita, koti-maansa sekasortoa, konflikteja tai vainoa paenneita.
Tarinoiden lisäksi kirjassa on asiantuntijoiden artikkeleita maahanmuutosta, pakolai-suudesta, kansainvälisestä adoptiosta, monikulttuurisuudesta, erilaisuudesta ja kansain-välisestä kasvuympäristöstä. Artikkeleissa annetaan tietoa niistä asioista, joista tarinoiden kertojat omasta kokemuksestaan käsin puhuvat. Kirjan lopussa on myös sanasto, josta voi tarvittaessa selvittää käsitteiden merkityksiä, sekä lista hyödyllisistä Internet-osoitteista lisätiedon hakemista varten.
Kirjan tekijöiden tarkoituksena on ollut tehdä helposti lähestyttävä ja elämänmakuinen teos. Oppikirjan tavoitteena on herättää koululaisia ja opiskelijoita ajattelemaan, eläytymään ja keskustelemaan maahanmuuttoon, pakolaisuuteen, suvaitsevaisuuteen ja monikulttuurisuuteen liittyvistä teemoista sekä nostaa esille myös ihmisoikeuksiin ja kehityskysymyksiin liittyvää pohdiskelua. Kirjaa on mahdollista käyttää osana kansainvälisyys- ja suvaitsevaisuuskasvatusta esimerkiksi historian, maantiedon, uskonnon tai elämänkatsomustiedon tunneilla.
KOTONA SUOMESSA – tarinoita ja artikkeleita maahanmuutosta
Toimitusneuvosto: Kristiina Ikonen, Tuula
Kumpumäki, Irma Marttinen, Henna Mustonen,
Yrjö Männistö ja Anja Wikstedt
Ulkoasu ja taitto: Juha-Tuomas Reinikainen
Julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry
Painopaikka: AS Spin Press, Tallinna 2010
ISBN 978-952-9786-27-5, sivuja 76
TILAUKSET JA LISÄTIETOA:
toimisto(a)yhteisetlapsemme.fi
tai puh. 09 260 0331 tai 050 3782 463

Edellinen sivu
| Sivun alkuun |
Tulosta tämä sivu

|