PÄÄKIRJOITUS

Halvin hinta ratkaisee?

Suomalainen lastensuojelun sijaishuolto on suuressa murroksessa. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä, asetetuista tavoitteista huolimatta, on pysynyt korkeana. Sijaishuolto on tunnetusti kallista ja jo usean vuoden ajan on kiihkeästi yritetty löytää keinoja, jolla kustannuksia saadaan laskemaan.

Sijaishuollossa on monta vaihetta ja monta palveluntuottajaa. Yhä useammin palveluntuottaja on muu kuin kunta. Kunnat joutuvat kilpailuttamaan hankintansa, mutta sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttaminen on kyllä monella taholla kyseenalaistettu.

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ansaitsevat laadukasta hoitoa ja huolenpitoa. Kilpailutuksen keinoin laadulle saadaan kyllä asetettua vähimmäisedellytykset. Palveluntuottajilta myös odotetaan entistä erikoistuneempia palveluita.  Asetettujen kriteereiden ja vaatimusten puristuksessa profiloituneiden palvelujen kehittäminen on kuitenkin vaikeaa. Ostajan vaatimusten ja halvimman hinnan yhtälö alkaa pian olla aika kestämätön.

Tunnettu suomalaisen lastensuojelun historiateos kertoo kuinka yhteiskunnan muuttumisen myötä Suomessa on siirrytty ”vaivaisten holhouksesta” köyhäinhoitoon ja laajemmin sosiaalipolitiikkaan. Vaivaisten hoidosta on kuljettu pitkä matka tämän päivän lasten suojeluun ja paljon hyvääkin on matkan varrella saatu aikaiseksi. Mutta toteutuuko tämä hyvä, jos ratkaisut tehdä hinnan perusteella? Ajoittain tuntuu, että kello on pyörähtänyt aivan liian monta kierrosta taaksepäin. Historiankirjoituksen mukaan vuonna 1879 säädetyn vaivaishoitoasetuksen hengen mukaisesti muodostui elätehoito turvattomien lasten huollon päämuodoksi. Sijoittamisperiaatteet määräytyivät pääosin taloudellisin perustein – lapset sijoitettiin pienimmän korvauksen pyytäneiden luo. Kuvernöörejä oli kehotettu hankkimaan valtion varoin kasvatettaville mahdollisimman halvat sijoituspaikat.

Tuula Kumpumäki

päätoimittaja

 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu