Laitossijoitus vanhemmuutta tukemassa

Teksti: Anja Wikstedt

Vikingstad on pieni kaupunki parinkymmenen kilometrin päässä Linköpingistä. Siellä sijaitsee Folåsa behandlingshem, Ruotsin valtion lastensuojelulaitos. Folåsa aloitti toimintansa jo vuonna 1865. Silloin talon asukit olivat ”huonotapaisia” poikia, jotka haluttiin ”pelastaa”. Tänä päivänä 22-paikkaisessa Folåsassa on sekä tyttöjä että poikia, iältään 13-17 –vuotiaita.  Yhteistä kaikille on se, että he ovat ulkomailta ruotsalaisiin perheisiin adoptoituja nuoria. Folåsan toiminnasta kertoivat perheterapeutit Jan-Åke Eriksson ja Otto Meijer suomalaisten adoptiotoimijoiden järjestämässä seminaarissa 9.-10. helmikuuta 2007.

”Tuntuu kuin olisin joutunut helvettiin enkä ikinä pääsisi sieltä pois…” Näin on kuvannut huostaanotetun adoptionuoren vanhempi tuntemuksiaan. Tunne on hyvin ymmärrettävä. Ulkomailta adoptoidut ovat ennen adoptiota omissa maissaan huostaanotettuja, hyvin usein laitoksiin sijoitettuja lapsia. Adoption kautta lapsi saa vanhemmat ja kodin, vanhemmat hartaasti toivomansa lapsen. Ajatus siitä, että lapsi tulisi uudessa kotimaassaan uudelleen huostaan otetuksi, on vanhempien mielestä varmaankin kestämätön.

Näin voi kuitenkin käydä. Adoptionuorten huostaanottojen taustalla ovat Erikssonin ja Meijerin mukaan useimmiten erittäin tulehtuneet välit nuoren ja vanhemman tai vanhempien välillä sekä kouluongelmat. Vanhemmat ovat useimmiten tehneet kaikkensa parantaakseen vaikeaa tilannetta ja hakeneet apua. Hyvin usein lastensuojelun palveluja tarvitsevissa perheissä taustalla on vanhempien oma päihteiden käyttö ja mielenterveyteen liittyvät ongelmat. Adoptioperheissä tämä ei ole tavallista. Yhteistä kaikkien huostaanotettujen lasten ja nuorten vanhemmille on se, että vanhemmat ovat huostaanottotilanteessa ja heti sen jälkeen syvässä kriisissä ja erittäin ahdistuneita.

Adoptioiällä ei vaikutusta

Folåsassa on kokemusta ulkomailta adoptoiduista nuorista vuodesta 1995 lähtien. Samana vuonna tehdyn selvityksen mukaan todettiin, että ryhmä on yliedustettu lastensuojelussa valtaväestöön verrattuna. Vuosien varrella Folåsan työntekijät ovat oppineet paljon adoptiolasten erityispiirteistä muihin lastensuojelun parissa oleviin lapsiin verrattuna. Vuoden 2002 alusta lähtien Folåsaan on sijoitettu ainoastaan ulkomailta adoptoituja.  Tähän mennessä Folåsassa on ollut sijoitettuna 65 ulkomailta adoptoitua. Noin puolet heistä on ollut adoptiohetkellä korkeintaan vuoden vanhoja. Nuorten synnyinmaissa ovat mukana lähes kaikki adoptioluovuttajamaat, Latinalainen Amerikka on kuitenkin selkeästi yleisin. Eriksson ja Meijer kuitenkin painottivat, että nuorten määrä on niin pieni, että sen pohjalta ei voi tehdä johtopäätöksiä synnyinmaan vaikutuksesta huostaanoton riskiin.   

Osa huostaanotettujen nuorten vanhemmista kuvaa, että vaikeuksia, ja nimenomaan kiintymyssuhteeseen liittyviä ongelmia, on ollut alusta saakka. Toisaalta yhtä monet vanhemmat ovat sitä mieltä, että alkuajan sopeutumisvaiheen jälkeen on seurannut monta hyvää vuotta. Nuorten tultua esimurrosikään tai murrosikään rankka oireilu on tullut näille perheille yllätyksenä ja tilanne on kärjistynyt äärettömän vaikeaksi.

Huonot vuorovaikutustaidot ja vaikeus läheisiin kiintymyssuhteisiin tulivat vahvasti esille ruotsalaisten luennoitsijoiden puhuessa Folåsan nuorista. Suurella osalla on myös suuria vaikeuksia koulunkäynnissä. Ystäviä on vaikea saada ja ystävyyssuhteet jäävät lyhyiksi ja pinnallisiksi. Vanhempien onkin tärkeää panostaa lapseen mahdollisimman paljon jo hakumatkalla sekä ensimmäisten vuosien aikana. Ensimmäisten vuosien vaikutus adoptoidun myöhempään elämään on erittäin tärkeä.

Nuori kriisissä – vanhemmat hukassa

Nuori on kriisissä – ahdistunut, aggressiivinen, ”vihaa” vanhempiaan. Vanhempi tai vanhemmat ovat hukassa – masentuneita, loukkaantuneita, pettyneitä. Mitä Folåsassa voidaan tehdä?

Nuorelle on varattu omahoitaja, joka ottaa nuoren vastaan. Ensimmäisiä vuorokausia nuori ei vietä Folåsassa omassa huoneessaan tyttöjen tai poikien talossa, vaan kahden kesken tähän varatussa mökissä omahoitajan kanssa. Näin nuori ja omahoitaja voivat alkaa rakentaa keskinäistä suhdettaan. Omahoitaja on aina nuoren puolella. Ei niin, etteikö omahoitaja suhtautuisi esim. laittomuuksiin tai väkivaltaiseen käytökseen ehdottoman kielteisesti, vaan siten, että nuori kokee, että omahoitaja on kuitenkin aina nuoren puolella, eikä koskaan suhtaudu nuoreen itseensä torjuvasti vaikkei hyväksyisikään tämän tekoja.

Totaalinen yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne ovat tyypillisiä Folåsan nuorille. Kahden vanhemman perheissä vanhemmat tarkoittavat pelkkää hyvää, kun he sopivat, että toimivat yhteisymmärryksessä, jotta nuori ei pääse luomaan kiilaa vanhempien väliin ja hyväksikäyttämään kriittistä ja haavoittuvaista perhetilannetta. Nuoren kannalta tämä saattaa johtaa siihen, että hän kokee olevansa perheessään aivan yksin, ei-hyväksytty, jopa vihattu.

Akuuttivaiheen jälkeen alkaa nuoren kanssa työskentely. Huostaanotetun adoptoidun nuoren elämässä on monia ulottuvuuksia, ja ongelmia on monilla elämänalueilla. Kaiken taustalla ovat varhaiset separaatiokokemukset. Perheeseen tulon jälkeen lapsi on saanut vanhemmat ja kodin, mutta kiintymyssuhteen luominen, uuden kielen oppiminen, suru menetetyistä ihmissuhteista ja oma erilaisuus valtaväestöön nähden ovat isoja asioita pienen ihmisen elämässä. Nämä vaikuttavat myös suuresti itsetunnon ja identiteetin kehittymiseen.

Vanhemmat tärkein voimavara

Erittäin tärkeä osa Folåsan työskentelymallissa on vanhempien aktiivinen mukaanotto nuoren auttamisessa. Vanhemmat ovat kriisitilanteesta huolimatta nuoren tärkein voimavara. Yleensä Folåsan nuoret ovat sijoitettuna 1-3 vuotta. Heti alussa aletaan suunnitella kotiuttamista. Siinä tapauksessa, että nuori ei missään tapauksessa voi edes kuvitella muuttavansa takaisin kotiin, nuorta ei mitenkään pakoteta muuttamaan mieltään. Nuori saattaa myös olla niin vanha ja sijoituksesta voi tulla niin pitkä, että nuori jo ikänsäkin puolesta voi aloittaa itsenäisen asumisen Folåsa-kauden jälkeen.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin tehdä kaikki mahdollinen, jotta nuoren ja vanhempien suhteet saadaan hyviksi ja toimiviksi. Kuten kaikille muillekin, läheiset ihmissuhteet ovat myös adoptoiduille kaikissa elämänvaiheissa korvaamattoman tärkeitä. Lapsi on vanhemmilleen aina lapsi, ja omat vanhemmat, niin biologiset kuin adoptiovanhemmat, eivät koskaan menetä merkitystään.

Vanhemmille ”omahoitajat”

Vanhemmat saavat heti akuuttivaiheessa omat työntekijät. Muutaman viikon sisällä sijoituksesta vanhempien ”omahoitajat” eli Folåsan perhetyöntekijät istuvat autoon ja ajavat perheen kotiin tapaamaan vanhempia. Näin tehdään täysin riippumatta siitä, kuinka monta sataa kilometriä perheen kotiin on. Otto Meijer kuvasi näitä vierailuja vertaamalla tilannetta siihen, että tapaa metsään päiväkausiksi eksyneen ihmisen. Jos eksyneelle tarjoaa kupin kahvia ja lupaa auttaa, eksyksissä oleva on ylitsevuotavan kiitollinen. Näin myös huostaanotetun vanhemmat. Vaikka vanhempi tai vanhemmat ovat pettyneitä, katkeria, vihaisia, ahdistuneita, he ovat akuuttivaiheessa suunnattoman vastaanottavaisia avulle ja yhteistyölle.

Perhetyöntekijät eivät mene vanhempien luo moittimaan huonoja kasvattajankykyjä eivätkä syyllistä vanhempia. Syyllisyyttä ja itseensä pettymistä vanhemmat tuntevat joka tapauksessa. Sen sijaan he korostavat sitä, että vanhemmat ovat lastensa parhaat asiantuntijat. Vanhemmat voivat kertoa, minkälainen lapsi on ollut pienenä, mitkä seikat ja tapahtumat ovat voineet vaikuttaa nuoren oireiluun. Vanhemmat ovat tärkeitä, kukaan ei voi ottaa heidän paikkaansa. Vaikka vanhemmat ovat pääsääntöisesti yhteistyöhaluisia, se ei tarkoita, että vanhempien kanssa työskentely olisi helppoa. Meijer ja Eriksson totesivatkin, että vaativien adoptiovanhempien kanssa joutuu laittamaan kaiken koulutuksensa ja kokemuksensa peliin.

Ensimmäisen kotikäynnin jälkeen perhetyöntekijät muistavat aina mainita jotain positiivista, kun tapaavat nuoren. ”Onpa teillä kaunis koti”. ”Kylläpä sinulla on mukavat vanhemmat.” ”Vanhempasi kertoivat tosi mukavia asioita siitä kun olit pieni.” Kaikesta vihamielisyydestä huolimatta nuorista on selvästi mieluisaa kuulla jonkun kehuvan vanhempia ja kotia siinä vaiheessa, kun heiltä itseltään ei sellaista voi edes olettaa.

Juurien miettiminen voi tehdä kipeää

Ulkomailta adoptoidut voivat useimmissa tapauksissa itse alkaa selvitellä juuriaan 18 vuotta täytettyään. Ruotsin suurimmalla adoptiojärjestöllä Adoptionscentrumilla on työntekijöitä, jotka ovat erikoistuneet asiaan. Folåsan nuorten kohdalla tehdään poikkeus. Kaikille Folåsan nuorille kerrotaan tästä mahdollisuudesta ja tarjotaan tilaisuus vierailla Tukholmassa Adoptionscentrumissa. Osa tarttuu tähän tilaisuuteen, ja jotkut haluavat jatkaa etsimistä. Nuoria ei painosteta, mutta tarvittaessa kannustetaan. Identiteettiin ja biologisiin perheisiin liittyvät asiat voivat olla todella rankkoja nuorelle. Niinpä Tukholmassa-käynnistä tehdään vakavan aiheen lisäksi ”pieni juhla”, mennään esimerkiksi mukavaan thaimaalaiseen tai  kolumbialaiseen ravintolaan syömään.

