KOLUMNI

Tietääkö oikea käsi mitään vasemmasta?

Viranomaisten välisen yhteistyön merkityksestä lastensuojelussa on puhuttu niin kauan kuin minä olen ollut työelämässä – eli siis kauan. Moniin lakeihin on myös kirjattu tämä velvollisuus, ja yhtä ja toista onkin tapahtunut. Ilokseni olen havainnut, että esimerkiksi opettajat ovat nykyisin hyvin valmiita kääntymään lastensuojelun puoleen havaitessaan lasten ongelmia. Sen sijaan olen kuullut valituksia, etteivät psykiatriset yksiköt aina näe tarpeelliseksi yhteistyötä lastensuojeluviranomaisten kanssa. Totta tietysti on, että virkailijoiden jatkuva vaihtuminen mutkistaa hyvän yhteistyösuhteen luomista. Kesto-ongelma on se, etteivät päihdehuollon yksiköt aina muista tarkistaa asiakkaittensa lasten mahdollista avuntarvetta, vaikka siellä jos missä sen luulisi näkyvän.

Laeista huolimatta yhteistyö ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Kerran puoleeni kääntyi eräs äiti poikansa vaikeuksissa. Hän pommitti minua varsin tiiviisti ja oli sitä mieltä, että ”auktoriteetiltä” pitäisi saada tukea kun eri tahot antoivat ristiriitaisia neuvoja. Hieman epäröin, kuuluiko asia minun silloisiin tehtäviini tai olisiko minulla edes valtuuksia toimia asiassa. Lopulta kuitenkin päätin kutsua koolle kaikki ne tahot, jotka äidin mukaan olivat käsitelleet perheen asioita. Hämmästys oli melkoinen  (sekä minulla että kokoon kutsutuilla) että joukko oli niin suuri - toistakymmentä ihmistä istui neuvottelupöydän ääressä ja vielä joku puuttuikin. Kävi ilmi, ettei juuri kukaan ollut tiennyt kenenkään muun olleen millään tavalla aktiivinen perheen asioissa. Toisaalta ilmeni, että äiti oli taitavasti aina kääntynyt uuden instanssin puoleen, kun ei ollut saanut mieleistään vastaanottoa.

Palaverin tuloksena sovittiin, ketkä pari tahoa jatkaisivat perheen kanssa työskentelyä ja loput vetäytyivät asiasta. Jäin aprikoimaan, kuinka paljon tällaista ristikkäiskäyttöä mahtaa esiintyä, mikä kuormittaa turhaan muutenkin ylityöllistettyjä viranomaisauttajia. – Tietysti tämä on mahdollista vain pääkaupunkiseudulla, jossa on palveluja joka lähtöön, mutta olisi hyvä kysyä asiakkailta rutiininomaisesti, ketkä tai mitkä tahot ovat aikaisemmin olleet mukana. Asiakkaiden kannalta turhauttavaa on se, että joka paikassa joutuu kertaamaan  samat perustiedot, aivan kuin työntekijät eivät uskoisi toisiaan,  mutta sen jälkeen ei tapahdukaan juuri mitään.

Vaikka olen yhteistyön lämmin puolestapuhuja, joudun kuitenkin tunnustamaan, että olen yhteistyön vastustaja numero yksi - nimittäin kaikenkarvaisten kokousten, jotka ovat yleistyneet valtavasti. Hirvittää ajatellakin, kuinka paljon työaikaa asiakkailta on poissa, kun työntekijät istuvat milloin minkäkin asian ja pullakahvin äärellä. Ihan hyvä sinänsä, että monenlaisia ongelmia pohditaan yhdessä – mutta kuinka monessa palaverissa tapahtuu todellista edistystä tai  edes aitoa vuorovaikutusta, johon kaikki osallistuvat? ”Miten tämä auttoi isänmaan asiaa?” oli eräällä  työtoverillani tapana pohtia, kun saapastelimme turhautuneina pois erilaisista kokouksista.

Kun lakeihin on kirjoitettu yhteistyövaatimuksia on ymmärtääkseni tarkoitettu, että yhteistyö todella edistäisi asiakkaiden asioita. Nykyisin alkaa olla itsestään selvää, että asiakaspalavereissa asianomaiset ovat itse paikalla. Mutkatonta se ei aina ole. Joskus nimittäin asiakkaat valittavat, että he kokevat istuvansa siellä syytettyjen penkillä ison asiantuntijalauman edessä. Lastensuojelussa tähän on suuri vaara, kun vanhemmat ovat jo valmiiksi vereslihalla ja syyllisyydentuntoisia. Onneksi empaattiset työntekijät ovat kehittäneet hyviä keinoja, esimerkiksi että mukana olijoiden määrää on hyvä tiukasti rajoittaa, istumajärjestykseen kiinnitetään huomiota, pieni tarjoilu vähentää alkukankeutta ja hymyllä on maaginen vaikutus!

Sirpa Taskinen

FT Sirpa Taskinen on Stakesista eläkkeellä oleva kehittämispäällikkö, jolla on pitkä kokemus lapsiin liittyvistä palveluista ja perhepolitiikasta sekä Suomessa että ulkomailla.  Hän on Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton hallituksen puheenjohtaja ja toimi myös lastensuojelulakia uudistaneen työryhmän puheenjohtajana. Hän on kirjoittanut useita lakiin ja lastensuojeluun liittyviä teoksia.

 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu