|
PÄÄKIRJOITUS

Katse tulevaisuuteen
Strategiatyöskentelyn tavoitteena on siirtää katse tulevaisuuteen. Missä ja mitä olemme vuosien kuluttua ja miten sen saavutamme. Yhteiset Lapsemme on julkaissut strategiansa vuosille 2011 – 2015. Kevään vaalien jälkeen se lähetettiin myös joukolle maamme päättäjiä ja vaikuttajia. Strategia on luettavissa yhdistyksen kotisivuilta.
Strategiamme avainajatukset kiteytyvät monikulttuuriseen ja moniarvoiseen Suomeen, monikulttuuristen lasten hyvinvointiin, yhdessä toimimiseen, ammattitaitoon ja aitoon välittämiseen sekä lapsen oikeuteen hyvään elämään. Olemme monikulttuurinen ääni, suuntaamme kehittämällä eteenpäin ja viestintämme on vaikuttavaa. Yhteiset Lapsemme on aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa Suomessa, mutta puhuu lasten asioiden puolesta myös kansainvälisesti.
Yhteiset Lapsemme tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia vapaaehtoiselle osallistumiselle ja vaikuttamiselle. Lisäksi tuotamme monipuolisia ja ammattitaitoisia lastensuojelun palveluita, joilla edistetään monikulttuuristen lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Työskentely perustuu perheiden kulttuuritaustan kunnioittamiseen ja erityisesti lasten identiteetin ja kasvun tukemiseen. Samalla lapsia ja perheitä tuetaan suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumisessa. Kansainväliseen adoptioon liittyvässä toiminnassamme vastaamme uusiin haasteisiin vahvalla, kokemukseen perustuvalla erityisosaamisella. Kansainvälisesti vaikutamme yhteistyössä ammattitaitoisten ja luotettavien kumppaneiden kanssa.
Kehitämme uusia menetelmiä ja materiaalia tueksi eri tavoin monikulttuuristen lasten ja perheiden kanssa työskenteleville. Seminaarimme tavoittavat vuosittain suuren joukon eri alojen ammattilaisia, jotka haluavat täydentää monikulttuurisuuteen liittyvää osaamistaan. Julkaisutuotantomme antaa väylän maahanmuuttajataustaisten lasten, nuorten ja aikuisten omalle äänelle.
Yhteiset Lapsemme strategia on yksi näkemys yhdistyksemme toimintaympäristöstä ja toiminnastamme lähivuosina. Nyt toivomme, että myös sinä, hyvä lukijamme - jäsen, tukija, yhteistyökumppani tai muuten toimintaamme osallistuva tai siitä kiinnostunut - kerrot meille mitä Yhteiset Lapsemme toiminta on sinulle ja millaista haluaisit sen olevan. Kotisivuillamme on pienimuotoinen kysely, jonka avulla voit kertoa meille ajatuksistasi, odotuksista ja toiveistasi. Odotamme niitä innolla – ne tekevät strategiastamme elävän.
Tuula Kumpumäki
päätoimittaja
MISSIO
Yhteiset Lapsemme edistää monikulttuuristen lasten hyvinvointia vaikuttamalla suomalaisessa yhteiskunnassa sekä antaa tuen tarpeessa oleville lapsille mahdollisuuksia hyvään elämään
VISIO
Yhteiset Lapsemme on johtava monikulttuuristen lasten hyvinvoinnin edistäjä Suomessa sekä luotettava ja aktiivinen lasten asioiden puolestapuhuja myös kansainvälisesti

Edellinen sivu
| Sivun alkuun |
Tulosta tämä sivu

|