Folåsassa on käytettävissä siellä kehitetty ”Livsboken”, Elämän kirja, jonka avulla nuoret voivat jäsentää elämäänsä, työstää vaikeita asioita ja muodostaa käsityksen siitä, miten suhtautua  taustaansa ja biologiseen perheeseen. ”Livsboken” on ennen kaikkea väline ammattilaisen ja nuoren yhteiseen työskentelyyn eikä siten aivan tavallinen sijoitetun tai adoptoidun nuoren elämästä kertova kirja. Tärkeää on edetä nuoren ehdoilla, eihän kukaan muu kuin nuori itse voi tietää, miltä hänestä tuntuu.  

Aina on toivoa

Folåsassa luodaan katse tulevaisuuteen. Menneestä etsitään hyviä hetkiä. Vanhempia kannustetaan muistelemaan niitä aikoja, jolloin lapsi oli pieni ja ihana! Vanhempien ja lasten yhteisissä tapaamisissa halutaan saada aikaan ensin ”aselepo”, sitten luodaan, vähitellen, luottamukselliset suhteet. Nuorille tehdään ”kotivierailuohjelma”, jonka toteutumisesta sovitaan yhteistyössä kaikkien osapuolten kanssa. Tarkoitus on purkaa kolmiomalli: laitos – vanhemmat – nuori,  ja päästä todelliseen yhteistyöhön. Vanhemmat voivat vierailla Folåsassa ja näitä vierailuja varten alueella on oma pieni talo.

Entä kuinka tässä kaikessa on onnistuttu? Suurista ponnisteluista huolimatta aina ei käy hyvin. Otto Meijer ja Jan-Åke Eriksson kuitenkin arvioivat, että ainakin 2/3 Folåsan nuorista joko palaa kotiin ja pärjää tai muuttaa omaan asuntoon ja saa hyvät, toimivat suhteet vanhempiinsa. Monella adoptoidulla on myös sisaruksia, joko adoptoituja tai perheen biologisia lapsia. Perhetyö tähtää luonnollisesti siihen, että koko perhe huomioidaan.

Johanin tarina

Ruotsin suurimmassa päivälehdessä Dagens Nyheterissä oli vuonna 2003 artikkeli Johanista, joka on ollut sijoitettuna Folåsassa. Johanin ensimmäiset vuodet Ruotsissa olivat menneet hyvin. Vaikeudet alkoivat aluksi koulussa. Johanin oli vaikea keskittyä. Ystävyyssuhteet eivät toimineet. Johan tunsi itsensä ulkopuoliseksi.Hän ei osannut sanoa oliko hän ruotsalainen vai chileläinen. Kaikki koulutoverit olivat valkoisia, erilaisuuden tunne oli voimakas. Tilanne kärjistyi, ja lopulta  seurasi huostaanotto. Myös Folåsassa oli todella vaikeita aikoja. Kesti vuoden ennen kuin Johan ymmärsi, että on olemassa aikuisia, jotka välittävät. Vaikeita olivat myös paluut Folåsaan kotilomien jälkeen.

Ponnistelut tuottivat tulosta. Lukioikäisenä Johan muutti takaisin kotiin. Johan on jälkeenpäin ihmetellyt sitä, kuinka hänen vanhempansa ovat jaksaneet. ”Olen monena iltana maannut valveilla ja miettinyt sitä, kuinka kauhea olen ollut. Aikaisemmin olin varmaan Göteborgin tunnekylmin ihminen.”

Hyvä vanhempi ei aina ole kiva!

Helmikuussa järjestetyn seminaarin toinen päivä oli suunnattu etenkin lasten vanhemmille. Monet vanhemmat tunsivat varmaan helpotusta, kun ruotsalaiset asiantuntijat kertoivat esimerkin siitä, kuinka he pyrkivät – rehellisyydestä tinkimättä – ilmaisemaan asiat mahdollisimman positiivisesti. ”Nalkuttavat vanhemmat ovat sitoutuneita vanhempia.” ”Vihaiset vanhemmat ovat huolehtivaisia vanhempia”. Päivien tärkein sanoma oli varmaankin se, että adoptionuoren huostaanoton tavoitteena on vahvistaa vanhemmuutta ja nuoren ja vanhempien välistä ainutlaatuista tunnesidettä, ei kyseenalaistaa eikä heikentää.

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu