Etusivu
Yhdistys
Tue toimintaamme
Lastensuojelu
Kansainvälinen adoptio
Kansainvälinen toiminta
Koulutus ja julkaisut
Muu toimintamme
Projektit
Yhteystiedot
Linkit
Viite
Olet tässä: Etusivu > Alasivu

TIEDOTE                                                                           Julkaisuvapaa 9.9.2009

                                                                                        

Monikulttuurisuus tuo uusia haasteita päivähoitoon

 

Pääkaupunkiseudulla yhä useampi varhaiskasvatuksen ammattilainen kohtaa työssään maahanmuuttajalapsia. Päivähoidon asiakkaina on myös suuri joukko perheitä, joilla on kaksi tai kolmekin kotikieltä. Ryhmiin tulee lapsia eri kulttuureista ja monet heistä eivät osaa suomea aloittaessaan päivähoidon.

 

”Lasten leikki- ja ryhmässä olemisen taidot saattavat olla puutteellisia ja he jäävät helposti ryhmän ulkopuolelle. Maahanmuuttajalasten on vaikea olla kielellisesti tarkkaavaisia ja kuunnella ohjeita suomen kielellä. Lapsen kielitaito ja leikkitaidot kehittyvät rinnakkain”, erityislastentarhanopettaja Anita Vataja kertoo.

 

Monikulttuurisen päivähoidon yhtenä tavoitteena on aktiivisen kaksikielisyyden tukeminen. Päiväkodeissa lapsen suomen kielen kehitystä tuetaan suomi toisena kielenä – opetuk-sella. Oman äidinkielen opetuksessa tukena ovat monikulttuuriset työntekijät, lasten vanhemmat sekä kotikielen opetus.

 

”Tukemalla jo varhaiskasvatuksessa maahanmuuttajalasten kaksikielisyyttä ja kulttuuri-identiteetin kehitystä autetaan lasta kotoutumaan sekä ehkäistään myöhemmin perusopetuksessa ilmeneviä oppimisvaikeuksia”,  Janna Pihl ja Taru Venho Espoon päivähoidosta muistuttavat.

 

Yhteistyö maahanmuuttajavanhempien kanssa vaatii päivähoidon työntekijöiltä myös uudenlaista ammattitaitoa ja herkkyyttä kohdata eri kulttuureista tulleita. Monikulttuuri-sessa varhaiskasvatuksessa pitäisi tukea vanhemmuutta ja lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta sekä perheen kototutumista. Kasvatuskumppanuus ja lapsen kielen ja kulttuurin arvostus ovat tärkeitä lähtökohtia tässä työssä.

 

Yhteiset Lapsemme – All Our Children ry:n keskiviikkona Helsingissä järjestämässä asiantuntijaseminaarissa esitellään pääkaupunkiseudulla kehitettyjä monikulttuurisen varhaiskasvatuksen uusia käytäntöjä sekä käynnissä olevia hankkeita. 

 

Monikulttuurinen varhaiskasvatusseminaari keskiviikkona 9.9.2009 klo 9.15-16.00 Helsingin Seurakuntayhtymän Engel-salissa, osoitteessa Kolmas linja 22, Helsinki. 

Lisätietoja antavat:

Sosionomi (AMK) –opiskelija Essi Oksanen puh. 050 533 4570

Tiedottaja Irma Marttinen puh. 050 3782 463

 

Yhteiset Lapsemme ry on sitoutumaton lastensuojelujärjestö, jonka toiminnan tavoitteena on moniarvoinen, erilaisuutta hyväksyvä yhteiskunta, jossa kaikkien lasten – ihonväriin, kieleen, kulttuuriin tai syntyperään katsomatta – on hyvä elää.

 

 

 

 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu