Pääkirjoitus

Enemmän samanlaisia kuin erilaisia – kielen erilaiset merkitykset

Tämän kirjoituksen otsikon alku on lainattu Lapsiasiavaltuutetun tänä syksynä julkaiseman, romanilasten- ja nuorten oikeuksien toteutumista selvittävän raportin nimestä. Nimi on mielestäni erityisen osuva. Monikulttuurisuuteen liittyvässä keskustelussa pitäisi laajemminkin keskittyä samanlaisuuteen, eikä erojen vertailuun.

Yhdistyksemme järjesti syyskuussa jo 20. monikulttuurisuutta käsittelevän seminaarin. Seminaarin teema tänä vuonna oli ”Monikulttuurinen varhaiskasvatus” ja päivän luentojen perusteella voidaan hyvin todeta, kuinka samanlaisia lapset ovat taustastaan riippumatta.  Jokainen lapsi tarvitsee yksilöllistä huomioita ja tukea oman identiteetin kehittymiselle sekä ennen kaikkea iloa ja leikkiä arkeen.

Kieli ja kielen oppiminen on usein keskeisenä teemana kun puhutaan monikulttuuri-suudesta. Kielellä on monia merkityksiä ja rooleja. Äidinkieli on kieli, joka opitaan syntymäperheessä. Suomeen muualta perheensä kanssa tuleva lapsi tuo sen mukanaan, mutta oppii rinnalla myös kodin ulkopuolella puhuttavan kielen. Näin myös lapsi, joka syntyy perheeseen, jonka kieli on muu kuin ympäristön kieli. Kahden kulttuurin perheessä lapsi oppii jo syntymästään molempien vanhempien kielen ja mahdollisesti vielä ympäristössä puhuttava kielen kolmantena. Suomeen ulkomailta adoptoidun lapsen kielimaailma vaihtuu täysin. Lapsen ensikieli jää taustalle uuden perheen ja ympäristön käyttämän kielen kehittymisen myötä. Muunlaisiakin lapsen kielen kehittymiseen vaikuttavia kielimaailmoja on.

Suomalaisen varhaiskasvatuksen ja koulun on pystyttävä vastaamaan kaikkien näiden eri tavoin monikulttuuristen ja erilaisissa kielen kehittymiseen vaikuttavissa ympäristöissä elävien lasten tarpeisiin. Yhä enenevässä määrin on myös luotava mahdollisuuksia yksikielisissä perheissä elävien lasten monipuolisen kielitaidon kehittymiselle. Eri opetusmuodot ovat hyödyksi niin vieraan kielen oppimisessa kuin äidinkielen taidon ylläpitämisessä. Meillä on eri kielten oppimisiin panostavia kielipäiväkoteja, - kouluja ja – luokkia sekä äidinkielen ylläpito-opetusta. Kansallisten vähemmistöjemme lapset saavat – joskaan eivät vielä riittävästi – opetusta omalla kielellään.

Päiväkodissa ja koulussa saatavan opetuksen lisäksi, monikulttuurisissa ja vähemmistökielisissä perheissä on erityisen tärkeää tukea ja rohkaista vanhempia käyttämään lasten kanssa omaa äidinkieltään. Äidinkielen merkitys tunnekielenä on korvaamaton. Lisäksi kummankin vanhemman kielen osaaminen turvaa lapselle yhteyden niihinkin läheisiin, jotka eivät asu lapsen lähellä. Positiivinen suhtautuminen lapsen äidinkieleen ja kulttuuriseen taustaan on viesti siitä, että niitä kunnioitetaan ja arvostetaan.

Kielten keskinäisestä erilaisuudesta huolimatta, kielen merkittävä erityispiirre on sen yhdistävyys. Jokainen meistä käyttää kieltä – kirjallista ja suullista, äidinkieltä tai muulla tavoin opittua - kommunikointiin, tunteiden ilmaisemiseen, arjessa ja juhlassa, kotona ja uusissa paikoissa. Kieli määrittää kuulumisen johonkin ja on yhteys kulttuuriin ja perinteisiin.  Sen avulla teemme myös tuttavuutta uusien asioiden kanssa.

Vahva äidinkielen taito pitää lapsen oman kulttuurin valtatiellä, joka kantaa ja kuljettaa läpi elämän. Muiden kielten osaaminen mahdollistaa valtatieltä poikkeamisen ja avaa mahdollisuuden tutustua kaikkeen siihen kivaan, mitä sivuteiltä löytyy. Monipuolisen kielentaidon osaajat toimivat sillan rakentajina kulttuurien välillä.

Tuula Kumpumäki

 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu