Fadumo – rohkea nainen

Teksti: Irma Marttinen

Fadumo, 24, painaa käden rintaansa vasten ja kertoo, miten sydän läpätti, kun hän puhui ensimmäistä kertaa suurelle joukolle suomalaisia. ”Minua jännitti niin, että sydän pomppi, mutta haluan olla rohkea nainen”, Fadumo sanoo päättäväisesti.  Ja rohkea hän onkin.

Yhteiset Lapsemme ry:n syyskuisessa seminaarissa esiteltiin Helsingin kaupungin sosi-aaliviraston Chili-hanketta, jossa kotona olevien maahanmuuttajaäitien suomen kielen taitoa ja kotoutumista vahvistetaan. Projektipäällikkö Else Kruskopfin mukana semi-naarissa oli somalialaissyntyinen Fadumo Osman Shiekh.

”Ennen aina pyysin aviomiestäni mukaan tulkiksi pankkiin tai lääkärin, mutta nyt hoidan itse asiat. On hyvä, että pärjään itse. Kun soitan lääkärille, sanon vain, että puhu hitaammin. Pidän itsestäni enemmän, kun puhun paremmin suomea”, Fadumo kertoo nauraen.

Fadumon aviomies on syntyperältään somalialainen mutta Suomessa aikuiseksi kasvanut ja kansalaisuudeltaan suomalainen. Perheessä on myös 2- ja 3-vuotiaat tyttäret.  Puoliso kannustaa Fadumoa opiskelemaan: ”Hän etsii aina internetistä kursseja ja sanoo, että tämä kurssi on hyvä. Haluatko mennä tälle kurssille?”, Fadumo kertoo.

Lapset mukaan

Chili-hankkeen kurssin Fadumo löysi kuitenkin somalialaisen ystävättärensä kautta. ”Tammikuussa ystäväni soitti ja kertoi, että nyt alkaa suomen kielen kurssi, johon voi ottaa lapsen mukaan. Soitin Elselle ja tulimme katsomaan, mutta kurssilla ei ollut tilaa. Odotin neljä viikkoa, ja sen jälkeen sain paikan. Vanhempi tyttäreni meni päiväkotiin ja nuorem-man toin kurssin ajaksi tänne hoitoon.”

Chili-hankkeen kohderyhmänä ovat juuri pienten lasten maahanmuuttajaäidit, jotka ovat kotona lastensa kanssa ja jäävät helposti normaalin kieli- ja kurssitarjonnan ulkopuolelle. Ryhmien kokoontumisen ajaksi lapsille on järjestetty lastenhoito. Kursseilla opiskellaan käytännön elämässä tarvittavaa suomen kielen taitoa ja yhteiskuntatietoutta.

Hiljaiset suomalaiset

Fadumo on asunut Suomessa kohta neljä vuotta, ja sinä aikana ovat syntyneet perheen lapset.  Aviopuoliso on ollut hyvänä tukena kotoutumisessa, mutta suomen kieltä on vaikea oppia kotiäitinä ollessa.

”Monilla naisilla on pieniä lapsia ja he eivät voi mennä kouluun. Jotkut ovat asuneet Suomessa jo kymmenen vuotta, eivätkä he puhu suomea.  Kun on kotona, ei tarvitse puhua suomen kieltä.  Ei ole ketään kenelle puhua”, Fadumo miettii.

Mutta entä suomalaiset kotiäidit, eikö heidän kanssaan tule juteltua hiekkalaatikolla? ”Ei oikeastaan. Naapuri sanoo  ’hei’ tai ’huomenta’, mutta ei muuta. Joskus kesällä on juteltu pihalla.  Vastaan kyllä aina, jos joku puhuu, mutta suomalaiset eivät yleensä puhu. Heillä on omat menonsa ja ystävänsä”, Fadumo kertoo.

”Se johtuu kulttuurista. Suomalaiset ovat hiljaisia. Minun kulttuurini ei ole samanlainen. Mutta jos suomalaisesta saa ystävän, niin hän on lämmin ja mukava ja pitää kiinni ystävyydestä. On vain vaikea saada kontaktia, kun ihmiset eivät puhu”, Fadumo pohtii.

”Tämä kurssi on auttanut minua ja monia muita naisia. Täällä puhutaan vain suomen kieltä, kun muuta yhteistä kieltä ei ole. Siitä saa hyvää kokemusta. Kurssilla on naisia eri puolilta maailmaa; Nigeriasta, Tunisiasta, Irakista, Sudanista, Bangladeshista, Egyptistä ja Somaliasta.

Tukea, toimintaa ja unelmia

Fadumo kertoo, että hän saanut paljon uusia ystäviä kurssilta. Somalialaisen ystävättären-sä kanssa he auttavat toisiaan kotitehtävissä. ”Tapaamme aina täällä kurssilla. En ole parempi kuin hän, vaan välillä hän auttaa minua ja sitten taas minä autan häntä.”

Kurssilaiset ovat tehneet myös retkiä ja järjestäneet juhlia. ”Olemme käyneet Caisassa ja Itäkeskuksen kirjastossa ja tehneet metsäretken. Metsässä opettelimme puiden nimiä – se oli hauskaa! Sitten meillä oli keväällä vappujuhla ja teimme hattuja”, Fadumo kertoo.

Chili- hankkeessa opastetaan myös maahanmuuttajaäitejä oman asuinalueensa työ- ja harrastusmahdollisuuksissa sekä palveluissa. 

Kurssilla kannustetaan naisia unelmoimaan ja löytämään oma polkunsa Suomessa.   Somaliassa kaksitoista vuotta koulukäyneelle Fadumolle tulevaisuuden haaveet ovat selvät: ” Haluan opiskella ensin suomen kieltä ja sitten ammatin sosiaali- ja terveysalalta.  Ehkä hammashoitajaksi. Olen hakenut valmistavaan koulutukseen, joka alkaa tammikuussa, jos pääsen sinne.”

”Jos olisin jäänyt Mogadishuun, niin olisin varmasti heti koulun jälkeen mennyt yliopistoon. Mutta Somaliassa on sota. Täällä on rauhallista ja turvallista. Minulla on mies ja kaksi lasta ja haluan opiskella hyvän ammatin ja saada hyvän työpaikan. Minulle on tärkeää, että voin myös auttaa lapsiani eteenpäin”, Fadumo miettii.

Koti Suomessa, sydän Somaliassa

Hetken kuulostaa jo helpolta. Hyvin kotoutunut, motivoitunut ja onnellinen. Mutta mitkä asiat tekevät sinut surulliseksi, Fadumo? ”Kun tulin Suomeen oli loppusyksy. Itkin usein kun oli niin kylmä. Tuuli löi vasten kasvoja. Nyt olen tottunut kylmään. Muistan myös, että olin surullinen, kun odotin esikoistani ja jouduin olemaan sairaalassa kaksi kuukautta. Oksensin koko ajan ja makasin vain tippa kädessä. Lapsi syntyi keskosena. Mutta toisen lapsen kanssa kaikki meni hyvin.”

Sitten tulee vielä ikävä ja huoli. ”Olen huolissani äidistäni ja minulla on ikävä perhettäni Somaliassa. Isäni on kuollut. Soitan usein sukulaisilleni ja kysyn aina, miten äiti voi? Onko hän sairas? Äiti ei itse kerro minulle, jos hän on sairas. Hän ei halua huolestuttaa minua. Mutta kysyn pikkusiskolta, joka kertoo, miten äiti oikeasti jaksaa”, Fadumo kertoo.

Fadumon isosisko asuu Englannissa ja muut läheiset sukulaiset ovat Somaliassa. Fadumolle on kuitenkin selvää, että hänen tulevaisuutensa on Suomessa: ”Täällä on nyt minun kotini ja olen onnellinen täällä. Pidän suomalaisesta kulttuurista ja mieheni on Suomen kansalainen, ja minusta tulee myös Suomen kansalainen, kun läpäisen kielikokeen.”

Lopuksi Fadumo saa meidät molemmat nauramaan: ”Suomessa kello ja kalenteri ovat tärkeitä. Jos sanon, että tulen kello kymmenen, niin silloin pitää mennä kello kymmenen. Meillä Somaliassa ei ole aikaa – jos sanon, että tulen kohta, voin tulla kahden tunnin päästä. Lääkärikin sanoo, että sinulle on varattu aika, ja mieheni haluaa olla aina paikalla kymmenen minuuttia ennen varattua aikaa. Hän on niin suomalainen”, Fadumo nauraa.

Niinpä, niin. Ehkä sen lääkäriajan varaamisen vielä oppii, mutta sen ymmärtämiseen, että ystävän luokse menemiseen pitää ”varata aika”, eivät usein vuodetkaan riitä. 

 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu