KOLUMBIAN MONTA TODELLISUUTTA

Teksti: Anja Wikstedt

Aamiaiseksi munakokkelia, pihviä tai lihakeittoa – niillä eväillä jaksaa! Sitä ennen kuppi hyvää vahvaa makeaa kahvia huoneeseen tuotuna. Tämän saimme kokea asuessamme matkallamme  bogotalaisen perheen vieraina. Perheen kotona asuu 14 henkilöä. Meistä ei olisi voitu pitää parempaa huolta.

Huolenpito, välittäminen, vastuullisuus, yhteisöllisyys – kaikki tämä on tärkeällä sijalla myös yhteistyökumppanimme Misericordia en Acciónin toiminnassa. Järjestöä tarvitaan. Kolumbian talous lähti nousuun 2000-luvun alkupuolella, tärkeänä syynä maan parantunut turvallisuustilanne. Kansainvälinen talouskriisi vaikutti tietysti myös Kolumbiassa, mutta vuonna 2010 talous lähti uudelleen nousuun.  Maassa vallitsee kuitenkin edelleen suuri taloudellinen ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo. Väestöstä lähes puolet elää köyhyysrajan alapuolella. Maan sisäisiä pakolaisia on varovaistenkin arvioiden mukaan useita miljoonia.

Todellinen Kolumbia on monenlainen Kolumbia. Maantieteelliset erot ovat valtavat, Andien huipuilta Karibian rannoille, ja maisemat monin paikoin huikaisevan kauniit. Me länsimaalaiset voimme valita minkälaisen Kolumbian me haluamme nähdä.  Bogotassa, El Amparon slummissa asuvilla Pepe-kerhon lapsilla ei ole valinnanvaraa. Tuula ja minä näimme puolentoista viikon matkamme aikana monta todellisuutta.

Pienet pepekerholaiset

Isäntäperheemme jäsenet ovat aktiivisia seurakuntalaisia, ja perheen aikuisista tyttäristä kolme on mukana Misericordian toiminnassa. Pepe-kerhon lastenohjaaja ja Bogotan lastenkodin johtava sosiaalikasvattaja Jazzbleidy Ayala kysyi meiltä heti tuloiltanamme, haluaisimmeko aamulla lähteä mukaan hakemaan slummialueen lapsia Pepe-kerhoon. Mehän halusimme.

Niinpä Kolumbian-matkamme ensimmäisenä aamuna näimme Bogotasta alueen, joka on varmasti monelle keskiluokkaiselle ja varakkaalle kolumbialaiselle – aivan luonnollisesti – tuntematonta seutua. Varhainen aamu oli meidän kannaltamme turvallisin hetki käydä El Amparossa. Kadut olivat lähes tyhjiä. Myöhemmin iltapäivällä, puhumattakaan illoista ja öistä, siellä on todella vaarallista, myös alueen asukkaille itselleen. Jazzbleidy oli etukäteen kysynyt kahdelta perheenäidiltä, voiko hän tulla kylään kahden vieraan kanssa. Äideille tämä sopi. Kotien köyhyyttä on vaikea sanoin kuvata. Toisesta perheestä lähti mukaamme 5-vuotias Mitchel-tyttö, uusi pepekerholainen. Muut kerholaiset jo odottelivat meitä äitiensä kanssa slummialueen reunalla.

Jokaisena arkiaamuna Jazzbleidy tai hänen sisarensa Liliana Sevilla hakevat 12 – 17 lasta päiväkerho Pepeen, joka kokoontuu lastenkodin alakerrassa. Lapsille puetaan kerhomekot ja -takit päälle ja he saavat aamupalaksi mehua ja pullaa tai leipää. He pääsevät puistoon leikkimään ja tekevät esikoulutehtäviä. He oppivat lauluja ja leikkejä. Iältään lapset ovat 4-6 -vuotiaita tyttöjä ja poikia.

Tällä kertaa viisi lapsista oli ensimmäistä kertaa kerhossa. Sitä tuskin huomasi. Viimeistään puistossa vakavinkin lapsi alkoi juosta ja hymyillä. Omalla asuinalueellaan heillä ei ole muuta leikkipaikkaa kuin likaiset, vaaralliset, kapeat kadut. He olivat niin suloisia, monet pyöreäposkisia. Kun heitä otti syliin, ei voinut olla huomaamatta, että vaatteiden ja kerhotakkien alla oli pieni laiha lapsi, joka ei saa riittävästi ja oikeanlaista ravintoa. Puolenpäivän aikaan lapset saivat välipalan ja heidät vietiin takaisin kotiin äitien luokse.

Koulunkäyntiä ja tulevaisuuden haaveita

Turvallinen arki, säännölliset ateriat, koulunkäynti ja ohjattu läksyjenluku on se, mitä Bogotan lastenkodin pojille voidaan tarjota. Pojat ovat iältään 7-18 -vuotiaita ja heitä on 21. Jazzbleidyn lisäksi lastenkodissa työskentelee keittäjä, perjantaisin sinne saapuu muutamaksi tunniksi lähes valmis psykologianopiskelija keskustelemaan poikien kanssa. Illaksi ja yöksi tulee yksi työntekijä poikien turvaksi.

Joka perjantai pojat lähtevät koteihinsa ja palaavat lastenkotiin maanantaina. Näin he joutuvat tekemään myös silloin, kun olosuhteet kotona ovat kaikkea muuta kuin turvalliset. Monelle pojalle olisi parempi ratkaisu saada olla lastenkodissa myös viikonloput. Tähän ei Misericordialla ole resursseja.

Pojilla on pitkä tie edessään itsenäiseen ja vastuulliseen aikuisuuteen. Kaikki eivät tule onnistumaan, osa syrjäytyy ja tulee kokemaan kovia. Mutta mitkä olisivat näiden lasten mahdollisuudet ilman Misericordian tarjoamaa tukea? Näitä poikia ei viranomaisten tarjoama tuki tavoita. Tapasimme matkamme aikana kaksi Misericordian ylpeyden aihetta, Carlosin ja Mauricion. He ovat miellyttäviä, hyvin käyttäytyviä ja kohteliaita nuoria miehiä. Mauricio lähtee ensi syksynä Moskovaan opiskelemaan stipendin turvin, Carlos haaveilee stipendistä ja tiedostusalan opinnoista.

Kiinnitimme muutenkin huomiota siihen, miten hienosti lastenkodin pojat käyttäytyivät. On selvää, että he taustansa ja elämäntilanteensa takia tarvitsisivat paljon enemmän tukea kuin mitä heille voidaan antaa. Tästä huolimatta kaikki se välittäminen ja huolenpito, mitä he saavat kokea Misericordian lastenkodissa, on todella tärkeää ja se kantaa pitkälle.

Maatilamatkailua lasten hyväksi

Sasaiman lastenkodin pojat ovat 7-14 -vuotiaita ja he elävät varsin erilaista elämää kuin Bogotan pojat.  Bogotassa asuu virallisesti noin 8 miljoonaa, epävirallisesti ehkä 10 miljoonaa ihmistä, se sijaitsee korkealla, noin 2600 metrin korkeudessa. Sasaima on pieni kylä 1200 metrin korkeudessa, siellä on rauhallista ja ihanteellinen ilmasto. Toisaalta se on myös syrjäistä seutua ja lasten aikuiskontaktit ovat vähissä. Pysyvää ja pätevää henkilökuntaa ei ole helppo löytää.

Sasaiman pojat viettävät lastenkodissa myös viikonloput. Loma-ajat pojat viettävät vanhempiensa tai sukulaistensa luona. Mikäli perheen kotitilanne on niin vaikea, että kotiin menolle ei ole minkäänlaisia edellytyksiä, seurakunnan jäsenistä etsitään tukiperheitä lomien ajaksi. Meidän suomalaisten mielestä lastenkodin yhdeksän poikaa asuvat melko ahtaasti, heidän kotinaan on erillinen pieni rakennus. Kolumbialaisen mittapuun mukaan tilaa on, ja tavoitteena on lisätä lasten määrä viiteentoista.

Casa Blancan maatila on viehättävä ja kaunis, suuruudeltaan noin kaksi hehtaaria. Päärakennus on rakennettu luonnonkivistä, pihalla on paljon kukkia ja istutuksia sekä uima-allas. Omavaraisuuteen pyritään kehittämällä maatilan kaikkia mahdollisuuksia. Siellä viljellään mm. yuccaa, mangoja, banaaneja, appelsiineja, sipulia, porkkanaa, kaakaota ja kahvia. Maatilalla on pieni kanala. Näitä tuotteita on tarkoitus saada myyntiin, kahvia toivottavasti muutaman vuoden kuluttua myös Suomeen!

Tärkeäksi osaksi omavaraisuushanketta on tullut ”turismiprojekti”, eli pienimuotoisen majoitustoiminnan kehittäminen. Vaikka Tuula ja minä olimme työmatkalla, saatoimme hetkittäin nauttia päivistämme Sasaimassa kuin turistit: herkullista luomuruokaa maatilan omilta viljelmiltä, lämmin auringonpaiste ja kauniit maisemat, Sasaiman pikkuinen kylä ja retki läheiseen Villetaan kaupunkiin, joka on kaunis ja turvallinen 20 000 asukkaan kolumbialaiskaupunki. Voimmekin lämpimästi suositella Casa Blancaa myös suomalaisille matkailijoille.

Niin paljon yhteistä ja jaettavaa

Kaikki, jotka tapasimme matkamme aikana – Misericordian johtokunnan jäsenet ja työntekijät, seurakunnan työntekijät, perhe jonka kotona asuimme osan ajasta – arvostavat suuresti Koti Katulapselle ry:n ja Yhteiset Lapsemme ry:n tukea kolumbialaisten lasten hyväksi. Meille matka Kolumbiaan oli ainutlaatuinen kokemus. Hankkeen kannalta se oli ehdottoman tärkeä. Matka oli kuitenkin jotain paljon enemmän. Me opimme paljon.

Matkamme viimeiset päivät asuimme hotellissa, mutta ennen paluutamme Suomeen vietimme vielä yhden illan bogotalaisen ”perheemme” kotona. Kaikki 14 perheenjäsentä olivat paikalla sunnuntaipäivällisellä. Tunnelma oli sekä iloinen ja että haikea. Perhe ei ollut hankkinut lahjoja ainoastaan meille, vaan myös lapsillemme. Tiedämme, että jos (tai kun) me joskus palaamme Kolumbiaan, me olemme aina tervetulleita meidän kolumbialaisen perheemme luo, niin ovat myös lapsemme.

Henkilökohtaisesti tämä merkitsee minulle hyvin paljon. Omat lapseni ovat syntyneet Kolumbiassa 1980-luvulla. He ovat menettäneet mahdollisuutensa elää ja kasvaa kolumbialaisissa perheissään. Jos he jonain päivänä haluavat lähteä synnyinmaahansa, tiedän että siellä on perhe, joka ottaa heidät avosylin vastaan. Olen myös onnellinen siitä, että minulla oli tuliaisten lisäksi niin paljon hyvää ja kaunista kerrottavaa heidän ensimmäisestä kotimaastaan.

Yhteiset Lapsemme ry tukee yhteistyössä suomalaisen vapaaehtoisjärjestön Koti Katulapselle ry:n kanssa kolumbialaista Misericordia en Acciónia. Se on bogotalaisen Santa Isabelin kaupunginosassa toimivan Cruzada Cristiana -seurakunnan alaisuudessa toimiva järjestö. Ulkoministeriön myöntämän hanketuen avulla olemme mukana kehittämässä Misericordian omavaraisuutta. Hanke toteutetaan maaseudulla, Casa Blancan maatilalla Sasaimassa. Siellä sijaitsee myös Misericordian lastenkodeista toinen, Sasaiman lastenkoti. Tavoitteena on saada maatila tuottamaan niin hyvin, että hankkeen päättyessä vuonna 2013 Misericordia voi itse vastata lastenkodin henkilökunnan palkkakustannuksista.  Misericordialla on lastenkoti myös Bogotassa. Sen tiloissa kokoontuu Pepe-kerho, köyhän slummialueen pienille lapsille tarkoitettu aamupäiväkerho.