Etusivu
Yhdistys
Tue toimintaamme
Lastensuojelu
Kansainvälinen adoptio
Kansainvälinen toiminta
Koulutus ja julkaisut
Muu toimintamme
Projektit
Yhteystiedot
Linkit
Viite
Olet tässä: Etusivu > Alasivu


Pääkirjoitus

 

Terveisiä Kolumbiasta – kehitysyhteistyötä tarvitaan!

Tämä pääkirjoitus on kirjoitettu Bogotassa. Olemme Anja Wikstedtin kanssa Yhteiset Lapsemme ry:n Kolumbian kehitysyhteistyöhankkeen seurantamatkalla ja samalla tutustumassa lasten asemaa Kolumbiassa edistävään toimintaan.

Yhteistyöjärjestöllämme Acción Misericordialla on erityinen projekti Bogotan vaarallisim-pana ja kurjimpana pidetyn slummialueen lapsille. Alueelta haetaan joka aamu autolla noin 15 esikouluikäistä lasta järjestön lastenkodissa pidettävään Pepe-kerhoon. Lapset on valittu sen mukaan kuka tarvitsee juuri nyt eniten tukea. Lapset tulevat monilapsisista perheistä, joiden arkeen kuuluu väkivaltaa, päihteitä ja rikollisuutta. Kerhossa lapset tekevät esikoulutehtäviä, laulavat ja leikkivät, kuuntelevat satuja ja ulkoilevat läheisessä puistossa. Näistä lapsista 70 % jatkaa kouluun. Yksi tehtävä onkin näyttää lapsille turvallista elämää oman alueen ulkopuolella.

Matkamme ensimmäisenä aamuna pääsimme mukaan hakemaan lapsia. Olimme liikkeellä varhain, koska silloin alueen pääosin yöelämää viettävät asukkaat vielä nukkuvat. Puolen-päivän jälkeen sinne ei olekaan menemistä, kun väki lähtee liikkeelle. Näkymät alueella olivat lohduttomat – harmaita ja pölyisiä hiekkakatuja, roskia, vanhoja huonekaluja ja kulkukoiria. Kävimme myös kahdessa perheessä, joiden lapsista joku on ollut tai on yhä kerhossa. Näkemäämme köyhyyttä on mahdoton sanoin kuvata. Kahdeksanlapsisen perheen kotina oli yksi huone ja kolme sänkyä – seinät pelkkää tiiltä, kattona muovilevyjä, ei ikkunoita. Lattia kylmää sementtiä ja maata. Näistä oloista lastenkotiin päätyvät lapset ihmettelevätkin, kun saavat kokonaisen sängyn itselleen.

Miksi haluan jakaa tämän matkakokemuksen kanssanne? Lähestyvät eduskuntavaalit ovat nostaneet esiin monenlaisia vaaliteemoja. On taloutta ja veroja, vaalirahaa ja maahan-muuttoa. Minua on tähän mennessä eniten hätkähdyttänyt vaatimus Suomen kehitys-yhteistyörahojen lakkauttamisesta.

Pepe-projektia ei tueta Suomen valtion varoista, mutta se saa yksityisten lahjoittajien tukea Suomesta. Kaikki se, mitä olemme nähneet, todistaa, että viralliselle kehitysyhteisyölle on edelleen tarvetta. Maailmassa on vielä paikkoja, joissa lapset tarvitsevat enemmän kuin mitä heidän oma perheensä ja yhteiskuntansa pystyvät tarjoamaan. Samalla on myös sitoutuneita vapaaehtoisia ja ammattilaisia, jotka pystyvät muuttamaan näiden lasten elämän ja antamaan heille jotain parempaa.  Ja tämä on mahdollista kehitysyhteis-työvaroilla.  

 

Tuula Kumpumäki

päätoimittaja

 

JK Lehtemme seuraavassa numerossa kerromme, kuinka yhteistyökumppanimme Kolumbiassa edistää lasten asemaa Suomen valtion myöntämillä varoilla.



Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu