”Lakki on niin hieno, että se pitää saada”

Teksti: Irma Marttinen

Siinä hän seisoo – aurinkoisena ja reippaana. Valmiina kohtaamaan aikuisuuden haasteet suomalaisessa yhteiskunnassa. Yhteiset Lapsemme ry:n seminaarissa puhutaan pakolaislasten traumaattisia kokemuksia ja lähtömaiden vaikeista tilanteista. Seminaarin nuorta juontajaa katsellessa aihe unohtuu.

Serveh ”Sessu” Khalili kertoo seminaariyleisölle, että hän on itse Iranin kurdi ja tullut Suomeen kuusivuotiaana. Myöhemmin saan kuulla, että perhe on joutunut poliittisista syistä pakenemaan Irakin ja Turkin kautta ja hakemaan turvapaikkaa Suomesta.

”Kun laskeuduimme Helsinki-Vantaan lentokentälle, oli pimeää ja kylmää. Luulin, että on yö, mutta olikin marraskuinen iltapäivä”, Serveh kertoo. Suomi näytti kalpeimmat kasvonsa tulijoille.

Inkoon idyllissä

Khalilin nelihenkinen perhe pääsi asettumaan Inkooseen. Hiihtoloman jälkeen kuusivuotias Sessu aloitti esikoulun. ”Muutamat lapset yrittivät puhua ja leikkiä minun kanssani, vaikka en ymmärtänyt yhtään mitään. Ja nämä samat lapset ovat vielä nytkin parhaita ystäviäni”, Serveh kertoo ja jatkaa: ”Myöhemmin kouluun tuli myös turkkilainen tyttö, josta tuli minun hyvä ystävä, koska meillä oli yhteinen kieli.”  

Puolen vuoden aikana Serveh oppi suomen kielen niin hyvin, että peruskoulun ensimmäi-nen luokka oli helppo aloittaa seuraavana syksynä.  

Pieni suomenruotsalainen radanvarsikunta oli hyvä paikka kasvaa. Vanhempien toivomuk-sesta Serveh ja hänen sisaruksensa – neljä vuotta vanhempi isoveli ja Suomessa syntynyt pikkusisko - kävivät kuitenkin suomenkielistä koulua. ”Inkoossa kaikki tunsivat toisensa niin kuin pienissä paikoissa yleensä. Meillä oli hyvät naapurit ja ala-asteella oli vain sata oppilasta. Opettaja oli tosi mukava”, Serveh kuvailee.

Inkoon vuosiin kuului myös paljon tavallisia pienten koululaisten juttuja; Serveh oli mukana koulun iltapäivä-, näytelmä- ja sählykerhossa sekä partiossa. ”Aina oli ystäviä ja teke-mistä.”

Muutto Vantaalle

Viidennen luokan lopussa Serveh joutui vaihtamaan koulua, kun perhe muutti Vantaalle. ”Se oli iso muutos. Inkoossa kaikki olivat kilttejä alakoululaisia, mutta Vantaalla jotkut kuudesluokkalaiset jo tupakoivat ja opettajia vastaan kapinoitiin. Se oli outoa.” Servehin koulutie jatkui Myllymäen yläasteelle. ”Minulle on ollut aina itsestään selvää, että haluan käydä koulua. Vanhemmat ovat myös kannustaneet eteenpäin.”

Peruskoulun jälkeen Serveh päätti hakea lukioon. Peruskoulun päättötodistuksessa komeili 8,7:n keskiarvo, joten mahdollisuuksia oli mistä valita. ”Vaskivuoren lukio on paras”, Serveh ylistää nykyistä opinahjoaan. Vaskivuoren lukio houkutteli Servehiä lähinnä sen rennon ja hyvän ilmapiirin takia. Myös isoveljen esimerkki vaikutti päätökseen - hänkin on Vaski-vuoren kasvatti.

”Peruskoulussa oli kivaa, mutta lukiossa on ollut vielä kivempaa. Nämä ovat olleet parhaat kouluvuodet. Olen saanut paljon uusia kavereita. Ikinä ei ole ollut tylsää!” Serveh sanoo ja kertoo aamunavausnäytelmistä, vanhojen tansseista ja koulun musikaaleista. Viime vuonna hän oli itse mukana Foot Loose –musikaalissa. Aktiivinen ja sosiaalinen Serveh on myös koulun oppilaskunnan puheenjohtaja.

Kahdessa kulttuurissa

Serveh Khalilin perheelle sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei ole tarkoittanut oman kulttuurin ja kielen menettämistä. Perheen kotikieli on kurdi, jota lapset ja vanhem-mat puhuvat keskenään.

”Äidin ja isän kanssa on paljon puhuttu omasta kulttuurista ja tavoista. Vanhempien kanssa on juteltu myös siitä, että molemmista kulttuureista pitäisi ottaa ne hyvät puolet. Vanhemmat ovat ottaneet hyvin vastaan tämän uuden kulttuurin, ja he ovat myös avoimia ja suvaitsevaisia ja antavat meidän päättää omasta elämästämme”, Serveh miettii.

”Aina kaikki eivät tajua, että minulla on kaksi eri kulttuuria. Minua pidetään sen verran suomalaisena”, Serveh nauraa ja kertoo, kuinka hänen uudet lukiokaverinsa hämmästyivät, kun kuulivat hänen puhuvan äitinsä kanssa kurdia puhelimessa.

Serveh kertoo, että hänellä on myös paljon ystäviä, jotka ovat Iranin kurdeja. ”Heidän kanssa me puhutaan aina kaupungilla kurdin kieltä”, hän sanoo.

Servehin isä toimi Iranissa sähköasentajana ja äidillä oli tekstiilialan liike, jossa valmis-tettiin vaatteita ja mattoja. Suomessa vanhemmat ovat työllistyneet ravintola-alan yrittäjinä. Yrittäminen on ilmeisesti veressä, sillä Servehin isoveli on ylioppilaaksi kirjoitettuaan pitänyt välivuotta hoitamalla kahta omaa maahantuontiyritystään.

Tulevaisuus

Lukion jälkeen Serveh aikoo pitää välivuoden ja lähteä au pair -tytöksi Espanjaan. Tarkoituksena on katsella elämää ja parantaa lukiossa hankittua espanjan kielen taitoa. ”Sen jälkeen kyllä haluan opiskella jonkun ammatin. Äidin jalanjälkiä seuraten yksi vaihtoehto olisi tekstiili- ja vaatetusala”, Serveh sanoo ja huokaisee samalla, ettei vielä tiedä varmasti.

Mutta sitä ennen pitää keskittyä ylioppilaskirjoituksiin. Suomi toisena – kielestä Serveh on jo syksyn kirjoituksissa ehtinyt napata laudaturin ja mietteissä on suomen kielen kirjoittaminen myös äidinkielenä keväällä. Reaaliaineina politiikasta kiinnostunut abiturientti kirjoittaa yhteiskuntaopin ja historian.

Haastattelun jälkeen Serveh kiirehtää Vantaan kaupungin nuorisovaltuuston kokoukseen: ”Politiikka kyllä kiinnostaa enemmän kuin mikään muu. Haluan olla päättämässä ja vaikuttamassa asioihin, enkä valittamassa niistä”, hän kiteyttää.  

 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu